Ummistan silmäni

Intiassa ammuttiin 200 ihmistä. En kykene lukemaan, en kuulemaan sanaakaan tapahtuneesta. Ostamani viikonlopun iltalehti jää avaamatta. Pois, pois, täältä.

Terveisiä päättäjille

Ahne juoksee rahan ja tavaran
perässä
eikä huomaa,
että köyhyys on jo kintereillä.

Joka köyhiä auttaa, ei puutetta koe,
mutta katseensa kovettavaa kirotaan.



P.s. Minä niin ihastuin Sananlaskuihin. Niissä on kestävää viisautta. Siksi ne ovat aina ajankohtaisia. Nämä Sananlaskut omistan maamme päättäjille.

Parempi maailma

Tämän aamun Hesarissa oli kerrankin kiinnostava yliökirjoitus. Siinä arvostellaan vallalla olevaa kilpailu- ja tehostamishenkeä, joka tekee elämästä jatkuvaa pudotuspeliä. Näin toimitaan, eikä siinä hallituksen "välittämiset" paljoa auta. Minun on helppo allekirjoittaa tuo kritiikki: kaikkien kilpailu kaikkia vastaan kaikkialla tuottaa pahoinvointia kaikille. Eikä vähemmän kilpailullinen maailma olisi nykyistä huonompi eikä tehottomampi, vaan, kuten kirjoitus päättyy, "se olisi vain parempi maailma."

Oikeita vastauksia

- Isi, onko joulupukki oikeasti olemassa?
- Tietysti, miksei olisi. Näin eilen jo kaksi.

- Ehtiiköhän joulupukki käymään meilläkin?
- Kiirettä hänellä riittää, mutta varmaan ainakin ehtii heittää lahjat ovelle.

- Onko joulupukki tonttujen isä?
- Ei, vaan setä. Mitenpä tontut muuten kuin suhteilla nykyään saavat työtä.

- Miten käy joulupukin?
- Joulumuorin puuronkeittotoiminta ulkoistetaan, ja puolet tontuista saa lähteä valtion tuottavuusohjelman mukaisesti kilometritehtaalle. Kansa jakaantuu, kuten kuuluu sanoa, kahteen porukkaan: rikkaat voivat palkata yksityisen, täydenpalvelun joulupukin, köyhät tyytyä julkisen palvelun vanhenevaan ja ärenevään pukkiin, joka ei laulata (tai itketä) kuin korkeintaan joka toista lasta.

- Missä mahtaa olla maailman isoin joulukuusi?
- Kääpiöiden maassa (vai oliko se Brysselissä).

- Miksi joulu saa ihmiset ahdistumaan?
- Mitä ihmettä? Saako?

- Muistammeko edes joulun sanoman?
- Kyllä se meissä jossain syvällä on.

- Muuten, mikä on joulun sanoma?
- Kysyä sitä.

- Kun joulu on niin kaupallinenkin?
- Onko?

- Ihmiset eivät osaa enää hiljentyä?
- Hyssss vaan sinulle.

- Miksi Petterin nenä on punainen?
- Siihen ei ole tutkittua vastausta.

- Tuleekohan edes valkea joulu?
- Jos sataa lunta.

- Joulu pitäisi kieltää!
- Se nyt olisi liikaa.

Joulun valot

Ensimmäiset jouluvalot, vai miksi niitä pitäisi kutsua, ovat ilmestyneet talojen pihoille. Vielä ne valaisevat kuin arkaillen ja varoen, kunnes räjähtävät moninkertaiseen loistoonsa jouluun ehdittäessä. Jokunen vuosi sitten vaikutelma häkellytti: oli keltaisena kiemurtelevaa käärmettä, sykkiviä diskospotteja, silmää iskeviä lamppuja, alati syttyviä ja sammuvia kynttilänliekkejä ja mitä muuta. Niitä katsellessa hiipi mieleen levottomuus.

Big talk

Small talk on kevyttä keskustelua neutraaleista aiheista kuten säästä, kenties höystettynä päivittelyllä ilmastonmuutoksesta. Mutta mitä on Big Talk? Isoja ja tärkeitä sanoja merkittävistä asioista kuten vapaudesta, tasa-arvosta, edistyksestä, sodasta ja rauhasta ja yhteiskunnan ongelmista? Onko se valtiomiesten, kuten päämiesten ja ministereiden puhetta, johon kansa on kelpaamatonta?

Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa ehdokkaat puhuivat huolella harjoiteltua iskevää sanomaa, joka isona istuu sinne mutta ei toimisi suomalaisissa oloissa. Kai isossa maassa sopii puhua itsevarmasti ja uskottavasti muutoksesta, kun pienen maan isot pojat puhuvat välttämättömyydestä sopeutua muutoksiin.

Lunta

Lunta on satanut tavalla, joka enteilee, että voisi jäädä pysyvästi maahan. Ilmastonmuutoksessa olemme edenneet talveen. Kerrankin talvirenkaiden vaihtamisen ajoitus sattui kohdalleen. Vaikka lapset auttoivat, käväisi mielessä epäluterilainen ajatus, että tämän voisi kätevästi hoitaa ostopalveluna. Kansantulo vain kasvaisi, omat polvet ja selkä säästyisivät -- orastavaa laiskuutta siis.

Ihminen hioo ihmistä

Mistä putkahti mieleeni, että piti ottaa Raamattu käteen ja tarkistaa Sananlaskuista. Siellä se oli:

Rauta rautaa hioo,
ihminen hioo ihmistä.

Miten totta ja viisasta. Entäpä seuraava:

Veden kalvossa näet kasvosi,
lähimmäisessä näet sydämesi.

Sananlaskut, maailman vanhin ja luultavasti paras elämäntaidon ja -tiedon opas, jota on eduksi lukea, oli uskonnollinen tahi ei.

Viimeinen

Olenkohan viimeinen,
kun yksin tässä olen,
rusahtaneena?
Kohta irtoan,
lennän ja leijailen alas.
Sinne häviän,
kunnes tuulessa lämpimässä minut tapaat taas,
vihreänä, välkkyvänä, ja
saan silmäsi välkkymään.

P.s. Napsauttamalla kuvan suuremmaksi panee merkille kannattelevassa oksassa ainakin kolme silmua. Me tulemme taas.

Reservi

Puhuimme lääkärin kanssa työssä jaksamisesta. Onko vielä reservejä, kun vuosi kääntyy loppuaan kohti? Kun olen tehnyt työtä kevennetysti, olen jaksanut. Mutta koen, ettei minulla ole yhtään ylimääräistä jemmassa. Tämä tulee esille siinä, että sellaiset projektit, joiden tekeminen on täysin minusta itsestäni kiinni, tuppaavat venymään ja venymään. Puuttuu se pieni lisäpotku ja sitkeys, jota tässä tarvittaisiin.

Oikeastaan en kaipaa venymisiä ja potkua. Nyt on hyvin näin.

Toislumi

Miksi sanotaan lunta, joka tulee ensilumen jälkeen? Kenties vanhalla kansalla oli tällekin sanansa. Olisi saattanut olla vaikkapa toislumi. Yöllä se satoi kuten ensilumikin.

Marraskuun sademetsässä

Yöllä satoi ensilumi, ja kohta aamulla se alkoi sulaa. Metsässä kuuli satojen ja satojen vesipisaroiden napsahdukset niiden putoillessa puiden oksilta. Luonnon oma surround ääni sijoitti minut keskelle sademetsää.

Odotan talvea

P.s. Napsauttamalla kuvan suureksi saa esille monta hienoa yksityiskohtaa. Kuka on kaiken keksinytkään?

Ei riitä

Voi, rakkaani, miten sinua kaipaankaan
Etkä voi tietää, kuinka sinua rakastin
Nyt vaikka täytyy sinut päästää
Voi, rakkaani, miten sinua kaipaankaan

En saata uskoa, että todella poissa olet
Viivyn vielä paikoilla, joissa viihdyit
Minun pitäisi lähteä mutten pysty
Ja uskoa että todella poissa olet

Voi, ystäväni, mitä voisinkaan tehdä
Vain tulla kotiin ja sinut haudata
Tie on kova, tie on pitkä
Vaikka olet sydämessäin
Ei se ole tarpeeksi lähellä

Kaikki nuo vuodet katoavat
Katoavat
Ja kaikki kyyneleeni
Eivät riitä
Riitä

Kuinka voivat
Siteet, jotka kerran yhteen liittivät
Leikata syvältä ja julmiksi käydä
Kun ne menetämme, emme enää löydä
Mitään vahvempaa kuin nuo siteet yhteen liittävät

Muistoissani olet yhä
Kuvat sinusta ja minusta
Elämä on kova ja elämä on pitkä
Mutta kun rakastat
Elämä ei riitä

Emmylou Harris (2008) – Not enough

Sielukkaasti esitetty.

Pimeetä

Tietokoneen oikolukuohjelma ei hyväksynyt otsikkoa vaan vetäisi alle reippaan punaisen viivan. Oikeasti pimeetä riittää, kuin kaikkea verhoaisi ikiyö. Tuntuu, etteivät silmien pupillit osaa avautua tarpeeksi suuriksi siepatakseen harvat valonsäteet. Kosteiden katujen valot heijastelevat ilkeästi ja viiltelevät.

Jos olisi muinainen sarjakuvasankari Mandrake eli Taika-Jim (kuka muistaa), voisi röntgenkatseellaan tunkeutua minkä tahansa, myös pimeyden, läpi. Mandraken katse meni myös toisen ihmisen pään sisälle ja luki ajatuksia. Mandraken kokemus oli, että esimerkiksi pahat heput tapasivat yleensä ajatella konnuuksia, pimeetä sielläkin. Mitä Mandrake näki hyvien heppujen pään sisällä, jäi arvoitukseksi.

Proaktiivisuus on alamaisuutta

Sanoilla huijaamisen päättymättömässä ketjussa on vuorossa sokeri pohjalla, nimittäin proaktiivisuus. Sana opastaa suhtautumaan “haasteisiin” – kuten ikäviin ja tavallisesti järjettömiin organisaatiomuutoksiin – tyynen rakentavasti: etsimään mahdollisuuksia sen sijasta, että asennoidutaan yksioikoisen torjuvasti, siis reaktiivisesti. Jupisemisen ja ei-huutojen sijasta yritetään kääntää tilanne omien etujen mukaiseksi. Ja mikäs sen oivallisempaa.

Mutta. Proaktiivinen asenne johdattaa hyväksymään kaikki muutokset annettuina, sellaisina, joihin vain on sopeuduttava fiksusti. On hyödytöntä vastustaa, torjua ja kapinoida. Sehän olisi pään lyömistä seinään. Lähtökohtana on “realistinen” arvio: muutokset tulevat aina ulkoapäin annettuina pakkoina, siis sanellaan, eikä niihin siksi voi vaikuttaa.

Asenteena proaktiivisuus vie henkiseen orjuuteen ja alamaisuuteen. Se kehittää viekkautta, ei rohkeutta. Se terävöittää pelisilmää ja lobbaustaitoja, mutta ei rakenna sellaista päätöksenteon kulttuuria, jossa uskotaan ihmisten omaan harkintaan ja ongelmanratkaisuun.

Proaktiivisuus on “uudistajien” – kehittämispäälliköiden, (muutos)johtajien ja muiden isojen poikien ja tyttöjen – filosofia, niiden, jotka toimivat yhteiskunnallisen vallankäytön hyväpalkkaisina juoksupoikina. Heidän proaktiivisissa silmissään me muut olemme mahdollisia häiriköitä. Me emme tajua “uudistusten välttämättömyyttä” ja “innovatiivisuutta”, emme myöskään kokonaisuuden etua ja saati omaa parastamme. Tätä he kutsuvat “muutosvastarinnaksi”.

Alussa pomot kokivat proaktiivisuuden kunnialliseksi keinoksi puolustaa oman laitoksensa etuja. Nyt he ovat tästä ajattelutavasta luopumassa samaistuessaan ilman tunnonvaivoja yläpuolellaan olevaan. Tämä näkyy siirtymisenä “kuulemiseen” ja käskyttämiseen, jota arvostetaan “johtajuuden osoittamisena”. Siitä saa sulan hattuun, prenikan rintaan ja parhaassa tapauksessa kutsun linnan juhliin.

P.s. Tämä oli proaktiivinen kannanotto, eikös ollutkin?

Valheessa

Tunnen erään, joka elää liki täydellisen valheen maailmassaan. Siellä muut tekevät virheitä, sortavat ja kiusaavat. Hänen tilannettaan voisi kuvata jo psykopatologisilla käsitteillä. Puhuisin itsepetoksesta, josta ei tunnu olevan poispääsyä. Ehkä hän jatkaa erhemaailmassaan loppuun asti kantaen marttyyrin ja väärin käsitetyn neron kruunujaan.

Me kaikki elämme omalla tavallamme valheessa, mikä on tiettyyn mittaan asti aivan tarpeellista (siis suojaavaa). Mutta jotenkin myös onnistumme havahtumaan omiin puutteisiimme, vaikka emme usein pysty niitä juuri muuttamaan. Tästä joku potee huonoa omaatuntoa, toinen vielä enemmän. Ollako vai eikö? Valheessa vai muussa yhtä mutkaisessa tilanteessa.

Aterian jälkeen

Auringonkukan siemenet maistuivat linnuille ja oravalle. Syömisen jälkeen talitintti innostui pörhistelemään itseään ja orava jäi miettimään omia asioitaan.

Alla tyynen veden

Alla tyynen veden
Kulkee vastavirta
Ei kerro pinta
Mitä tietää vesi syvä
Rakkaani, sanon
Jotain on pielessä
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa

Jok’ikinen voi nähdä
Että minut jätät pian
Mutta jokaisen sydämen
Täytyy joskus murtua

Ja tällä kertaa se on minun
Ja itken yksin
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa

Jok’ikinen voi nähdä
Että minut jätät pian
Mutta jokaisen sydämen
Täytyy joskus murtua

Ja tällä kertaa se on minun
Ja itken yksin
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa


Emmylou Harris (1979) – Beneath still waters

Tämä on näitä mollivoittoisia rakkauslauluja.

Palaa

Oliko se keskikoulussa, kun eräs eteenpäin pyrkivä oppilas vastasi palamista koskevaan opettajan kysymykseen hämmästyttävän aikuismaisesti, että kyseessä on “aineen yhtyminen happeen”. Kun katson sytyttämääni takkaa, on yhä vaikea yhdistää tätä fysiikan määritelmää näkemäänsä. Pienistä liekkien aihioista syntyy kohiseva roihu. Liekit leikittelevät keskenään, siirtyvät ja vaihtavat paikkaansa, supattavat toisilleen, kiertelevät ja kiemurtelevat puiden ympärillä kuin käärmeet. Lasin läpi huokuu lämpö, joka värähtelee ihon kanssa, ihan kuin auringon valossa. Varmaan ne ovat samaa elämää herättävää ja ylläpitävää voimaa.

Myönnettäköön, että kun jäljellä on kasa tuhkaa, aineet ovat yhtyneet.

Surullinen tyttö Kentuckin (eli kantrihumppaa)

Kaupungin kirkkaiden valojen tähden minut jätit
Lähti maalaispoika katsomaan maailmaa
Muista kun neonvalot hohtavat
Että iso vanha kuu Kentuckin tytöllesi loistaa

Vannon että kuuna ylläsi sinua rakastan
Kuinka kirkkaasti se valaiseekin maailmaasi
Kun jokin aamu heräät yksin
Tule vain kotiin luo surullisen Kentuckin tyttösi

En odota sinulta rikkauksia
En tarvitse timanttisormuksia enkä hienoja helmiä
Tuo vain itsesi, olet ainoa jota kaipaan
Se riittää hyvin surulliselle Kentuckin tytölle

Vannon että kuuna ylläsi sinua rakastan
Kuinka kirkkaasti se valaiseekin maailmaasi
Kun jokin aamu heräät yksin
Tule vain kotiin luo surullisen Kentuckin tyttösi
Tule vain kotiin luo surullisen Kentuckin tyttösi


Emmylou Harris (1979) – Blue Kentucky girl

Mitäpä tähän lisäämään.

Tuli ehtoo, tuli yö

Olet kokenut tämän ennenkin etkä lakkaa ihmettelemättä. Vähitellen sakenee pimeys, ja maan vesivärin ruskeus liukenee harmaaksi. Tulee hiljaista, niin hiljaista, kun nurkat sulavat varjoihin. Sitten metsänreunan puut kurkottavat mustina hengittäessään illan helppoa ilmaa. Ilta pelastaa, vie pois, mukanaan piirteettömään tilaan, jossa satunnainen ääni saattaa raksahtaa.

Sitten ei mitään, yhtään mitään missään. Varjot ovat yhdessä.

Pieni lintu

Jos pieni lintu minulla olisi
Opettaisin sen laulamaan nimesi
Se olisi kaunein laulu
Ja saisin välinpitämättömän sydämesi

Joten lähde, lintuni pieni
Lennä pois, lennä pois
Ja kun rakkaani sinut näkee
Vasta sitten, lintuni pieni
Laula, laula ja tuo sydämensä minulle

Jos saisin kuun taivaalta
Kirkastaisin maan ja herättäisin vuoroveden
Ja kun kuu on täysi kuin on sydämein
Sinut vierelleni vetäisin
Mutta pimeässä yössä riudun
Riudun kunnes taas näen kasvosi
Siis rakas kuu, anna valosi
Valaise, valaise ja tuo hänen sydämensä minulle

Jos minulla olisi vaunut tehdyt kullasta
Neljä kaunisväristä hevosta
Hopeisilla ohjaimilla niitä ajaisin
Ja vaunut ovellesi toisin
Ja jos kätesi tarttuisi käteeni
Ajaisin neljällä kauniilla hevosella
Mutta rakkaani, jos sydämesi on kylmä yhä
Katoaisin, enkä vaivaisi sinua enää


Emmylou Harris (2003) – Little bird

Meidän lasten suosikki tarttuvan 'inkavaikutteisen' melodiansa ansiosta. Myös sanat osoittautuivat vanhanaikaisella tavallaan kauniiksi.