Tyypillistä

Tyypillistä Emmylou Harrisia ei ole, koska hän laulaa monenlaisia lauluja ja on taitava sellaisia valitsemaan. Mikäli yhden laulun haluaisi tyypilliseksi nimetä, se voisi olla ‘Boulder to Birminghamn’. Se on Harrisin ystävänsä ja musikaalisen oppaansa Gram Parsonsin muistolle tekemä ja edustaa laulajan varhaisinta tuotantoa ja laulutapaa: ääni on yhtä aikaa hento kuin kestävä, siinä on nousuja ja laskuja, ja se tulee hyvin lähelle kuulijaa, joka tuntee olevansa etuoikeutettu.

En tahdo kuulla mitään rakkauslaulua
Matkaan vain tässä lentokoneessa
Ja tiedän että allani on elämää
Mutta kaikki mitä voin nähdä
On preeriaa ja taivasta

Ja en tahdo kuulla mitään surullista tarinaa
Täynnä sydänsuruja ja intohimoa
Viimeksi kun tunsin näin
Olin erämaassa ja rotko oli tulessa
Ja seisoin vuorella yössä ja minä
katsoin kun se paloi
Katsoin kun se paloi, katsoin kun se paloi

Voisin tuudittaa sieluni Abrahamin huomassa
Antaisin elämäni hänen pelastavaan armoonsa
Voisin kävellä aina Boulderista Birminghamiin
Jos voisin nähdä, voisin nähdä sinun kasvosi

Niin, sait minut todella tällä kertaa
Ja vaikeinta on tietää että silti tästä selviän
Tulin kuuntelemaan ääntä
kuorma-autojen kun ne ajavat alas
ysiviittä pitkin
Ja teeskentelen että se on valtameri
Joka pesee minut puhtaaksi, pesee minut puhtaaksi
Rakkaani, tiedätkö mitä tarkoitan

Emmylou Harris (1975) – Boulder to Birmingham

http://www.youtube.com/watch?v=dEvZF2-d0w0&feature=related

Jos olen yhtään oikeassa siinä, että tämä on tyypillinen Harrisin laulu, niin on hän käsitellyt lauluissaan läpi uransa Parsonsin kuolemaa. Tämä on myös surullinen laulu. Coloradon Boulderin ja Alabaman Birminghamin välinen matka on noin 1500 linnun lentämää mailia. Se on pitkä, pitkä matka kulkea.