tiistai 31. toukokuuta 2011
maanantai 30. toukokuuta 2011
varaa
Kerroin hänelle hauskoja tarinoita epäonnistumisistani, sellaisista, jotka näennäisesti saattavat kertojansa huonoon valoon mutta jotka oikeasti osoittavat, että hän on niin menestynyt ja niin täynnä itseluottamusta, että hänellä on varaa itseironiaan.
Jo Nesbø (2011) Kukkulan kuningas
Jo Nesbø (2011) Kukkulan kuningas
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
muistan
"Ensimmäinen kesäaamu
Kun aamulla neljän aikaan kävin hakemassa sanomalehden, huomasin naapurin tuomen täydessä kukassaan. Tyynessä ilmassa hohtavien satojen pikkukukkien tuoksu tuntui salaperäiseltä. Tuomen kukkiminen on ollut minulle merkki kesän alkamisesta. Sanomalehden näki lukea aamun kirkkaassa valossa. Suomen suloinen suvi -- sointuukin."
Näin kirjoitin kolme vuotta sitten. Muistan Depressiivin, joka ystävällisesti johdatteli minut blogimaailmaan (terveisiä sinulle, Laura). Muistan Lyytin, jonka kanssa kävin monta keskustelua. Muistan Ipin pohdintoineen ja muistan räväkän Jamidon. Muistan Leen@n, jonka loi lämpöä kirjoituksillaan. Hän,kuten Marja, menehtyi syöpään vuosi sitten. Jos tiirailette tähtien takaa, terveisiä. Ja muistan Hannan, reippaan olemuksensa ja luontotunteensa. Muistan kesän 2008. Muistan.

lauantai 28. toukokuuta 2011
Auringosäteen laulu
Auringonsäde olla jos voisin,
päiväntähtönen pienoinen,
riemuiten minä karkeloisin
keskellä kummun kukkasien;
suudella kukkasten umppuja sais,
taivaalle taas sitten katsahtais.
Auringonsäde olla jos voisi,
taivaalle taas sitten katsahtais.
Saapuissa vienon, rauhaisen illan,
kukkaset tyynnä kun uinahtaa,
saa yli ilmojen kultaisen sillan
auringon linnaan ratsastaa;
siell' elän loistossa, leikkiä lyön,
sinne ei saavuta varjot yön.
Käyn yli ilmojen kultaisen sillan,
sinne ei saavuta varjot yön.
Yrjö Kilpinen. Alpo Noponen, 1862-1927
perjantai 27. toukokuuta 2011
torstai 26. toukokuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Hard bargain
tiistai 24. toukokuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
Aimara
Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2009 lopussa 3 henkilöä, joiden äidinkieleksi on rekisteröity aimara. Aimara on Boliviassa ja Perussa puhuttava jaqilaisiin kieliin kuuluva kieli. Aimarat eli aymarat on Andeilla elävä kansa. Heitä on noin 2,3 miljoonaa Boliviassa, Perussa, Pohjois-Chilessä ja Pohjois-Argentiinassa. He ovat asuneet alueella jo vuosisatoja ennen kuin inkat ja espanjalaiset tulivat hallitsemaan seutuja. Useimmat aimarat asuvat Titicaca-järven lähistöllä, varsinkin sen eteläpuolella. Aimara-alueen suurin väestökeskus on El Alto, jossa on 750 000 asukasta.
tuomi kukkaan
Kas jo metsä viheriöi,
Kohisee jo kosket,
Ilmassa ja maassa soi
Kummallinen kuiske.
Puussa lehti värisee
Tuulen suloisuutta,
Joet ja norot lirisee
Eloansa uutta.
Lämmintä ja valoa
Maa poveensa juopi,
Kukkasia kauniita
Meille taas se tuopi.
Yrjö Kilpinen. P.J. Hannikainen = Pekka Juhani Hannikainen, 1854-1924.
Tunnisteet:
Hannikainen (Pekka,
Juhani),
Kilpinen (Yrjö),
tuomi
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
lauantai 21. toukokuuta 2011
Jää hyvästi vanha maailma
Tunnen toisinaan,
että hukun kyyneliin.
Silmäni ovat niin väsyneet
murheesta, jota olen nähnyt.
Sitten tipahdit suoraan taivaista
tähän surulliseen paikkaan,
ja hetken unelmasi muistuttivat Jumalasta.
Kun katsot minua nyt,
tervehdin uutta päivää
lapsen silmin
ja ihmettä, jonka toit.
Siis hyvää yötä, vanha maailma,
tapaamme taas aamulla.
Nousemme yhdessä auringon kanssa
ja laskeudumme kanssa varpusen.
Mutta tässä on lapsi,
joka pehmentää surun.
Hyvää yötä, vanha maailma,
Vanha maailma, jää hyvästi.
Emmylou Harris (2011) Goodnight old world (Hard bargain)
http://www.muzu.tv/emmylouharrisiampnfxn8f/goodnight-old-world-music-video/965393

kolossa
Olen pieni,
et huomaa minua.
Asun kolosessa,
jonne palaan joka ilta.
Ummistan silmäni,
jotta näkisin uneni.
Kun ulkona on viima tai sade,
laitan luukun ihan kiinni.
et huomaa minua.
Asun kolosessa,
jonne palaan joka ilta.
Ummistan silmäni,
jotta näkisin uneni.
Kun ulkona on viima tai sade,
laitan luukun ihan kiinni.
perjantai 20. toukokuuta 2011
sointilatvus
nolari, nollakymmen, nolkytluku (ark.) 2000-luvun ensikymmen
parhaus, parhautta (ark.) paras mahdollinen, parasta mahdollista, esim. myönteinen arviointi: esitys oli silkkaa parhautta
piilovesi tuotteen valmistukseen käytetty luonnonvaroja kuluttava vesimäärä, joka ei näy lopputuotteessa
sointilatvus ääntä hajottava ja akustiikkaa parantava laite, jollainen on mm. Helsingin uuden Musiikkitalon konserttisalin katossa. Sana sointilatvus voitti Helsingin Sanomien järjestämän kilpailun, jossa etsittiin sanalle kanooppi suomenkielistä vastinetta.
verkkonäkyvyys (esim. yrityksen tai poliitikon) näkyminen verkossa ja sen sosiaalisessa eli yhteisöllisessä mediassa; käytössä myös samaa tarkoittava kuvailmaus digitaalinen jalanjälki
vihapuhe varsinkin vähemmistöihin tai julkisuuden henkilöihin kohdistuva uhkailu ja mustamaalaus erityisesti verkossa, jossa on myös mm. maahanmuuttovastaisuutta lietsovia vihasivustoja
Lähde: Kotus

torstai 19. toukokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)