Lähestymme keskikesää,

ovathan ensimmäiset paarmat ilmestyneet. Innokkuudessaan ovat ne ikäviä otuksia, joita eivät edes tuulenpuuskat riitä karkottamaan. Nukuin ensimmäisen yön mökillä huonosti, sillä huoneessa oli varotoimenpiteistäni huolimatta itikka, ja kun vaihdoin toiseen huoneeseen, oli siellä se toinen odottamassa. Siihen loppuivat huoneet. Aamulla väsytti, mieliala maassa ja ahdistavat ajatukset sameina mielessä.

Sitten siunattu aurinko alkoi säteillä sisälle asti. Sain itseni ylös, pihallekin. Aamukahvin jälkeen tein pieniä käynnistämisharjoitteita kuten hedelmäpuiden kastelua. Seurasin taas tuulen kiertelyä metsänreunan puissa.

Montakohan puuta ympäröivässä metsässä on? Arvaisin, että ‘aikuisia’ puita olisi satoja, kenties. Yhtään kappaletta en ole jaksanut kaataa. Jonkin lumen katkaiseman haavan olen isolla ponnistuksella onnistunut vetämään pihalle ja käsisahannut uuniin sopivaksi. Tuoretta puuta on ikävä sahata mutta helppo pilkkoa kirveellä. Tekemäni periaatepäätöksen mukaisesti tilaan loppukesällä kasan valmiita klapeja. Niiden siirtäminen ja pinoaminen liiteriin hyväksytään liikuntasuoritteeksi.