sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Vihreää ensin




Oli ensimmäinen oikea kesälauantai mökillä. Aluksi näytti, että maailma on pelkää, niin, vain vihreää, ei yksin puissa ja kasveissa vaan myös maassa, kuin vihreä lumi olisi peittänyt kaiken mihin astuu. Jopa tuttavani peili siellä unohdettuna metsätien sivussa kuvaili taivaan sinen ohelle vihreäksi käynyttä maailmaa.

Sitten alkoi tulla tietoa myös muiden aistien kautta. Ensin erottui tuuli. Aluksi se tuntui huomaamattoman lämpimältä iholla. Sitten kuuli, kuinka se suhisi ainakin viidellä eri tavalla metsän puissa.

P.s. kuvat kannattaa napsauttaa isommiksi, jos niihin haluaa upota.

Ei kommentteja: