Anivarhainen lehden hakeminen on tutustuttanut kesäaamuille ominaiseen raudan tuoksuun. Sen sävyt hieman vaihtelevat päivittäin, enkä ole jaksanut etsiä niille kuvailevia sanoja. Kumma kyllä, myös talviaamuina on aistivinaan ilmassa rautaa. Ehkä kysymys on yön terävästä jälkihenkäyksestä, jota aamu on kesyttämässä päivään.
Kesän parfyymeja ovat tuomen, sireenin, kielon ja juhannusruusun aromit. Arkisempi on leikatun ruohon tuoksu, joka palauttaa mieleen taas kerran lapsuuden mummolan heinäpellot, haravoinnin, kärpäset, heinäpölyn, janon ja ladottujen heinäseipäiden antaman suojan auringolta.
Jokunen vuosi sitten, kun mökkiimme asennettiin uuni, opin tuntemaan vuolukiven hajun. Kantaessamme uunin kiviä sisälle oli niissä jauhomaista leikkausjäämää, jossa haju oli voimakas. Vielä nytkin olen tuntevani kiven tuoksun. Ei haittaa, vaikka se olisi kuvittelua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti