Harhaoppisia pohdintoja onnesta

Oliko Yhdysvaltojen perustuslaissa toteamus, että ihminen pyrkii luonnostaan onneen. Eikä tälle pidä asettaa esteitä. Kauniit ja rohkeat pyrkivät onneen joka päivä. Masennus on opettanut, että tuo on harha, yhtä lailla kuin sekin oletus, että elämäntyytyväisyys olisi hyvinvoinnin korkein askelma. Tietysti ihminen pitää myönteisistä asioista, ja on kivaa kun on mukavaa. Mutta kun ikäviäkään asioita ei oikein pysty väistelemään, ne kuuluvat elämisen kokonaisuuteen.

Ehdottomasti en halua pyrkiä onneen enkä tyytyväisyyteen. Mutta en myöskään toivo ahdistusta, voimattomuutta, epätoivoa, itsetuhoisuutta. Onni on mahdollisuus, ja onnen hetki tai häivähdys on kuin tuokio päivän. Se tulee, kun on tullakseen. Mielessäni kyllä käy sekin mahdollisuus, että masentunut mielenrakenteeni ei enää kerta kaikkiaan pysty sulattamaan isompia onnen tunteita, vaan suhtautuu niihin torjuvalla epäluulolla (en ainakaan moisia erityisesti ansaitse).

Päivästä näyttää tulevan aurinkoinen ja lämmin, kun pakkaan vähät tavarani autoon. Sijoitan kolme pientä moniväristä ruukkuorvokkia keskelle pihaa kaivon kannelle. Ajattelen, että ne orvokkien tapaan levittäytyvät ajan myötä sinne ja tänne. Heippaan kukille hyvää kesän jatkoa uudessa kotipiirissään.