sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Syksy
Joku pitää itseään kesän lapsena, toinen hullaantuu talven selkeyteen, ja kolmas tuntee heräävänsä keväällä muun luonnon kanssa. Minä pidän syksystä. Kesä on ihanaa aikaa, kun voi imeä auringon säteitä, lämpimät tuulet puhaltavat, luonto on täynnä värejä ja elämää, uuvuttavaan kylläisyyteen saakka. Kuka ties on siksi tarpeen, että ilmaa hiljalleen viilenee ja erkaannutaan haikeasti kesästä.
Kristiina Hautala laulaa kauniisti:
Elokuu, minut syksyn syliin
vie hiljaa varoen
Kesän polttavan suudelma huulillain
en tunne hallan henkäystä otsallain.
Syksyn pimeys antaa suojan, toisin kuin kevään ylikirkas, kaiken paljastava ja aukileikkaava valo. Voit kadota pimeään, olla poissa, eikä kukaan näe silmiäsi.
Syksy on armelias, eikä kysy toimintaa niin kuin kesä. Voi asettua aloilleen, katsoa lämpimästä ulos ikkunasta, jota ahkera sade pesee.
Syksyn synkkyys antaa masentuneelle mielelle lohtua, myötävärähtelee apeuden kanssa, ja voi olla yhtä maailman kanssa.
Syksyllä voi kävellä autioituvassa metsässä, joka hetkellisesti täytyy askeltesi rahinasta.
Syksyn pilvet ovat nopeita ja vaihtuvia. Et pysy niiden perässä.
Syksy antaa viileää pirteyttä, joka saa lukemaan kiinnostavan romaanin ja aloittamaan uuden harrastuksen.
Ensilumi peittää syksyn pois.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti