Kuurosateisen ja tuhruisen päivän ilta kirkastuu. Istun mökin portailla ja otan vastaan laskevan auringon lämpöä. On kesäinen hetki. Ympärillä lentelee sudenkorentoja, jotka kaksoissiipineen ovat upeita. Kai etsivät ravintoa tai puolisoa tai ovat iltalenkillä.
Jostain kantautuu laukausten ääniä. Eikös metsästyskausi ala kyyhkysistä? Ja ei vaadi kuin pienen ajatussiirtymän, kun muistaa kyyhkysen olevan rauhan vertauskuvan. Uutiset todistavat, että kyyhkyillä ei ole maailmalla rauhoitusaikaa.
Pienenä pelkäsin kaikkein eniten sotaa, sitä suunnatonta pelkoa ja epävarmuutta, jonka siihen yhdistin – luultavasti suvun kertomusten perusteella. Armeijaan suhtauduin arvostelevasti, vaikka asevelvollisuuden kunniallisesti suoritinkin. Silti tiedän asenteeni muuttuneen. En kadu, että kävin armeijan, ja minusta on tullut jotenkin omalla vanhanaikaisella tavallani isänmaallinenkin. Miksi näin, onkin toisen tarinan aihe. Mutta oliko se Churchill, joka sanoi, että ihminen, joka ei ole ollut radikaali nuorena ja konservatiivi vanhana, ei ole elänyt? Hän halusi korostaa ihmisen sisäisen muuttumisen suotavuutta. Mutta ottiko hän huomioon, että myös maailma ympärillä muuttuu? Huomaan, että maailma ja minä kehitymme eri suuntaan. Nykymenossa olla konservatiivi on samaa kuin olla radikaali.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti