torstai 23. heinäkuuta 2009

Räpin syvin olemus

USA on absurdi maa. Absurdi tarkoittaa tässä tolkutonta. Katsokaapa elokuva "Koko kansan Bulworth" (2006), joka löytyy city-marketin tarjouksessa kympillä kolme dvd:tä. Elokuvassa elämäänsä lopen kyllästynyt ja kyynistynyt kongressiedustaja (Warren Beatty) päättää kesken vaalikampanjansa järjestää palkkamurhaajan tappamaan itsensä. Päätös vapauttaa hänet puhumaan julkisesti politiikan pimeistä puolista, räpin tahtiin. Hulvatonta menoa.

Kekkoselta kysyttiin laulun sanoissa, miten käy häneltä rokkenrolli. Kävi tietysti, koska UKK oli rok. Mutta miten sujuisi räppi suomalaisilta nykypolitiikoilta?

Katainen voisi värssyillä:

"Mua äänestää sossut ja sairaanhoitajat,
vaikka yksityistän kaikki kunnan palvelut.
Ja tupakkaa vedän salaa henkeen asti,
joskus menee bostonia melkein kokonainen aski."


Vanhasella se kulkisi näin:

"Maan asioita jo sujuvasti hoitelen,
ja netissä tottuneesti surffailen.
Ja joulupukkiin vielä kovasti luotan,
kun puolueen laarista vaalirahaa tuotan."

Soini vetäisi:

"Herroille herjaa heitän,
sillä äänisopan itselleni keitän.
Muille jää käteen vain luu,
kun minulla on suurin suu, juu, juu."

Lipponen panisi parastaan:

"MINÄ olen iso mies,
sen valitettavan harva vain ties.
Minulla on herkkä hipiä,
eikä vaatimattomuuteni ole mikään häpiä."

Annetaan Stubbin lopettaa:

"Minä olen joka äidin toivevävy,
enkä puolimaratoonia koskaan juoksemaan väsy.
Yöllä näen kosteaa unta Natosta,
tuosta fan-fantastisesta op-optiosta."

Voisiko Suomikin olla tolkuton maa?
Ainakin se on maailman amerikkalaisin maa.

Ei kommentteja: