Psalmi 88, koorahilaisten laulu, on syvän masennuksen kliininen kuvaus – “Sillä minun sieluni on kärsimyksistä kylläinen, ja elämäni on lähellä tuonelaa.”
Kuten uupuminen, toivottomuus ja kuoleman ajatus:
“Minut luetaan hautaan menevien joukkoon, minä olen kuin mies, jonka voima on poissa.”
Kuten arvottomuuden ja vierauden tunteet, jotka ovat seuranneet varjona niin kauan kuin jaksaa muistaa:
“Minä olen kurja ja lähellä kuolemaa hamasta nuoruudestani.”
Kuten syrjäytyminen muista ja elämänpiiristä, jolloin Toivoton Minä jää uskolliseksi seuralaiseksi:
“Ystävät ja toverit olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.”
Kuten peruskysymys, miksei valoa näy eikä yö käänny aamuksi:
“Miksi, Herra, hylkäsit minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta?”
Ja vastapainoksi on turvan ja lohdun psalmeja, joissa Jumala lupaa: “minä suojelen hänet, koska hän tuntee nimeni”.
“Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan” (Ps 91:15).
Ja voimaantuneena voi asettua vaikka koko maailmaa vastaan:
“Et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta.”
"You will not fear the terror of the night, nor the arrow that flies by day"
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti