väsy

väsynyt ajatus
kulkee kellotaululla
viisarin mukana
pääsemättä pois
ja maailma pyörii ympärillä

Toipilaan väsymys

On lähes neljä viikkoa töitä.

Välillä on mennyt hyvin. Plussaa on, että ajatus on kulkenut, miinusta aika ajoin iskevä alakuloisuus. Ja toivottomuus, ei yksin itseä koskeva, vaan koko tätä kummallista eloa, jossa joutuu pyörimään mukana. Maailma vaan tuntuu vaan järjettömältä.

Nyt on väsynyt.

Se ei ole sellaista väsymystä, että nukahtaisi niiltä sijoiltaan. Ei, se tuntuu kivistyksenä nivelissä, jäykkyytenä niskassa ja aristuksena silmissä. Mieli on oudolla tavalla tyhjä, ja kuitenkin ajatuksia, joita ei enää pysty kirkastamaan, ajelehtii sisällä, jonnekin. Ahdistus on pysäytetty lääkkeellä, kun tuntuisi oikealta puhaltaa kaikki ulos yhdellä isolla henkäyksellä. Jää tunnustelemaan viilenevää ilmaa ja sen vaimeita tuoksuja.

Toivoo, että nukkuisi, nukkuisi kaiken pois. Ja että tulisi vielä yksi armahtava, oikean intiaanikesän lämmin ja aurinkoinen viikko.

Väsymystä

Ensimmäinen oikeasti täysi päivä töissä. Vaikka mitään kummallista ei ollutkaan, tulen kotiin aivan rättiväsyneenä. Menen oikopäätä sängylle lepäämään -- tämän konstin olenkin oppinut hyvin sairaslomani aikana. Kuuntelen toisella korvalla laiskasti TV:sta tulevaa Serranon uusintaa. Vilkkaan sanailun perusteella siellä sattuu ja tapahtuu entiseen hengästyttävään tahtiin. Hieman kadehdin Serranon tyyppejä. Hehän notkeasti jatkavat kohta seuraavassa jaksossa entiseen malliin täysin riippumatta siitä, mitä heille on tapahtunut edellisessä.

Taiteen tuntija sanoisi, etteivät hahmot kehity. Muistelen jostain lukeneeni tätä tarkastelevan erittelyn Tuntemattoman hahmoista. Heistä eniten sodan kuluessa muuttuivat Kariluoto ja Hietanen, ehkä Vanhalakin. Rokka sen sijaan taisi jäädä Rokaksi ja Lammio Lammioksi. Miten lienee arvoituksellisen Koskelan laita? Useiden henkilöiden kohtaloksi tuli kuolettava luoti , joka pysäytti mahdolliset kehityskulut ja näkymät. Otinkohan päivän 3. opamoxin liian varhain?

Väsymyksestä (uusi yritys vähemmän väsyneenä)

Väsymys on usein seuraus masennukseen liittyvistä unen ongelmista. Monien vaiheiden jälkeen on itselläni tyydyttävä tilanne, sillä vähäinen annos Remeronia auttaa nukahtamaan enkä tarvitse enää nukahtamislääkkeitä. Remeron on siitä ihmeellinen ‘homeopaattinen’ troppi, että mitä pienempi annos, sitä väsyttävämpi vaikutus. Ongelmana on varhainen herääminen. Pitäisi yrittää asteittain rukata sisäistä kelloa eteenpäin siten, että menisi myöhemmin nukkumaan, jotta heräisi vastaavasti myöhemmin.

Laveammin ymmärrettynä on väsymys tarmokkuuden ja kiinnostuksen häviämistä. Joskus masennus liitettiin yhteen kuolemansyntiin, henkiseen laiskuuteen. Uteliaisuus katoaa, mikään ei sytytä, eivät onnistumisetkaan, joiden aitouteen ja pysyvyyteen ei suostu uskomaan. Työuupumuksessa on tunnistettu samantapainen piirre, ammatillinen kyynistyminen, joka on burnoutin pisimmälle ehtinyt vaihe.

Kun sairaslomani alkoi, tuli mieleeni kertosäe Emmylou Harrisin laulusta: "beneath still waters/your love is gone". Pelkään, että näin on käynyt minullekin: olen menettänyt työtäni koskevan intohimon. Saattaahan motivaatio vielä löytyä vähitellen tekemisen kautta, ehkä, mutta nyt olen vailla toivoa. Tämä asia on mennyt rikki sisälläni. Näkymä on lohduton, sillä jos jaksan työssä, se on rutiiniomaista raahautumista ainoana tavoitteenaan eläkeiän saavuttaminen. Pelkään, että olen tuolloin katkeroitunut sisäisesti ontoksi.

Paraikaa lukemassani Rankinin dekkarissa on myös osuva havainto, jonka Rebus tekee Edinburghin slummialueen lapsista "leikkimässä auringonpaisteessa vailla todellista innostusta, silmät ja suut kaventuneina."

Back to country

Varhain aamulla satoi, ei ollenkaan salaisesti, vaan äänekkään railakkaasti. Ilmaa onkin helppo hengittää ja tuuli on kuin eliksiiriä. Unirytmini on pahasti pielessä, heräilen aivan liian aikaisin. Nyt siitä ei ole muuta haittaa kuin väsyneisyyden tunne, mutta pitäisi jo ryhdistäytyä ehkäiseviin ja korjaaviin toimenpiteisiin.

Aikomuksena on käydä ensin lasten kanssa kaupungilla ostoksilla ja maleksimassa ja sitten suunnata yksin mökille, lähinnä nukkumaan ja lepäämään muutamaksi päiväksi. Otan mukaani Rankinin törkeän Rebusin, joka luultavasti lopulta nappaa molemmat sarjamurhaajat -- ja toivottavasti lisäksi panee pomot ja muutkin ikävät heput järjestykseen.

Väsymys

Väsyneenä ei voi kirjoittaa väsymyksestä.

Tuo lause tuli kuin sattumalta. Sehän on sekä totta että hupaisa vaikka aforismiksi. Tosin on muistettava, että väsyneenä on ylipäänsä vaikea kirjoittaa mistään. Pienenä yrityksenä piristyssuoritteeksi aloitan kuvitella tavanomaista aikaisempaa mökille lähtemistä. Ehkä jo huomenna tai sitten ylihuomenna.

Aamu valkeni harmaana,

ja myös pilvet olivat harmaita, kuin liian runsaalla vesivärillä maalattuja, vailla kunnon ääriviivoja. Tajusin heti, että sängystä nouseminen tulisi olemaan tavallista vaivalloisempaa. Niin kuin sitten olikin. Päätin kuitenkin tehdä listan minimitavoitteista: yritän soittaa itselleni elokuun lääkäriajat ja ajaa nurmikon. Kumpikin tuntui ylivoimaiselta. Jos keitän ensin kahvin. No, soiton perusteella selvisi, ettei aikoja ei ollut vielä saatavilla ja lupasivat soittaa takaisin (iso helpotus!). Sainpa ruohon ajettua ilman häiritsevästi toistuvia ajatuksia. Vaikka suoritteet tein, en jaksanut ilahtua. Alkoi hiljalleen sadella.

Tein ikkunasta havainnon toisesta linnusta, jonka tunnistaminen oli jo vaikeaa. Iso ruskea lintu, jonka siipien väli oli melkein pelottava, reilusti yli puoli metriä, laskeutui korkeaan heinikkoon. Yritin saada selkoa sen naamasta, josko se olisi laakean pöllömäinen. Huuhkajia nimittäin eleli lähimetsissä. Niihin huhuiluja kuuli harva se päivä, ja kauempana on kaksi korkeaa pystyyn kuivanutta puuta, joiden yläoksilla isoilla linnuilla on tapana istua. Sieltä ne tarkkailevat maailmaa ja saalista.

Taidan jäädä mökille vielä toiseksi yöksi, kun ei viitsi lähteä ajamaan kotiin. Loma-aika, pärjäävät kyllä siellä.