Kun lukee Sananlaskuja ja Psalmeja, ylivoimaisesti suurin maallinen murheenaihe tuntuu olevan ikävät ihmiset: vihamiehet, väärintekijät ja jumalattomat. He hautovat pahaa, jota toteuttavat milloin suoralla voimalla, milloin viekkaudella – “joka päivä he vääntelevät minun sanojani, kaikki heidän ajatuksensa tarkoittavat minulle pahaa” (Ps 56:6).
Lisäksi tuntuu, että kirjoittajat ovat harmissaan, loukkaantuneita ja epätoivoisia, ettei kuitenkaan kaikkivaltias Jumala aina puutu ilmeiseen vääryyteen. Niinpä David vetoaa monesti Jumalaan todistelemalla henkeään uhkaavat vihamiehensä jumalattomiksi, jotka vielä avoimesti ilkkuvat hädänhetkellä, missä on nyt auttajasi. David ohjeistaa: “Nouse, Herra, älä salli ihmisten uhitella. Tuomittakoon pakanat sinun kasvojesi edessä.”
Eikö tämä ole yksi uskonnon peruskysymys, jonka Jeesus ristillä puki sanoiksi: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
Peruskysymys kirjoitetaan harvinaisen kauniisti Aasafin virressä (Ps 83:2):
“Jumala, älä ole niin ääneti,
älä ole vaiti,
älä ole, Jumala, niin hiljaa.”
"O God, do not keep silent,
be not quiet,
O God, be not still."
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti