Kuvat kannattaa suurentaa, jotta satuisuus tulee paremmin esille.
lauantai 31. lokakuuta 2009
perjantai 30. lokakuuta 2009
torstai 29. lokakuuta 2009
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
tiistai 27. lokakuuta 2009
yö, sade ja aamu
lasin läpi kuuli öisen sateen kohinan
ja ikkunapellin rapinan
sade siellä, minä täällä
ja kosteassa aamussa kohdattiin
ja ikkunapellin rapinan
sade siellä, minä täällä
ja kosteassa aamussa kohdattiin
maanantai 26. lokakuuta 2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
lauantai 24. lokakuuta 2009
Syksyn peili
"Riitti kun hän näki kasvonsa aamuisin peilistä partaa ajaessaan ja
tajusi muistuttavansa yhä enemmän isäänsä. Nuorena hän oli ollut äidin
näköinen. Nyt hänen isänsä näytti vähitellen valtaavan hänen kasvonsa,
kuin juoksija joka oli ollut kaukana jäljessä mutta alkoi nyt hitaasti
saavuttaa häntä, kun näkymätön maaliviiva läheni."
Mankell (2009) Rauhaton mies
perjantai 23. lokakuuta 2009
torstai 22. lokakuuta 2009
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
tiistai 20. lokakuuta 2009
maanantai 19. lokakuuta 2009
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
lauantai 17. lokakuuta 2009
perjantai 16. lokakuuta 2009
torstai 15. lokakuuta 2009
Haasteet ovat haastavia

Sain Letulta moisen haasteen, mistä olen kovin iloinen. Mutta samalla nämä haasteet saavat kylmän hien nousemaan otsalleni, sillä en osaa linkitellä yms.
Kiitä sitä,jolta sait tunnuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
Laita linkki, keneltä sait tunnuksen.
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi,
mitä muut ei vielä tiedä.
Anna tunnustus seitsemälle.
Linkitä nämä blogissasi.
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
1. Pidän 50-luvun amerikkalaisista mustavalkoisista kauhuelokuvista.
2. Mielestäni Ahtisaaressa on jotain ikävää, ja Stubb on liian nuori ja sivistymätön tehtäväänsä.
3. Hermoni voisivat olla paremmassa kunnossa.
4. Romantisoimme luontoa, etenkin eläinkuntaa.
5. Kenties maailmalla ei ole toivoa, enkä tarkoita niinkään ilmastonmuutosta kuin yhteiskuntien sisäistä räjähtämistä.
6. Tumman suklaan syömisen voi lopettaa vasta viimeiseen palaan.
7. Himottaisi ostaa se järjettömän kallis digitaalinen järjestelmäkamera.
Helpotti, kun sai nuo pois sydämeltään. Haasteen lähetän Hannalle, Leenalle, Jamidolle, Nanille ja Synkälle pavulle (ei tainnut ihan seitsemää tulla).
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Elämän tapa
tiistai 13. lokakuuta 2009
maanantai 12. lokakuuta 2009
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
lauantai 10. lokakuuta 2009
sataa ja paistaa
tuulee
lentää märkää räntää
rakeitakin ropisee
rasahtelee
kipunoi
vedä jalkaasi nokialaiset,
ne huopavuoriset
päälle takki hupullinen
ja lakki pitkälippainen
täältä tulen,
lokakuu
lentää märkää räntää
rakeitakin ropisee
rasahtelee
kipunoi
vedä jalkaasi nokialaiset,
ne huopavuoriset
päälle takki hupullinen
ja lakki pitkälippainen
täältä tulen,
lokakuu
perjantai 9. lokakuuta 2009
torstai 8. lokakuuta 2009
Metsässä
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
tiistai 6. lokakuuta 2009
maanantai 5. lokakuuta 2009
Kaikki alkaa tyhjästä
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)