työmoraali

Tavallinen palkansaaja tekee yleensä työnsä niin hyvin kuin osaa, mutta hoitavatko johtajat hommansa huonosti, jolleivät he saa miljoonakorvauksia? Miksi joku palkkaisi henkilön, jolla on tällainen työmoraali, ylipäänsä mihinkään töihin?

Markku Alanen
HS 17.8.2011

Ohi on

Pitkä kesäloma jää taakse. Jäljellä ovat muistot ja tuoreet koivun lehdet näytöllä. Haalistuvatkohan ja muuttuvat keltaisiksi talvea kohti? Niin käy toisinaan muistoille.

Vuosi sitten sairasloman jälkeen aloitin työt pelonsekaisin odotuksin. Mutta siinähän se meni, vaikka välillä takapakkia tulikin. Nyt tuntuu aika vastemieliseltä luopua lomasta, mikä oikeastaan voisi olla onnistuneen loman tunnusmerkki. Mutta jotenkin tuntee itsensä siksi tutkijoiden tarkkailemaksi laakamadoksi, joka ei halua saada osakseen enää yhtään kipua tuottavaa sähköiskua valitessaan väärän tai oikean reitin labyrintissä kulkiessaan.

Väsymyksestä (uusi yritys vähemmän väsyneenä)

Väsymys on usein seuraus masennukseen liittyvistä unen ongelmista. Monien vaiheiden jälkeen on itselläni tyydyttävä tilanne, sillä vähäinen annos Remeronia auttaa nukahtamaan enkä tarvitse enää nukahtamislääkkeitä. Remeron on siitä ihmeellinen ‘homeopaattinen’ troppi, että mitä pienempi annos, sitä väsyttävämpi vaikutus. Ongelmana on varhainen herääminen. Pitäisi yrittää asteittain rukata sisäistä kelloa eteenpäin siten, että menisi myöhemmin nukkumaan, jotta heräisi vastaavasti myöhemmin.

Laveammin ymmärrettynä on väsymys tarmokkuuden ja kiinnostuksen häviämistä. Joskus masennus liitettiin yhteen kuolemansyntiin, henkiseen laiskuuteen. Uteliaisuus katoaa, mikään ei sytytä, eivät onnistumisetkaan, joiden aitouteen ja pysyvyyteen ei suostu uskomaan. Työuupumuksessa on tunnistettu samantapainen piirre, ammatillinen kyynistyminen, joka on burnoutin pisimmälle ehtinyt vaihe.

Kun sairaslomani alkoi, tuli mieleeni kertosäe Emmylou Harrisin laulusta: "beneath still waters/your love is gone". Pelkään, että näin on käynyt minullekin: olen menettänyt työtäni koskevan intohimon. Saattaahan motivaatio vielä löytyä vähitellen tekemisen kautta, ehkä, mutta nyt olen vailla toivoa. Tämä asia on mennyt rikki sisälläni. Näkymä on lohduton, sillä jos jaksan työssä, se on rutiiniomaista raahautumista ainoana tavoitteenaan eläkeiän saavuttaminen. Pelkään, että olen tuolloin katkeroitunut sisäisesti ontoksi.

Paraikaa lukemassani Rankinin dekkarissa on myös osuva havainto, jonka Rebus tekee Edinburghin slummialueen lapsista "leikkimässä auringonpaisteessa vailla todellista innostusta, silmät ja suut kaventuneina."

Töissä yöllä

Sanotaan, että unien näkeminen on toipumisen merkki. Mikäli näin, oma toipumiseni sujuu ripsakasti. Silti hieman epäilen. Olin jälleen kerran koko viime yön töissä: tapahtumat etenivät ongelmatilanteesta toiseen, ällistyttävän elävinä ja todentuntuisina. Myönteistä oli, että olin äänessä, puhuin ja yritin ratkoa asioita mielestäni järkevällä tavalla. Selviä ratkaisuja ei tosin syntynyt, ja lopulta tilanteet muuttuivat pelottaviksi, väkivaltaisiksi. Onneksi heräsin. Uni on unta mutta totta, koska on sen omin silmin katsonut.

En tiedä, mitä ajatella? Jälleen tuntuu, että elää kahdessa maailmassa.

Unessa näet enemmän

Viime yönä näin unta, joka oli elävyydessään ja seikkaperäisyydessään vakuuttava. Olin jo töissä ja kiinni juuri niissä tehtävissä, jotka minut romahduttivat. Tästä olin hyvin ärtynyt. Sitä paitsi kaikki näytti menevän tyystin mönkään ja tuottavan työyhteisölle tuntuvia tappioita. Siis varsinainen painajaisuni.

Jäin hämmästelemään alitajuntani toimintaa. Näköjään meissä tapahtuu uskomattoman paljon ilman, että siitä tiedämme kuin pikkuriikkisen osan. Uneni ilmaisi, että sen kuvaamaa ongelmaa olen koko sairaslomani enemmän tai vähemmän tuskaisesti miettinyt. En ole myöskään onnistunut luomaan selkeää mallia uudeksi myönteiseksi työrooliksi. Ahdistavien vaikutelmien (tunteiden, hahmojen ja repliikkien) todenmukaisuus tyrmäsi ja pelotti.