Yhteiskuntamme on menossa hirvittävään suuntaan. Tästä todistavat tapahtumat, joita emme tohtineet kuvitella painajaisissakaan. Tämä tunne on minulla ollut pitkään, vaikka en kykene yhteiskunta-analyysia esittämään. Ahneus ja oman edun tavoittelu sekä tasa-arvon ja heikompien unohtaminen tulevat ensimmäisinä mieleen. Eivät tappajat ole yksinäisiä susia, eivätkä pode yhteisöllisyyden puutetta, vaan samaistuvat ihmisvihaajien ja yli-ihmisoppiensa yhteisöihinsä, joilla on maailmanlaajuiset verkkonsa.
Mutta nykyinen suomalainen yhteiskunta ei tarjoa sen ‘häiriöherkimmälle’ ihmisryhmälle, nuorille, reilua näkymää ja samaistumista rakentavaan elämänmenoon. Dynamiittia ovat miehet, joiden toimintamalliin kuuluu aggression suuntaaminen pikemminkin ulos- kuin sisäänpäin. Maailmassa ei ole ennustettavuutta, joka asettaisi elämän uomiinsa. Epävarmuus luo pelkoa, alistumista, hiljaista vihaa, vaikka mitä. Epävarmuutta myös tuotetaan, sillä meitä hallitaan, suljetaan suut.
Maksamme edellisen laman hintaa, kuulostaa kliseeltä. Tai tarkemmin, maksamme hintaa siitä laskelmoivasta piittaamattomuuden hengestä, joka on saatellut laman jälkeistä elämää. Kun pääministeri Vanhanen tuomitsee Kauhajoen tapahtumat kylmäverisenä murhatyönä, eikö hän todella havaitse niiden yhteyttä siihen pelkästään tehokkuutta jumaloivaan ajattelutapaan, joka myrkyttää koko yhteiskuntaa. Massamurha on tappamisen maksimointia.
Miksi koulumurhaajat tappavat itsensä? Siksi, että heidän on mahdotonta kohdata se suru ja tuhansien tunteiden vaste, joka heidän tekonsa saa aikaan. Itsemurhassaan he tulevat myöntäneeksi tekonsa vääräksi. Ja surmattujen läheiset ja me muut jäämme jatkamaan matkaamme surullisten laulujen maassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti