Lisää valkoisia

Sitten valkoiset kukkamme

Jo näkyivät kukinnot, aluksi tuoksuvan valkoiset tuomen kukat, vienon kielon arasti aukaisseet silmät ja nupuillaan olevat syreenit, kohta kukkia nekin. Ja vielä olivat metsämansikan kukat, joita uteliaat muurahaiset tutkivat.

Vihreää ensin

Oli ensimmäinen oikea kesälauantai mökillä. Aluksi näytti, että maailma on pelkää, niin, vain vihreää, ei yksin puissa ja kasveissa vaan myös maassa, kuin vihreä lumi olisi peittänyt kaiken mihin astuu. Jopa tuttavani peili siellä unohdettuna metsätien sivussa kuvaili taivaan sinen ohelle vihreäksi käynyttä maailmaa.

Sitten alkoi tulla tietoa myös muiden aistien kautta. Ensin erottui tuuli. Aluksi se tuntui huomaamattoman lämpimältä iholla. Sitten kuuli, kuinka se suhisi ainakin viidellä eri tavalla metsän puissa.

P.s. kuvat kannattaa napsauttaa isommiksi, jos niihin haluaa upota.

Muistatko Göstan?

Gösta Sundquistista tykkäsin ja tykkään yhä kuten varmaan moni muukin. Muistan Sundquistin tekemät ohjelmat, joita radio Mafia lähetti vuosien ajan säännöllisesti lauantaisin 'ehtookellojen' jälkeen klo 18-20. Ja muistanko oikein, että hänellä oli vielä jokin toinen ohjelma samalla viikolla. Sundquistin on pitänyt työskennellä vimmatulla energialla. Se kai oli lopulta hänen kohtalonsa – "the things that make you live can kill you in the end", opastaa Neil Young.

Koe-eläinpuisto ja mitä niitä olikaan. Niiden henkilöhahmot: ratikkakuski Tenkanen, isännöitsijä Granström (?), Kulli-Olli ja vielä jokin naishahmo, konsulentti jokin. Ja oli niitä muitakin. Ohjelmat olivat harvinaista suomalaista anarkiaa, tyystin toisenlaisia kuin vaikkapa Serranot, vaikka molemmissa puhutaan paljon elämän perusasioista kuten seksistä. Gösta Sundquistin ohjelmissa oli nykyaikaisesti sukupuolinäkökulma, suomalaisen miehen näkökulma. Koe-eläinpuistoa olisi kiinnostavaa kuunnella uusintoina.

Sitten on tietysti musiikki, jossa miesnäkökulma toistuu monin arvattavin muunnoksin. Laulujen miehet ovat eksyksissä, tekemässä doodsonkuvioitaan, kovissa paineissa mutta myös tasapainon ja sovinnon viimein löytäneinä. Nyt vallalla olevien perusteiden valossa laulujen miehet (ja naiset) ovat enemmän tai vähemmän luusereita ja siksi S:n musikki on nykyaikaista kansan musiikkia. Kaikki Sundquistin kappaleet ovat hittejä tai melkein. Joskus mietin, miten hän mahtoi tehdä musiikkiaan. Epäilen, että hän oli rasittavuuteen asti täydellisyyteen pyrkivä nipottaja.

‘Pohjois-Karjala’ on sähköisesti sykkivä ja melodisesti kaunis niin kuin useimmat S:n sävellykset. Tunnustelen alavireisiä sävyjä ... "vaikka elämän sävelen hukkasin/onneni sirpaleita säilytän". Löydän myös yhtymäkohdan mökillä viihtymiseeni, vaikka jätän ne verkkarit hankkimatta. Tavallaan se on suomalainen versio Neil Youngin 'Countryhomen' kaltaisesta kaupunkilaisen kaipuusta maaseudulle, vapauteen eli itselliseen olemiseen.

Pysähdyin, kun kuulin radiosta ensimmäisen kerran kappaleen ‘En tahdo sinua enää’. Yhä vieläkin se saa niin sanotut kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Se on sekä yksinkertainen että monimutkainen pieni laulu, jonka tarinan on moni elänyt.

‘Itkisitkö onnesta?’ on ehkä suosikkini. Se tiivistää monet miehiset teemat – kännin, naiset, eron, viinan, uhon, autoilun, sekoilun ja selittelyn – sekavientapahtumienjohdonmukaiseksisarjaksi: "miten epäoikeudenmukaisesti onnenanti täällä jaetaan".

"Se vituttaa
ei saa
sut vaikka kantapaikasta kannetaan
ulos asti rauhoittumaan
kun syitä hakemalla haetaan."


Ps. Sallitaan vielä tämä yksi nostalgia viime kesältä, kirjoitukseni heinäkuun 12. päivältä. Mitäpä siihen lisäämään. Tai sen verran, että Göstan musiikin juju on pitkälle siinä, että hänen laulunsa ovat melodisesti niin kauniita ja sisällöltään niin ronskeja, että kuuntelijassa viriää ristitiitaisia tunteita, ja lopputulemana on yhä vielä askarruttava mutta hykerryttävä jälkimaku.

Yksi vee

"Ensimmäinen kesäaamu"

"Kun aamulla neljän aikaan kävin hakemassa sanomalehden, huomasin naapurin tuomen täydessä kukassaan. Tyynessä ilmassa hohtavien satojen pikkukukkien tuoksu tuntui salaperäiseltä. Tuomen kukkiminen on ollut minulle merkki kesän alkamisesta. Sanomalehden näki lukea aamun kirkkaassa valossa. Suomen suloinen suvi -- sointuukin."

Tuo oli ensimmäinen blogikirjoitukseni tasan vuosi sitten. Sairasloman kesä vertautuu lapsuuden kesiin, joita ei enää erota toisistaan muuten kuin sarjana huumaavia ja kummallisia ensikokemuksia.

Jo tuossa kirjoituksessa tuli aavistellen näkyviin luonto ja uusi suhtautuminen. Kaiketi se oli unohdetun hakemista. Luonto antaa ilon, ja se turvaa myös katoavaisuuden.

Pellon laidan puut seisovat milloin hiljaisina, ylös kurkottavina, milloin tuulen heijaamassa vaakaliikkeessä. Tuo maisema on aina.

Aika ei kulu

Paikoin ruostunut kauha ja rauhallisesti harmaantuneet hirret vanhenevat yhdessä, hiljalleen. Niillä on kaikki maailman aika.

Tai niin kuin Juhani Kellosalo kirjoittaa runossaan Mooseksen evankeliumi:

Erämaa on tyhjyyttä ja aikaa

Niin paljon aikaa, että jauhaa

kiven hiekaksi...

Aiheita

Kirjoittaisin yksinkertaisesta maailmasta, joka hoipertelee vastaan sokkeloisena.

Kirjoittaisin sekavasta maailmasta, jonka kietaisee kahteen pakettiin, hyvään ja huonoon, noin vain.

Kirjoittaisin villihanhen ajatuksen, sen, joka jää askarruttamaan yhdessä vuorosanassa Milos Formanin elokuvassa Vaaleaverikön rakkaus: villihanhet elävät parina 120-vuotta, ja jos toinen ammutaan, toinen elää yksin 100 vuotta.

Kulkurin miete

Tänä iltana kun lojuin postivaunussa
Vain vartoen junaa tulevaksi
Miten käy kulkurille
Kun hänen aikansa tulee täyteen

Mestari on taivaassa tuolla
Paikassa jota kehtaamme kutsua
kodiksemme
Pitääkö meidän tehdä työtä elääksemme
Vai voimmeko jatkaa vaellustamme

Onko taivaassa tavarajunia
Postivaunua johon mennä piiloon
Onko siellä kovia jeppejä ja
jarrumiehiä
Jotka kieltävät meitä matkaamasta

Voiko kulkuri olla rikkaan miehen kaveri
Jääkö meillä rahaa yli
Kunnioitetaanko kulkuria
Maassa joka on piilossa tuolla ylhäällä

Linda Ronstadt (1986): Hobo’s meditation (levyllä Trio)


P.s. Tästä laulusta tulee jotenkin mieleen Tapio Rautavaaran lauluma Ontuva Erikson, joka myös lopulta kolkutti taivaan portteja.

Muuttavaista taivaalla

Pilvet, kuten liikkuva vesi, ovat alati muuttuvaisia. Ovathan ne samaa perusainetta. Kuvissa on pilviä, jotka olivat olemassa vain tuolloin. Nyt niitä ei enää ole, eikä tule.

Lisää alkioita

Tässä on lehtikuusen uusia hienoja neulasia vaiko pitäisikö sanoa lehtiä. Tyrnipensaissakin oli aihioita: olisivatko "poikatyrnistä".

Lehtiä ja nuppuja

Kuvasin koivun lehden, omenapuun lehtinupun ja ... mikäs tuo kolmas olikaan, tuomi.

Naps ja naps

Olin kuvaamassa kahta joutsenta ja yhtä kurkea läheisellä niityllä, kun yht'äkkiä kaksi kurkea kaarsi ohitseni. Nopea kameran uudelleen suuntaaminen, naps. Ja äkkiä kurjet olivat suoraan yläpuolellani, naps jälleen. Kävi hengästyttämään. Still-leben kohteet taitavat olla minulle soveliaampia.

H2O

Veden kuvaamisen ei väsy. Johtuneeko siitä, että muotoudumme alkiona veden pehmentämässä ympäristössä, jonne ulkomaailmaa kantautuu vielä vaimeana. Vai siitä, että joskus aikojen alussa nousimme vedestä. Kuten Hietanen “ihmetellen kahiast” hekotteli Tuntemattomassa: “Mää olen hiilest tehty ahven.”

Maailma

- Kun olet valmis, maailma odottaa sinua.
- Maailma voi odottaa vielä muutaman minuutin.

(komissario Lynley 5. tuotantokauden lopussa)

´Hakkuuaukea

Tupsahdin arvaamatta talvella tehdyn savotan jäljille, hakkuuaukealle. Otin siitä muutaman kuvan. Näin minä sen näin.

Ensikukka

Kevään ensimmäinen oikea kukka vaikuttaa jotenkin salaperäiseltä, että sen voi kuvitella levittävän erikoista tuoksuaan illan viilentyessä.

Huomaan, että nenäni on alkanut virittäytyä kesään.

Heips

Alkukesän hienoin parfyymin lähde, kielo, nauttii illan auringosta.

Heijastuksia

Molemmat, peili ja vesi, heijastavat maailmaa.

Metsätien varteen unohdettu peili seuraa päivänkiertoa ja tapahtumia ympärillään pohdiskelevana ja vaitonaisena. Sen heijastama kuva on salaisuus, kuin outo, vierailematon maailma, jonne johtaa vielä löytämätön tie.

Puron virtaava vesi ei tyydy vain mietiskelemään vaan muokkaa näkemäänsä, piirtelee maailmasta erilaisia versioita, eikä tunnu olevan mihinkään lopullisesti tyytyväinen. Siksi sen kuva on alati vaihtuva, kuin päättymätön elokuva.

Puronen

on sekin herännyt kevääseen. Virtaaman perusteella voi päätellä kesän sateisuuden. Mikäli uoma pääsee kuivumaan pitkäksi aikaa, on syytä huolestua, riittääkö kaivossa vettä. Virtaava vesi tekee purosta moni-ilmeisen, aina kauniin ja vähän kätketyn.

Bone collection

Otsikko tuli oitis mieleeni, kun huomasin, että vuosien saatossa sateen ja tuulen käsittelemät maassa lojuvat puunoksat muodostavat aivan luukasoja. Metsästä löytyy runsaasti lisää.

Taivaan vuohi

Linnulla on komea nimi, että otsikossa se on pakko kirjoittaa kahtena eri sanana. Olen kuullut tuon äänen useasti monena kesänä. Ja nyt tajusin: se on taivaanvuohi.

Tähän lintuun liittyy lapsuuden kokemus, sellainen häivähdys, jonka muistaa aina niin elävänä. Oli oppikoulun ekaluokan luonnontiedon tunti, jolla kuuntelimme lintujen ääninäytteitä. Erään kohdalla epäröiden viittaisin ja sain vastata: taivaanvuohi. Opettaja tulkitsi vastaukseni vitsiksi ja sain kohtuuttomat moitteet.

Nyt taivaanvuohi ilmaantui, yllättäen. Tuo ääni, prrrrrr, kuin iso ampiainen. Lintu lensi korkealla levottomasti, että luovuin yrityksestä valokuvata sitä.

Lintukirjassa sanotaan, että taivaanvuohi on runsaimpia kahlaajiamme, kurppalintu. Se pesii avosoilla, rämeillä, luhtaniityillä, merenlahtien ruovikkoreunaisilla kosteikoilla ja yleensä märissä ympäristöissä. Kun koiras syöksyy taivaalta vinhaa vauhtia vinosti alas, jäykät uloimmat pyrstösulat synnyttävät ilmanvastuksen takia väristessään erikoisen ‘vuohenmäkätyksen’. Syöksyn päätteeksi lintu jää joko maahan, tolpan tai puun latvaan jatkaen soidinääntelyään.

Taivaanvuohi tuli todeksi hämmentävällä tavalla: mieleen tulvahti yht’aikaa muisto menneestä epäoikeudenmukaisuudesta ja riemu ‘oikean’ taivaanvuohen kohtaamisesta viimein. Yhdistyessään uuteen kokemukseen kouluajan häpeä kääntyi liki hupaiseksi muistoksi. Emme elä valmiissa maailmassa, kun menneisyyskin muuttuu.

Alkukevään 'must': silmu ja ensivihreys

Mississippi ja sinä

Alan väsyä suurkaupungin valoihin
Väsyä loistoon ja väsyä näkymiin
Kaikissa unelmissani vaellan jälleen
Takaisin kotiini vanhaan jokirantaan
Olen surullinen ja uupunut, kaukana kotoa

Kaipaan Mississippiä ja sinua

Päivät ovat pimeitä ja ikäviä
Kaikkialla missä kuljen
Kaipaan Mississippiä ja sinua

Vaellan halki maailman laajan
Aina yksin ja allapäin
Mikään ei piristä minua
alla taivaan portin
Kaipaan Mississippiä ja sinua

Alan väsyä suurkaupungin valoihin
Väsyä loistoon ja väsyä näkymiin
Kaikissa unelmissani vaellan jälleen
Takaisin kotiini vanhaan jokirantaan
Olen surullinen ja uupunut, kaukana kotoa
Kaipaan Mississippiä ja sinua

Days are dark and dreary
Everywhere I go
Miss the Mississippi and you
Mm, mm, mm, mm, Mississippi and you

Emmylou Harris (1980) Miss the Mississippi and you

P.s. Melodisessa ja ajattomassa pikkulaulussa on jotain niiiin suomalaistakin. Pois kaupunkielämän tingelin-tangelista, josta sitä ei löytänytkään. Ja takaisin kotiin maalle, jossa voi vaihtaa farkut verkkareihin ja saada yhteys nuoruutensa unelmiin. Kenties joku on vetänyt lipunkin salkoon.

Maailman peili

Metsätien varrelta löytyi särkynyt peili. Varmaan pudonnut metsätyökoneesta. Särkyneiden peilien tapaan siitä heijastui koko maailman hajallisuus ja hauraus.

Salaisuuksia pinnan alla

Ensimmäinen kohde on hauskasti kuultava kivi ohuen jään peittämässä vesikuopassa. Toinen on jännittävä harvinaisuus: veden alla on jäähän painuneet hirvieläimen sorkan jäljet.

Suomalaista sademetsää

Satumetsää

Sadun hohde peitti maan, oliko se jotenkin noin, kun Tapio Rautavaara laulaa Kulkurissa ja joutsenessa. Semmoista oli suomalaisessa satumetsässä vapun tienoilla.

ja kurjet

Näypsäyttämällä kuvan isommaksi voi varmistua lajista ja vain ihailla itsevarmaa liitolentoa.

Linnut, linnut

Tupsahdin vetisen pellon laitaan täysin vastoin kaikkia varomääräyksiä. Sain aikaan satojen lintujen äänekkään vastalauseen ja joukkopaon. Valtaosa linnuista oli lokkeja läheisiltä suurilta järviltä. Mukana oli myös muita vesilintuja sekä kurkia ja joutsenia (kuvassa yksi).

Ilma oli täynnä hämmästyttävän tarmokasta linnunlaulua. Puuhaa ja touhua oli kaikkialla. Ja miten valoisaa vielä yhdeksältä illalla. Kumma vastakohta ihmiselle, joka on pitkän talven uuvuttamana virttynyt ja vaisu. Voisikohan tuohon energiseen menoon ujuttautua mukaan.

Keväinen tietokilpailu

Mikä laji on kysymyksessä?

Viiden pisteen vihje: Ilmaantuu kohtalaisen varhain keväällä ja sitä tapaa muiden muassa suurten ostoskeskusten piha-alueilla.

Neljän pisteen vihje: Muuttaa pois myöhään syksyllä, eikä talvehtimispaikoista ole tutkittua tietoa.

Kolmen pisteen vihje: Luonteeltaan tavallisesti avoin, ei lainkaan ihmisarka; tuntuu olevan alati tarmokkaassa liikkeessä, toimittamassa jotakin.

Kahden pisteen vihje: Lajin naaraspuolisia edustajia näkee paljon useammin kuin koiraita, jotka ovat todellisia harvinaisuuksia.

Yhden pisteen vihje: Ulkoasuna usein korkeakauluksinen bleesepusero, jonka päällä on tuulta pitävä takki tai haalari. Jos käyttää päähinettä, se on usein huivi, joskus lippalakki tai panta. Käsissä on koleina päivinä pilkkijän sormikkaat.

Joko arvasit?

Jos et, yksi vihje lisää: Ostettuasi vaikkapa hedelmäpuun taimen hän luo siihen vielä arvioivan katseen ja napsauttaa harkitusti pienillä puutarhasaksilla yhden tai kaksi oksaa. Naks ja naks, ja sinulle tulee tunne, että nyt taimesi on täydellinen.

Niin, nämä puutarhamyyjät ovat ulkoilmaihmisen perushahmo. Katsokaapa heidän kasvojaan, jotka ovat kirpeän tuulen ja vaihtelevan auringon hiomat ja värittämät. Tai ahavoituneita huuliaan ja sormiaan. Heistä huokuu reipas terveys, jonka voi saada vain työskentelemällä ulkosalla vähintään kahdeksan tuntia päivässä, satoi ja paistoi. He ovat kuin toiselta tähdeltä.

Missä muuten mahtavat talvehtia?