Samanlaista vääntöä

Mitä yhteistä on virolaisella, jo kauan sitten edesmenneellä laulajalla, Georg Otsilla, ja yhdysvaltalaisella "rockin kuningattareksi" (miten erheellisesti) sanotulla Linda Ronstatdilla? Ehkä yllättävän paljon, kukapa sen tietää. Itse keksin vielä yhden seikan: molempien ääniala on uskomattoman laaja ja äänen voimavarat ihan kuin niillä ei olisi loppua lainkaan. Tälle ominaisuudelle on varmasti täsmällinen musiikillinen terminsä. Mikäli lainataan automoottorin käsitteitä, voidaan puhua väännöstä, joka on molemmilla laulajilla tasaisen vahva kaikille kierrosluvuilla. Ei riitä, että osaa laulaa korkealta ja kovaa, vaan on osattava laulaa myös matalalta ja ‘kovaa’.

Kuunnelkaapa Georg Otsin tulkitsemaa kappaletta "Syysunelmia". Se on se laulu, joka alkaa "kaipuun sydämeeni syksy toi mulle/onnen tunteen ihmeellisen" –

Kauneimmat ruusut, tyttöni,
sulle annoin
muistoksi rakkauden.

Tuntuu kuin Otsin äänen takana olisi Loviisan ydinvoimalan kaikki megawatit, eivät täydessä käytössä, vaan pidäteltyinä murisemassa. Muutoin hänen äänensä on elämänlämmin. Ja ‘Saarenmaan valssissa' on hauskoja virolaisittain lausuttuja sanoja, joissa suomen koo äännetään viron geenä.

Ja kuunnelkaapa Linda Ronstadtin yhtä varhaista hittiä, ‘Blue Bayou’ (Anna Erikssonin esittämänä 'Salainen saari') tai vielä parempaa, kappaletta ‘Feels like home’ (levyllä Trio 2). Yhtä lailla Ronstadtin äänessä on voimaa ja hitaissa kohdissa ehjää herkkyyttä. Kannattaa kuunnella ihan viimeinen värssy, jossa tullaan korkealta kovaa alas viimeisiin pehmeisiin, loppuun asti hienovaraisesti äännettyihin sanoihin. Tultiin kotiin.

If you knew how much this moment means to me
And how long I’ve waited for your touch
If you knew how happy you are making me
I’ve never thought I’d love anyone so much
Feels like home to me
Feels like I’m all the way back where I belong.


Ps. Tähän päättyy sarjani 'Musiikki ja minä' (tältä erää..)