edessäin mulla on kultaa, keltalehtinen tie

Heinäkuun laulu on tietysti Janis Joplinin esittämä ‘Summertime’ (1973). Ja elokuun laulu on — Kristina Hautalan ‘Elokuu’ (2003). Yhteistä lauluissa on, että esittäjä on nainen ja sanat myötävärähtelevät ajankohdan kanssa. Ja molemmissa soitetaan sähkökitaralla tavalla, joka huokuu kaikkialle laskeutuvaa outoa lämpöä. Sen taianomaisen peiton voi tuntea omalla ihollaan. Kuunnelkaapa, Joplinin kitaristi soittaa puuvillapellon keskellä punaisen auringon laskiessa. Ihan varmasti.(Tosin kuultavissa paljon paremmin levyltä kuin videolta.)

Kristina Hautalan ‘Elokuu’ on Matti Viita-ahon mukaansa tempaavasti säveltämä ja Hanna-Maria Takalan lumoavasti sanoittama. Laulu on kaunis kuin koiravauvan suukko.

Elokuu, minut syksyn syliin
vie hiljaa, varoen
Sano minulle pohjoisiin kyliin
vielä paistaa päivä kultainen
Tule, sano minulle vielä
on daaliat hehkussaan
Ei kuura koskettaa niitä
pitkiin pitkiin aikoihin saa

Ja hämärä sade salaa
tule pinnalle tummuvan maan
Tuuli lempeä tuudita viljaa
yöhön pehmeään perhonen nukkua saa

Elokuu, minut syksyn syliin
vie hiljaa varoen
Kesän polttava suudelma huulillain
en tunne hallan henkäystä otsallain

Tule, takaa minulle se tänään
Ettei vihreys viimeinen lie
Vakuuta, vakuuta edessäin mulla on
kultaa, keltalehtinen tie


http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&videoid=6195404

http://kotinetti.suomi.net/kristinahautala/index.htm

Hautalan levy, Hetki tää, sisältää pelkästään luontoaiheisia ja vuodenaikoihin liittyviä lauluja. Mukana on muitakin todellisia helmiä, vaikkapa surumielinen balladi apolloperhosesta ja mietteliäs Meren laineet, joka esitetään myös ruotsiksi.

yli pellon mustan kynnöksen

Aprikoin (3.8.), mistä kirjallisesta lähteestä on peräisin yhteys riihen tuoksun ja alkavan syksyn välillä. Arvasin oikein, että kysymyksessä on Lauri Pohjanpään erinomaisesti sanailema 'Kaksi vanhaa varista', tunnelmaltaan ylittämätön syksyn runo -- siinä "tuntuu tuoksu riihen etäinen/yli pellon mustan kynnöksen". Ja kun kuvittelee kävelevänsä peltotietä pitkin, sen oikeasti tuntee. Sieltä se tulee etäältä, kaukaa aikojen takaa, tulee, eikä jätä.

'Käyhän taaskin blogaamassa,
oli oikein hauska tavata.'


Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

"Kurkikin jo lähti", veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
"niin maar, lähti", sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaa sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy.
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen
tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
"täytyy tästä.." toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
"käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."

Osuvaa mutta ikävää

Milloinkaan ei ole hyvä. Ainakin jos kysymme asiaa Valtionvarainministeröltä. Ja miksi emme kysyisi, kun sailakset asian tasan tarkkaan tietävät: 'hyvinä' aikoina eletään kulutusjuhlaa, 'huonoina' aikoina maksetaan laskuja. Jää vain askarruttamaan, kuka on tilannut pöydän koreaksi ja kenen laskuja oikein maksamme; ikään kuin kuluttajat ja maksajat olisivat eri ryhmiä.

Tuon kirjoitettuani lueskelin hesarin pääkirjoitusta, jossa organistisen omahyväiseen ja ihmisiä halventavaan sävyyn ilmoitettiin, että "jos puolueet sisäistävät rationaalisen talouspolitiikan, ne eivät seuraavissa vaaleissa lupaile äänestäjille lisää etuuksia tai uusia tienpätkiä maakuntiin".

Nyt viriää kaksi kysymystä: 1) hei, eikö tähänastinen talouspolitiikka ole ollutkaan rationaalista? 2) milloin Valtionvarainministeriö on valinnut hesarin viralliseksi ilmoituslehdykäkseen (vai onko asia juuri päinvastoin)?

Koiralauluja 2: Vanha Kunkku

Kunkku ryntäisi perään hirven
rohkeasti autosta kiitävästä.
Kunkku painui, kun sai vainun.
Oli se vaan paras vanha hurtta minkä tiesin.

Minulla oli koira ja sen nimi oli Kunkku.
Lörpötin sille huoleni kaikki
autossani, koira ja minä.
Sitten yhtenä päivänä se otti ja kuoli.

Muistelin matkaamme yhteistä,
kerran sitä potkaisin, kun se oli tuhma.
Pidin tosi paljon vanhasta Kunkusta,
mutta nyt se on historiaa.

Kunkku ryntäsi perään hirven,
rohkeasti autosta kiitävästä,
Kunkku painui, kun sai vainun.
Oli se vaan paras vanha hurtta minkä tunsin.

Vanha Kunkku oli ystäväni,
enkä tiedä toista koiraa sen veroista.
Tai sitten vielä löydän, mene tiedä,
sillä minulla on paljon matkaa edessäin vielä.

Neil Young (1992) – Old King

http://blip.fm/profile/Northrunnnercan/blip/17041471

Ps. Tästä ‘miniklassikosta’ on hauska esitys Johathan Demmen ohjaamassa konserttitaltioinnissa nimeltään Heart of Gold (2005). Siinä banjoa hillittömästi soittava Young esittää kunkku-laulunsa Emmylou Harrisin avustamana ja matkii hupaisasti nuuhkivaa koiraa. ‘Sniff´’, ‘sniff’, sanovat amerikankieliset koirat.

Tarina kertoo, itse asiassa Niilon omalla suulla, että hän olisi halunnut nimetä koiransa Elvikseksi, mutta käytti häveliästä muttei kovin peittävää kiertoilmaisua. Kai tämä liittyy muusikkopiirien omalaatuiseen huumorintajuun ja keskinäiseen puukonheittoon. Onhan Youngilla Elvistä irvaileva laulukin tuolla nimellä. Yksi värssy menee näin:

The last time I saw Elvis,
he was ridin in a pink Cadillac.
Wind was blowin through his hair
and he never did look back.
He was the King.

Elokuun elämää

Elokuu on minusta aina ollut vähän salaperäinen. Johtuneeko siitä, että elokuussa toisiinsa seikoittuvat päättyvä kesä ja alkava syksy? Elokuu on vielä jotenkin vanhanaikainen. Kaupunkilaisena melkein haistaa riihen savun viluisessa aamussa. Riihen savu? Olen varmaan sen jostain lukenut, runosta ehkä.

Katsoin, mitä Kotimaisten kielten tutkimuslaitos elokuusta kirjoittaa --

"Elokuu on sadonkorjuun aikaa. Siitä kuukausi on saanut suomenkielisen nimensäkin: elo tarkoittaa niin kasvavaa kuin korjattuakin tai jo puitua viljaa tai itse viljankorjuuta. Elopelto on viljapelto, useimmiten ruispelto, ja elopellon rikkaruohona ennen kasvanut ruiskaunokki on elokukka tai elokaunokki."

"Elo on johdettu suomen kielen vanhimpaan sanastokerrostumaan kuuluvasta uralilaisesta verbistä elää, joka on ollut lähtökohtana laajalle joukolle sanoja. Osan yhteenkuuluvuuden huomaa edelleen, mutta toiset ovat etääntyneet jo varsin kauas juuriltaan."

"Eläin, elämä ja elanto ovat vanhoja tuttuja vuosisatojen takaa. Eläimiä on sanottu myös elikoiksi, elukoiksi, eläviksi ja eläväisiksi. Näin on nimitetty vanhastaan etenkin lehmiä ja hyönteisiä."

Jos kohta riihen tuoksu on kirjallista kuvittelua, niin ruiskaunokin muistan lapsuuden mummolan pellon pientareilta. Se oli suosikkikukkani: kauniin selkeä, sopivan sininen ja tuoksui vienon hyvältä, vaikka en enää tarkkaan muista sävyä.

Elokuussa syvenevät varjot. Hiljaisuus enentyy pimeän myötä. Se hiipii huomaamatta sisään ikkunoista, leviää nurkista kattoon ja seinille, painuu alas. Sitten on hiiskumatonta. Sydän lyö.

Koiralauluja 1: Sähäkkä-Jussi

Oli minulla kerran koira pieni
jolle nimeksi annoin Sähäkkä-Jussi.
Oli sillä täplä ympärillä silmän,
joka näytti paikalta ihan.
Sen jalat olivat liian pitkät,
ja oli se kovin kömpelö.
Eikä ollut kummoinen ulkonäkö sen,
mutta minulle kelpasi hyvin.

Löysin sen varrelta joen
harhailemassa yksikseen.
Sillä oli kylmä ja oli se nälissään niin,
että kylkiluut pistivät esiin.
Napsautin sormiani, vihelsin,
ja tuli se luokseni ja syliini otin.
Minä olin lapsi vain,
ja Sähäkkä-Jussi oli pentu vain.

Vein sen kotiin ja syötin,
kunnes se ei jaksanut enää muruakaan.
Huoneeseeni vein sen
ja laitoin viltin päälle lattialle,
ja sitten viereeni sängylle,
jossa se nukkui aina.
Joka ilta rukoillessain
pyysin Herraa varjelemaan sen sielun.

Sähäkkä-Jussi,
paras ystäväni ikinä oli Sähäkkä-Jussi.
Mutta oli se enemmän vielä,
leikkitoveri, kumppani.
Se oli rakastava ja ymmärtävä.
Se oli Sähäkkä-Jussi.
Paras ystäväni ikinä oli Sähäkkä-Jussi.
Mutta oli se vielä enemmän,
kaikkea mitä lapsi saattoi toivoa,
oli Sähäkkä-Jussini minun.

Sähäkkä-Jussi juoksi vastaan
joka päivä koulun jälkeen.
Se hyppi ja häntäänsä heilutellen
katsoi minua kuin sanoakseen:
“Rakastan sinua ja kaipasin sinua ja olen iloinen että olet taas kotona.”
Tiesin miltä siitä tuntui, koska minä ja Sähäkkä-Jussi olimme ystäviä.

Halki metsien ja ketojen
usein vaelsimme.
Ja kun jouduimme ikävyyksiin,
autoimme toisiamme.
Minä pystyin juoksemaan melkein yhtä lujaa kuin Sähäkkä-Jussi.
Meillä oli paljon yhteistä, ja meillä oli tosi hauskaa.

Se oli aina kanssani kun isoksi vartuin.
Jaoimme hyvät ajat ja toisiamme rakastimme.
Hän elää muistoissani nyt,
mutta usein palaa mieleeni
päivät lapsuutein,
ja aikani kanssa Sähäkän-Jussin.

Sähäkkä-Jussi,
paras ystäväni ikinä oli Sähäkkä-Jussi.
Mutta oli se enemmän vielä,
leikkitoveri, kumppani.
Se oli rakastava ja ymmärtävä.
Se oli Sähäkkä-Jussi.
Paras ystäväni ikinä oli Sähäkkä-Jussi.
Mutta oli se vielä enemmän,
kaikkea mitä lapsi saattoi toivoa,
oli Sähäkkä-Jussini minun.

Dolly Parton (1974) – Cracker Jack

http://www.youtube.com/watch?v=z8m0-dZgVnE&feature=PlayList&p=1F21B012F4AA914C&playnext=1&playnext_from=PL&index=1

P.s. Monella meistä on samanlaisia muistoja omasta koirastamme omassa lapsuudessamme. Ne ovat eloisa ja erikoisia muistoja.

Kesäunia

Uusi uni muodon saa
hämähäkin rukissa,
sinisissä kukissa.

Tuuli unta tuudittaa
peukaloisen pesällä,
keskiyöllä, kesällä.

Anna-Mari Kaskinen: Kesäunia (osa) (Lasten maailma 7-8/09)