Aiheita auringon alla

Laman letossa rämpivän kansantalouden rattaiden vauhdittamiseksi ostin paikallisesta K-kaupasta viiden euron hintaisen Tapio Rautavaaran levyn. Monesko Rautavaara jo lieneekään? Nyt korvaan tarttui sanoiltaan monipuolinen esitys ‘Laulun aiheet’. Se on vuodelta 1952, sanoittajana Reino Helismaa ja säveltäjänä Toivo Kärki. Innostavaa laulussa on aihe: mistä aiheet tulevat. Oikein hyvä kysymys kirjoittajille. Millaisia vastauksia laulu tarjoaa?

“Mä mistä laulun aiheet saan,
niin moni tiedustaa,
kun kuljen laulun tietä huoletonta.”

Laulun tie voi olla kaikkea muuta kuin huoleton ja aiheet sen mukaisia, sillä “tuo kevät laulun riemuisan, mut surullisen syys”. Mielialan ja vuodenajan yhteys voi toimia toisinkin päin. Monella masennus pahenee kevään kirkkaudessa, kun ei ole enää pimeää, jonne itsensä piilottaa.

“On helppo käydä vastaamaan,
kun kiertää maailmaa
ja elänyt on vuotta kyllin monta.”

Ainakin kun katsoo rispaantuneen ajokorttinsa kaukaa tuttua naamaa.

“Laulun löytää ja ilmi sen tuoda voi,
jos sen etsijän laulajaks Luoja loi.
Ei lopu aiheet milloinkaan, jos esille ne saa.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

En taida uskoa säädettyyn kohtaloon. Kokemuksesta tiedän, etteivät aiheet lopu. Houkuteltua ne saa, hakee niitä valppaasti tai hajamielisesti, mutta aina tarkoituksella.

“Sen aiheen antaa pakkanen
Ja polte auringon,
sen kertoilla voi helle sekä halla.
Se tuiketta on tähtien
ja kuohu aallokon,
Sen maantie laulaa jalkojeni alla.
Se on tuimassa tuiskussa tunturin,
joka jäätä lyö hiihtäjän kasvoihin.
Se kuun on hohde hopeinen
tai laine vallaton.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

Rakas luonto. Vaikka en ole tunturin tuiskua pitkään aikaan tuntenut poskellani. Luonto tuo ilon, ja luonto tuo katoavaisuuden. Ja liplattavat laineet ovat aina villevallattomia.

“On laulu katse rakkaimman
ja herkkä ystävyys,
se suudelma kauneimmalle suulle.
On hehku posken polttavan
ja aitan hämäryys
ja se, mi usein kerrottu on kuulle.
Se on laulu, kun rakkaus valloittaa,
se on aihe, kun orvoksi jäädä saa.
Tuo kevät laulun riemuisan,
mut surullisen syys.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

Tähän voi vastata, jos osaisi kirjoittaa samanmoisen runon. Kuulle ja koiralle voi kertoa kaikenlaista.

“On laulun aihe köyhyyskin
ja riemu rikkaitten
ja murhe, mikä polttanut rintaa.
Tuo laulun ilo räiskyvin
tai jälki kyynelten,
se myöskin, mikä onnemme on hintaa.
Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
lyhyt taival on riemusta murheeseen.
On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

Riemu rikkaitten – niin, miksipä ei. Ei aineellinen vauraus tee yksilöä huonoksi, ja rikaskin voi pelastua, lupaa Terho Pursiainen. Vaikka Jeesus taisi olla epäilevämpi arvioidessaan rikkaan todennäköisyyden päästä taivaaseen pienemmäksi kuin kamelian yrityksen livahtaa neulansilmän läpi. Ja taisipa vielä Vuorisaarnassaan pudottaa, että missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Sosiaalisena ryhmänä rikkaat ajavat omaa etuaan, joka esitetään kaikkien yhteiseksi, ja meitä kutsutaan mitä erilaisimpiin talkoisiin, jotta etuoikeutettujen olot eivät ratkaisevasti vaarantuisi – muilla ei ole aihetta riemuun.

Ja tämän taidamme tietää: miten (pelottavan) lähellä äärimmäisyydet ovat. Ja onnella ja elämällä on hintansa. Kuten Neil Young laulaa, asiat, jotka saavat elämään, voivat nitistää lopuksi. Ja kuinka vähäistä kaikki voi olla kiinni – yksi väärä ilme, ele, sana, ajatus, ja päivä, koko elämä, on pilalla. “Iloinen mieli on kuin korttitalo. Se rakentuu hitaasti, luhistuu hetkessä” (Markku Envall). Siksi elämää ei voi hallita, korkeintaan tasapainotella, luovia, ja iloita ilon hetkistä. Mitenkäs Saarnaaja, suosikkini, ärhenteli:

“Syö siis leipääsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi... Nauti elämästäsi rakastamasi vaimosi kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla.”