Väsymyksestä (uusi yritys vähemmän väsyneenä)

Väsymys on usein seuraus masennukseen liittyvistä unen ongelmista. Monien vaiheiden jälkeen on itselläni tyydyttävä tilanne, sillä vähäinen annos Remeronia auttaa nukahtamaan enkä tarvitse enää nukahtamislääkkeitä. Remeron on siitä ihmeellinen ‘homeopaattinen’ troppi, että mitä pienempi annos, sitä väsyttävämpi vaikutus. Ongelmana on varhainen herääminen. Pitäisi yrittää asteittain rukata sisäistä kelloa eteenpäin siten, että menisi myöhemmin nukkumaan, jotta heräisi vastaavasti myöhemmin.

Laveammin ymmärrettynä on väsymys tarmokkuuden ja kiinnostuksen häviämistä. Joskus masennus liitettiin yhteen kuolemansyntiin, henkiseen laiskuuteen. Uteliaisuus katoaa, mikään ei sytytä, eivät onnistumisetkaan, joiden aitouteen ja pysyvyyteen ei suostu uskomaan. Työuupumuksessa on tunnistettu samantapainen piirre, ammatillinen kyynistyminen, joka on burnoutin pisimmälle ehtinyt vaihe.

Kun sairaslomani alkoi, tuli mieleeni kertosäe Emmylou Harrisin laulusta: "beneath still waters/your love is gone". Pelkään, että näin on käynyt minullekin: olen menettänyt työtäni koskevan intohimon. Saattaahan motivaatio vielä löytyä vähitellen tekemisen kautta, ehkä, mutta nyt olen vailla toivoa. Tämä asia on mennyt rikki sisälläni. Näkymä on lohduton, sillä jos jaksan työssä, se on rutiiniomaista raahautumista ainoana tavoitteenaan eläkeiän saavuttaminen. Pelkään, että olen tuolloin katkeroitunut sisäisesti ontoksi.

Paraikaa lukemassani Rankinin dekkarissa on myös osuva havainto, jonka Rebus tekee Edinburghin slummialueen lapsista "leikkimässä auringonpaisteessa vailla todellista innostusta, silmät ja suut kaventuneina."