Ensimmäinen kevätilta

Ajoin mökille petollisen pehmeää tietä, kuin velton vesisängyn päällä. Päivällä oli yli kymmenen plus-astetta, ja aurinko lämmitti poskia. Vaikka lunta näkyi paljon metsässä, oli piha paljastunut ja läheltä kantautui moninainen linnunlaulu. Otin hätäisesti käsivaralla kuvan ennen kuin lopullisesti pimeni yöksi. Tuntui, että kesä on alkanut. Se merkitsee sitäkin, että voi jäädä vartomaan kesän parhainta päivää.

Muistelen viime kesää mökillä. Parasta on vanha pihapiiri, jota aurinko osuu valaisemaan jo ennen puolta päivää ja laskee iltaisin metsänrajan taakse. Vaikka ollaan metsän keskellä, on ympärillä tilaa tuulen vilvoittaa ja pitää enimmät hyttyset loitolla.

Pihalla voi toimittaa kaikenlaista. Mutta ennen kaikkea siellä voi istua vanhassa säänpuremassa puutarhatuolissa, hatun lippa silmien suojana. Olla, kuunnella. Kävellä paljasjaloin nurmikolla, tarkistaa kivenreunojen mansikkapaikat. Tai lukea viikonlopun iltalehden kaikki hömpät. Kirjan lukemiseen piha ei sovi, vaan sitä varten on paras mennä sisälle. Pihalla kuuluu oleilla.

Kun on viettänyt päivän pihalla, on illalla aivan pihalla, kun ulkoilma vielä tuoksuu hengityksessä ja aurinko pistelee ihossa. Auringon laskiessa sen lämpö tuntuu ikuiselta, viipyilee ilmassa ja kivissä. Ulko-oven voi sitten panna kiinni.