Honka, mänty, petäjä

Viikonloppuna huomasin mökin ikkunasta, että läheisen männyn neulaset ovat laajasti kellastuneet. Pannaan se ilmastonmuutoksen piikkiin. Jos joku voisi antaa minulle asianmukaisen tilinumeron, varmaan Fortumin, voisin osallistua ilmastotalkoisiin lähettämällä sinne lesken roponi, joka estäisi moisen toistumisen ensivuonna.

Pienenä poikana, kun ilmastonmuutos oli niin sanoaksemme vielä lasten kengissään, tykkäsin männyistä ja mäntymetsistä. Pihkan tuoksu ja kaarnan aurinkoinen hehku tulevat mieleeni. Ja männystähän tehtiin kaarnalaivat ja katajasta jousipyssyt. Yleensä mäntymetsät ovat helppokulkuisia, selkeitä ja niissä on valoisaa raikkautta. Mänty on varmaan meidän iloksemme vihreä kesät ja talvet.

Mänty on kosketuslämmin puu. Tämä pöytä, jolla kirjoitan, on mäntyä ja pelastettu isoäidin jäämistöstä. Usein kokeilen sormenpäilläni kovin kuluneen ja uurteisen pöytälevyn maalaamatonta alapintaa. Se tuntuu pehmeältä, sellaiselta, että se on voinut helposti painaa muistiinsa kaikki ne kosketukset, joita saanut vuosisadan ajan. Myös pitkät penkit ovat paksua, karkeasti veistettyä mäntyä. Niillä on ihmeen hyvä istua ja helppo vaihtaa asentoa. Vanhaan aikaan maatalon miehet ojentautuivat niille nokkaunille lounaan jälkeen. Penkissä on läpiporattu reikä, jota tarvittiin erilaisissa puu- tai korjausaskareissa, joista meillä ei enää ole aavistustakaan.

Mänty kurkottaa metsän horisontissa usein korkeimmalle. Tuuli suhisee sen neulasissa rauhoittavasti, vakaa runko liikkuu hitaasti ja arvokkaasti. Mänty voisi olla metsän kuningas, koivu kuningatar ja kuusi — niin, kuusi voisi olla niiden kaveri.