Postin pihalla tuli vastaani työpaikkani naapuriosaston tuttu. Katseemme kohtasivat ja tervehdimme. Panin merkille hänen lievästi tutkiskelevan sivukatseensa ja tietyn hämmennyksen. Itse pidin suunnitelman mukaisesti katseeni kiinni hänen katseessaan, nyökkäsin lievästi hymyillen, määrätietoisuutta tavoitellen. En tiedä, onnistuinko. Mutta tällä kertaa en itse hämmentynyt enkä käynyt anteeksipyytäväksi. Mitä anteeksi pyydettävää minulla olisikaan (muuta kuin helkkarin epävarmuuteni)?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti