Sairaslomista on kaikenlaista puhetta. Kuulin, kun joku otti sairasloman pelikortiksi: jos käy niin tai noin, minä jään sairaslomalla. Mistäpä minä puhujan taudit ja tilanteen tietäisin, mutta hieman tuntui pahalta. Ikään kuin oma sairaslomani tulisi samalla mitätöityä jonkinlaisena taktisena manööverinä.
Askarruttaa, miten kertoa omalle pomolleen tilanteestaan. Ymmärretään hyvin, ettei sairaslomalta palannut ole heti entisessä iskussaan. En itsekään tiedä, ja tuskin kukaan muukaan, miten kauan toipuminen entiselleen vie aikaa. Viisas lääkärini arvioi, että kysymys on pikemminkin vuosista kuin kuukausista. Kuviota mutkistaa sekin, että joillakin alueilla voit toimia hyvin, joillakin toisilla palautuminen on hitaampaa.
Askarruttaa, miten kertoa omalle pomolleen tilanteestaan. Ymmärretään hyvin, ettei sairaslomalta palannut ole heti entisessä iskussaan. En itsekään tiedä, ja tuskin kukaan muukaan, miten kauan toipuminen entiselleen vie aikaa. Viisas lääkärini arvioi, että kysymys on pikemminkin vuosista kuin kuukausista. Kuviota mutkistaa sekin, että joillakin alueilla voit toimia hyvin, joillakin toisilla palautuminen on hitaampaa.
Tekstit
4 kommenttia:
Nykyajan työmoraalia: kun haetaan töihin, ilmoitetaan, milloin tarvitaan lomaa, ja jos ei tipu, ollaan sairaslomalla. Töihin hakiessa ilmoitetaan, mitä töitä suostutaan tekemään ja mitä ei. Töihin mennään, jos huvittaa, ja jos ei huvita ja tulee kenkää, niin sitten vain isän ja äidin elätettäväksi taas. Tämä on ihan selkeä trendi, johon törmää kaikkialla. Olen ihmetellyt, kuinka meidän sukupolvemme, jolle työn hoitaminen kunnolla on kunnia-asia (usein vähän liikaakin), on kasvattanut sukupolven, jolle työmoraali on täysin vieras käsite.
Tunnustetaan, että tulee itsekin heitettyä tyhmää läppää, käyttäen tuota "pelikorttia". Tosiasiassa olen niin työorientoitunut, että tunnen syyllisyyttä sairaslomistani, vaikka makaisin sairaalassa.
Vaikka itsekin 'kauhistelen' nykymenoa, haluaisin nähdä siinä myös merkin tuosta terveestä itsekkyydestä, ettei työ ole kaikki kaikessa ja kaikilla ehdoilla. Joka tapauksessa nykyään uskalletaan enemmän kuin ennen, myös 'väärissä' asioissa.
Tuo sukupolvelta toiselle siirtyminen on kiinnostava juttu. Tuntuu, että on asioita, jotka ikään kuin "hyppäävät" sen lähimmän sukupolven yli (lapset saattavat olla kiinostunempia isovanhemmistaan kuin vanhemmistaan) tai sitten vaikutukset tulevat jonkinlaisella viiveellä... ainakin itse olen huomannut ja osin hyväksynytkin itsessäni piirteitä, joita aikoinaan inhosin omissa vanhemmissani.
Jossain välimaastossa on varmasti kultainen keskitie. Sellainen, jossa sitä ei uhraisi omaa itseään työn eteen, mutta kantaisi kuitenkin vastuun työstään. Minusta ei kuitenkaan voida puhua työntekijän terveestä itsekkyydestä, kun pitää arvailla, tuleeko hän työvuoron alkaessa paikalle vai ei.
Lähetä kommentti