Sairasloman vaikeudesta (jatkoa johonkin aikaisempaan)

Henkisistä syistä johtuvan (keksinpä taas ilmauksen) sairausloman säännöt ovat epäselviä. Ei kai olisi soveliasta kovin aktiivisesti lenkkeillä, käydä punttisalilla, edes liikkua keskeisillä paikoilla tai näyttää reipasta ja iloista naamaa, äänekkäästä vitsailusta ja nauramisesta puhumattakaan. Moiset teot eivät masentuneelta tosin kovin hyvin onnistu, mutta ovat täysin mahdollisia (ja itse asiassa toivottavia). Melkein kuvioon sointuisi paremmin, jos sinut tavattaisiin kilisevä pullokassi kädessä tai norkoilemassa baareissa -- sehän selventäisi ongelman ytimen.

Sairaslomani alussa minun oli pakko kysyä lääkäriltä, voisinko lähteä matkalle. Hänen mukaansa voisin ihan hyvin. Lomamatka olisi irrottanut tehokkaasti, mutta siihen ei ollut käytännössä mahdollisuutta.

Nyt kokemani ongelmat tapaamieni ihmisten kanssa palautuvat "henkisen" sairausloman pulmallisuuteen. Aikaisemmin liikuin sujuvasti normaalin ja masennuksen todellisuuksien välillä. Nyt sairasloman jälkeen tilanteeni on julkistunut ja muuttunut: olen ikään kuin kahden maailman välillä, tietämättä kumpaan milloinkin kuulun tai pitäisi kuulua. Kiitos saamastani kommentista. Se puki sanoiksi epämääräiset ajatukseni: ole se, miltä tuntuu. Itse asiassa uskon aika lailla nk. intuitiiviseen tietoon. Se on useammin oikeassa kuin väärässä.