Petolinnun takapuoli

"Ja naama on kuin petolinnun perse", kuului yksi mieleenjäänyt sotaväen alokasajan komento. Sillä tavoiteltiin sotilaalle toivottavaa yrmeää perusilmettä, jolla suhtautua aika ajoin älyttömiltä tuntuviin harjoituksiin ja viime kädessä sitä tappajan asennetta, jos tositoimiin eli sotaan jouduttaisiin. Sotaväessä ja koulussa lähdetään siitä, että ulkoapäin annettu menee sisään. Liikettä tapahtuu myös toisessa suunnassa: omat tunnetilat näkyvät ulospäin ilmeissä ja eleissä ja puheessakin.

Kun autoa ajaessani vilkaisin taustapeiliin, hieman yllätyin. Suupieleni olivat vahvasti kääntyneinä alaspäin. Olen nähnyt itseni samanlaisena joissakin äskeisissä valokuvissa, joten se kuvannee jotain ei-tietoista peruslookiani. Eihän se ole erityisen luokseenkutsuva ilme, vaikka toivon, ettei riitä vielä täyttämään armeijan standardeja. Mieleen tulee kaksi mahdollista tulkintaa: joko se kuvastaa jähmettymistä tai, positiivisemmin, keskittynyttä päättäväisyyttä. Tai saattaa olla, että siinä on molempia. Ja taitaa mukaan mahtua ripaus ärsyyntyneisyyttä ja pettymystäkin.

Pitäisikö ilmeistään olla huolissaan? Ainakin ne viestittävät tehokkaasti. Siksi mieluummin neutraali kuin sekoittunut tai monitulkintainen viesti. On eduksi helpottaa kanssakäymistä. En ole oikein tyytyväinen tilanteeseen. Enkä usko, että tämä tuomio on turhamaisuutta vaan huolta jostakin siellä sisällä olevasta.