Elokuun elämää

Elokuu on minusta aina ollut vähän salaperäinen. Johtuneeko siitä, että elokuussa toisiinsa seikoittuvat päättyvä kesä ja alkava syksy? Elokuu on vielä jotenkin vanhanaikainen. Kaupunkilaisena melkein haistaa riihen savun viluisessa aamussa. Riihen savu? Olen varmaan sen jostain lukenut, runosta ehkä.

Katsoin, mitä Kotimaisten kielten tutkimuslaitos elokuusta kirjoittaa --

"Elokuu on sadonkorjuun aikaa. Siitä kuukausi on saanut suomenkielisen nimensäkin: elo tarkoittaa niin kasvavaa kuin korjattuakin tai jo puitua viljaa tai itse viljankorjuuta. Elopelto on viljapelto, useimmiten ruispelto, ja elopellon rikkaruohona ennen kasvanut ruiskaunokki on elokukka tai elokaunokki."

"Elo on johdettu suomen kielen vanhimpaan sanastokerrostumaan kuuluvasta uralilaisesta verbistä elää, joka on ollut lähtökohtana laajalle joukolle sanoja. Osan yhteenkuuluvuuden huomaa edelleen, mutta toiset ovat etääntyneet jo varsin kauas juuriltaan."

"Eläin, elämä ja elanto ovat vanhoja tuttuja vuosisatojen takaa. Eläimiä on sanottu myös elikoiksi, elukoiksi, eläviksi ja eläväisiksi. Näin on nimitetty vanhastaan etenkin lehmiä ja hyönteisiä."

Jos kohta riihen tuoksu on kirjallista kuvittelua, niin ruiskaunokin muistan lapsuuden mummolan pellon pientareilta. Se oli suosikkikukkani: kauniin selkeä, sopivan sininen ja tuoksui vienon hyvältä, vaikka en enää tarkkaan muista sävyä.

Elokuussa syvenevät varjot. Hiljaisuus enentyy pimeän myötä. Se hiipii huomaamatta sisään ikkunoista, leviää nurkista kattoon ja seinille, painuu alas. Sitten on hiiskumatonta. Sydän lyö.