Pieniä kysymyksiä

Tulikohan kirjoitettua depressiivisten silmälasiensa läpi turhan yksiniittinen kuvaus työelämän
kauheudesta? Ehkä, mutta peruskuvion mahdottomuudesta olen vakaasti tuota mieltä. Kiperä kysymys on, miten palata takaisin, kun ehtoihin ei voi vaikuttaa. Jotenkin on myönteisesti löydettävä oma paikkansa? Mitä tehdä ns. kielteisille tunteille, jotka pohjimmiltaan tunteee aidoiksi ja oikeutetuiksi? Jotka sitä paitsi eivät kohdistu vain 'asioihin' vaan ihmisiin. Vaikka joitakin kehitelmiä mielessäni onkin, jäytää epävarmuus mieltä. Ja 'uusi' ote on koeteltava käytännössä, riittävätkö voimat, kun ensimmäinen väistämätön vastoinkäyminen tulee vastaan?