Satoi ensin,
ja sitten tuli lämmin.
Kun aurinko paistoi,
viileä ruoho jalan tuntui alla.
Syksy ja kesä,
yhdessä ja samassa päivässä.
Ajatus ei kulkenut,
ja sormet näppäimillä pysähtyivät.
Kun ajatus on selvä,
seuraa sana,
mutta ilma seisoi kuin seinä.
Maailma oli jossain tuolla, kohisevana.
Ja minä täällä, hei, lämmöstä kylläisenä,
vai jo kyllästyneenä.
Nyt on kesän viimeinen ilta, taas.
Ja ovat jälleen pilvet taivaalla,
ikuisella, yhä rakkaalla.
Näkymä viimeinen,
ja kaunein, kenties.
Lauantaina 8. elokuuta 2009 klo 15.32
Tekstit
2 kommenttia:
Upea latokuva ja kivasti kirjoitettu runo :)
Nuo sinun pellonreunakuvat ovat kanssa ihania - niissäkin on kesä ja syksy samassa "paketissa".
Kiitos palautteestasi. Tätä "samaa pakettia" nyt eletään, ehkä viikonloppuna mennään jo enemmän syksyn suuntaan. Mutta yhä on kamalasti valokuvattavaa, oikein tuntuu, että luonto tuhlaa aiheitaan.
Lähetä kommentti