Viimeinen laulu

J. Karjalaisella on tuon niminen laulu. Sen kertosäe kuluu Karjalaisen venyttämillä loppupainotuksilla jotenkin seuraavasti:

Tää on viimeinen laulu
jonka esitäännn.
Pistän skitan koteloon,
sulkeudun sun suosioon –
ja lo-pe-tannn.

Nyt on minun vuoroni lopettaa tällä erää. Voimat eivät riitä, on kuin musta iso siipi peittäisi taivaan ja kaappaisi mukaansa. Mitenkäs se menisi Karjalaista seuraten: Tää on viimeinen blogi, jonka rustailen, laitan läppärin komeroon ja hä-vi-än.

Vihreinä aaltoilevat kukkukat

Länsi-Virginian vihreinä aaltoilevat kukkulat
Ovat minulle kuin palanen taivasta
Vaikka ajat ovat surulliset ja ikävät
Enkä voi jäädä tänne
Ne seuraavat minua eivätkä koskaan irrota otetaan

Isäni neuvoi etten koskaan ryhtyisi mainariksi
Sillä mainarin hauta on ainoa jonka hän omistaa
Koska ajat ovat kovat kaikkialla
Enkä pysty säästämään senttiäkään
Ja en voi jäädä tänne
Nämä ajat ovat pahimmat mitä tiedän

Länsi-Virginian vihreinä aaltoilevat kukkulat
Ovat minulle kuin palanen taivasta
Vaikka ajat ovat surulliset ja ikävät
Enkä voi jäädä tänne
Ne seuraavat minua eivätkä koskaan irrota otetaan

Joten muutin täyteen ahdettuun paikkaan
Jostain pohjoisen tehdaskaupungista
löydät minut
Vaikka jätin taakseni entisen
En koskaan muuta mieltäni
En jaksa näitä vaikeita aikoja

Länsi-Virginian vihreinä aaltoilevat kukkulat
Ovat minulle kuin palanen taivasta
Vaikka ajat ovat surulliset ja ikävät
Enkä voi jäädä tänne
Ne seuraavat minua eivätkä koskaan irrota otetaan

Mutta joskus palaan Länsi-Virginiaan
Kumpuileville vihreille kukkuloille joita rakastan niin
Joku päivä tulen kotiin
Ja tiedän korjaavani vääryydet
Eivätkä vaikeat ajat seuraa minua enää

Joku päivä tulen kotiin
Ja tiedän korjaavani vääryydet
Eivätkä vaikeat ajat seuraa minua enää.

Emmylou Harris (1978) – Green rolling hills

P.s. Vaikeuksien ja epäoikeudenmukaisuuden vastapainona ja lohdun lähteenä on laulun lapsuuden ajan luonto, vihreinä kumpuilevat vaarat. Ne ovat koti, jota voi vaalia mielessään ja jonne lopulta palata. Ja kotiin voi palata monta kautta, vaikkapa etsiytyä jo umpeen kasvaneelle polulle heti sen omituisen käkkärämännyn jälkeen.

Olemme kuluerä

-- Mitä opit tänään koulussa, poikani?
-- Opin, että me kaikki, julkkiksia ja muita menestyjiä lukuunottamatta, olemme hallituksen silmissä ikääntyviä kulueriä. Siksi meistä kasvatetaan kunnon velanmaksajia, jotta Suomi pelastuu ja säilyttää puhtoisen maineensa markkinavoimien silmissä.
-- Oho, eipä tunnu kovin myönteiseltä elämän näkymältä.
-- Meistä tuleekin katkeria, mutta onneksi hallitus välittää ja rakastaa meitä, vastuullisesti.

Aurinko

näyttäytyi jo seuraava aamuna. Hienoiset heinänkorret saivat nauttia ensimmäisistä säteistä.

Iltarusko

on harmaan päivän päätteeksi hento ja eleetön. Ei mitään yli- eikä alimääräistä.

Harmaana päivänä

saa tavallisesti harmaita kuvia. Eikä niissä ole mitään vikaa, sillä harmaa on kaunis, tasapainoinen väri, käy yksiin savun kanssa ja sitä paitsi täydentää apenevaa mielialaa.

Yöradio

Vartoessani autossa nuorempaa tytärtäni harrastuksistaan nappasin oheisen kuvan kännykkäkameralla. – Yöradio, ajattelin heti. Hömppäkirjoittajan ‘löysien mielleyhtymien menetelmää’ hyväksi käyttäen kävin läpi, millaisia asioita yöradio toisi mieleeni.

Aivan ensimmäiseksi ajattelin Tapio Rautavaaran laulua Yölinjalla (jonka kuski, jos mahdollista, takuulla viihdytti itseään yöradiolla). Kun kuulin esityksen ensimmäisen kerran – radiostapa – joskus pikkupoikana, jäivät erityisesti askarruttamaan sanat on mutka pimeässä aina arvoitus, ja linjan pelastaa vain vaaran aavistus....jos hetken torkahtaa, se matkan pää on yhden kohtalon, niin loppuu työ mutta jatkuu yö. Olikohan se oli ensimmäisiä kertoja, kun minulle syntyi taju kuoleman kauhistuttavasta satunnaisuudesta ja ehdottomuudesta, "jatkuvasta yöstä".

Toinen mielleyhtymä toi jo lähemmäksi tätä päivä mutta lauluun sekin, nimittäin J. Karjalaisen Telepatiaan. Siinä on kohta, jossa sanotaan, että kuuntelimme viestejä radion kohinasta, samalla kuin seinän takana yöuntaan nukkuva mummo vain jatkoi yskimistään, mutta meillä oli yliaisti, hän ei kuullut yhtään mitään.

Itse en ole kuunnellut yöradiota. Paitsi ainakin yhden kerran, kun sain yllättävän kutsun kertausharjoituksiin. Minusta ei ollut kieltäytymäänkään, vaikka juttu alkoi suunnattomasti ahdistaa. Ostin pienen radion, jossa oli korvanapit. Niillä kuuntelin yöohjelmaa, mitä lie ollut, puolijoukkueteltassa puoliksi märissä vaatteissa ja puolihorroksessa tulikomentojen välillä Suomen pakkastalvessa.

Vaihtelua

päivään harmaaseen toi keijukainen päättäväisellä taipaleellaan kotiinsa, keijujen maahan, joka oli varmaan lähellä, kohta seuraavan mutkan ja mäen takana. Veikkasin keijukaisen pian lentävän lopun matkan, sillä hanki alkoi olla jo aika syvää. – Ja niinhän siinä kävikin; vain palmikot heilahtivat vauhdissa keijukaisen kadotessa metsän ensimmäisten puiden katveeseen.

Viikonlopun sananlaskut

" Kuin suudelma suulle
on suora vastaus."

"Kultaomenoita hopeamaljoissa
ovat oikeaan aikaan lausutut sanat."

Vanha tuoli

takkatulen valaisemana. Hassua: puun palo heijastuu puussa. Natisevassa ja horjakassa tuolissa on yhä hyvä vain istua, ajattelematta sen kummempia.

Vihreä on värini

Yllättäen lumessa tapaa lehtikasveja, jotka ovat pitäneet vihreän värinsä.

Ikivihreitä ei siis näe talvella pelkästään omakotialueiden kadunvarsilla SULO-nimisinä jäteastioina (joista voi bongata myös harvinaisemman ruskean muunnoksen).

Vahvaa valoa

synnyttää heräävää aurinko seuraavana aamuna, kuin radioaktiivista pilvikermaa.

Nämä eivät ole kuukuvia

vaan niissä helmikuun aurinko pilkahtaa kainosti esille valuvan vesivärin harmaalla taivaalla.

Pahat ja kivat

Huurteinen oksisto tuo mieleen harri potter -elokuvien elävät puut. Niillä taisi olla usein paha mielessään. Onneksi meidän puumme ovat kivoja.

A full stop

Pitkäkestoiseen ja uusiutuvaan masennukseen kuuluu vieraantuminen entisestä kenties terveemmästä minäkäsityksestä. Vaikka pahimmat oireet hellittäisivät, jää eksyksiin. Silloin tulee masennuksesta turvapaikka, missä, jos ei aivan viihdy, ainakin on turvassa ja tutussa seurassa.

Miten entiseen saa yhteyden? Eihän se missään komerossa odota valmiina, kunhan vain pölyt pyyhkii. Mutta komeron lattialta saattaa löytää palasia. Niihin voisi tutustella. Pyrkiä edistämään lupaavalta tuntuvaa. Jos kirjoittaa, on eduksi käsitellä vihan ja pettymyksen tunteita, mutta etsiä vielä aiheita, joissa on kaunista ja kestävää: oli se uskonto, luonto, eläimet, runot, sukututkimus, musiikki, leivän leipominen, dekkarit, lasten kehittyminen tai muu.

Mutta yhtälöstä puuttuu vielä jotakin, jotta se aivan toimisi. Ehkä elämä on niin monimutkaista. Ehkä jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut. On niin vaikeaa säilyttää uskonsa. Laittaisi pisteen, the full stop.

Metsän värit

Sään muutokset vaihtavat metsän moniväriseksi. Kuusen syvä vihreä, koivujen huurrevalkoinen ja pensaiden ruskeat vyöhykkeet erottuvat. Ovatko helmikuut aina seesteen valoisia, kuin pitsiä? Kulkee temppelistä temppeliin.

Isälle

Äiti ei koskaan tuntunut kaipaavan elämäänsä hienoja asioita
Jos kaipaisikin, hän ei kertonut isälle
Hän ei halunnut olla muuta kuin äiti
ja vaimo
Jos halusikin muuta, hän ei kertonut isälle
Tärkein asia hänen elämässään
Oli tehdä talostamme koti ja meidät onnelliseksi
Äiti ei halunnut enempää kuin mitä hänellä oli
Jos halusikin, hän ei kertonut isälle
Isä jätti hänet usein yksin mutta hänelle
passasi jäädä kotiin
Ja äiti ei koskaan kaivannut kukkia ja
kortteja, joita isä ei koskaan lähettänyt
Jos kaipaisikin, hän ei kertonut isälle
Hän hyväksyi että on mikä on
Ja hän ei tarvinnut sellaista mikä tekisi hänet onnelliseksi
Ja hän ei tuntunut huomaavan ettei isä
Suudellut eikä halannut häntä
Jos huomasikin, hän ei kertonut isälle
Eräänä aamuna herättyämme löysimme kirjeen
Jonka äiti oli huolellisesti kirjoittanut ja jättänyt isälle
Kun aloimme lukea sitä
Emme olleet uskoa
Sanoja jotka hän oli kirjoittanut isälle
Äiti sanoi että lapset ovat jo niin vanhoja etteivät
Tarvitse minua enää
Ja olen lähtenyt etsimään rakkautta jota niin tarvitsen
Olisin tarvinnut sinua mutta en
Enää jaksa odottaa
Äiti ei aikonut palata takaisin kotiin
Jos olisikin, hän ei olisi kertonut koskaan isälle
Jää hyvästi isä

Emmylou Harris (1978) – To Daddy

P.s. Tämä on alkujaan Dolly Partonin laulu. Eräässä yhteydessä E.Harris kertoi jo edesmenneestä isästään. Tämä oli Korean sodan veteraani ja siellä vangiksi joutunut. Isä oli itsestään numeroa pitämätön ihminen, joka halusi olla hyvä perheenisä ja puoliso. Suhde isään tuli etäiseksi, kun tyttären aika tahtoi mennä “tähteyteen”, kuten Harris itseironisesti ilmaisi.

Yhä pystyssä

Metsän kaunottaret

Eversti Visuri Natosta

"Puheet Natosta rauhanjärjestönä voidaan myös unohtaa: Suomi on Saksan ohella yrittänyt pitää toimintansa rauhanturvaamisena, mutta Natosta on tullut yhä selvemmin sodan osapuoli. Nato joutuu perääntymään lähivuosina verissä päin Afganistanista, kuten Yhdysvallat vetäytyy pian Irakista."

"Martti Ahtisaari ja Liisa Jaakonsaari sanovat, että ‘Venäjän uhka ei ole peruste hakea Nato-jäsenyyttä’. On kuitenkin erikoista puoltaa sotilasliittoon menoa muuten kuin sotilaallisen uhan avulla."

Voima 1/2009.

Riittävätkö sanat

Mitä on sanojen ulkopuolella, niiden ulottumattomuudessa? Vai riittävätkö sanat? Sanoja on niin paljon. Sopiviakin.

Valo häilähtää, valo häipyy pois –
on niin kuin nyyhkytys ovelta sois.

Yrjö-Jylhä: Vain vartio valvoo –

Kuusen kohtalo

Kuusen lapset orpona talvessa. Isä ja äiti sahattiin, kokattiin selluksi ja puristettiin paperiksi, jolle painettiin Ruususen unelmia, Kataisen anteeksipyyntöjä, Vanhasen linjanvetoja ja runoja pöytälaatikkoon.

Sydäntalvi (miten kaunis sana)

tuli helmikuun alussa. Nyt on paljon lunta ja pakkasta. Hanki on kuin tyyntynyt meri, josta vielä pystyssä olevat heinäkorret kaartuvat kuin runoissa. Auringon valo tunkeutuu jo joka paikkaan ja saa metsäsaarekkeen puut esiintymään parhaimmissaan.

Ruokintapaikan

talitinteillä on tapana napata siemen tai pähkinä ja sitten lennähtää läheiseen pensaaseen, jossa saalis pienitään sopiviksi nokkapaloiksi. Se on ratekiaa, sanoisi Rokka.

Vähitellen vahvistuvaa kaksinlaulua

Claptonin levyllä on löytö, laulu nimeltään “Promises”. Se on rakennettu siten, että vähitellen Claptonin äänen taustalle ja sitten rinnalle hiipii naisen ääni, kaunis ja selkeä. Lopussa he lallattavat la-la-laa niin tarttuvasti, että sitä voisi kyllästymättä kuunnella vaikka miten kauan ja lallatella itse mukana.

Kristiina Hautalalla on laulu, ‘En koskaan aio rakastaa’, jossa käytetään samaa konstia. Lasse Mårtenson tulee enenevästi mukaan ja lopussa he laulavat hyvin sointuen yhdessä.

Konserttitaltioinnissaan, 'Heart of Gold', Neil Young esittää laulunsa ‘Old King’ (joka on tarina Youngin mukana kulkeneesta koirasta) samalla kaavalla Emmylou Harrisin kanssa. Videokuvasta näkee, kuinka Harrisia jännittää, onnistuuko hän pääsemään mukaan sovitussa kohdassa. Kappale on rullaava, ja Young yltyy banjoineen hillittömään sooloon, joka saa basistinkin ilmehtimään.

Salaisuuksia 2

Kirjoitin taannoin (22.12) salaisuudesta. Ajaessamme lasten kanssa kuuntelemme musiikkia. Usein minulle tulee tunne kuin vieressä istuva tyttö hyräilisi mukana. En uskalla kysyä, ettei tuo hento ääni vain loppuisi.

Kaupan alennuskorista noukkimani Eric Claptonin kokoelmalevy sai aikaan saman ilmiön. Eritoten laulu “Wonderful tonight”, joka Clapton honottaa oudon nuhaisella äänellä, tuntuu innoittavan myötähyräilyä. Onhan laulu simppelin kaunis. Kuvittelen mielessäni, että tämä saattaisi hyvinkin olla “se meidän kappale”, jota lapseni tanssisi puolisonsa kanssa omissa häissään, sitten joskus. Nyyh.

Vappumusiikkia : velä kaksi pulloa viiniä

Tulimme yhdessä yhteisin toivein Länteen.
Meitä korventava tuli olisi saanut koko rannikon tuleen.
Kahden kuukauden päästä murhe iski,
rakkaani otti ja minut jätti.
Mutta eipä hätää koska on keskiyö,
ja minulla on vielä kaksi pulloa viiniä.

Hän jätti minut, että melkein sekosin.
Kuin tuosta vain hän painoi minut maahan.
Enpäs anna sen vaivata itsenäni tänään.
Olen paiskinut töitä ja väsynyt muutenkin.
Mutta eipä hätää koska on keskiyö,
ja minulla on vielä kaksi pulloa viiniä

Tuhatkuusisataa mailia erottaa minut ystävistäni.
Vaikka olen yrittänyt parhaani, onneni kääntyy hitaasti.
Olen ollut koko päivän auringossa,
mutta nyt siivoan varastoa läntisessä Los Angelesissa.
Mutta eipä hätää koska on keskiyö,
ja minulla on vielä kaksi pulloa viiniä.

Emmylou Harris (1978) – Two more bottles of wine

http://www.youtube.com/watch?v=Wu9j4_M-0Ww

Possunpunainen

Aamun pakkastuuli ja aurinko tarttuivat uunien ulkoistamiin savuihin ja muuttivat ne haaveellisen purppuraisiksi. Kuka lauloikaan “possunpunaisista haaveista”? – Taisi olla Essi Vuorela. Minne haaveet katosivat?

Kuu ja tähti

Pakkanen paljasti taivaan. Sille ilmestyi sakarainen kuu ja sen alapuolelle kirkas tähti, luultavimmin planeetta, jonka valkoisen värin perusteella saattoi arvata Venukseksi. Sormet jäätyivät, mutta peruuttamatonta ei tapahtunut. Niinpä tässä nyt napsutellaan tuosta kokemuksesta. Kuvatkin onnistuivat miten kuten.

Tilateos

Laskeva aurinko maalasi varjosiveltimellään seinälle sireenipensaan oksiston.

Tammikuun aurinkoinen päivä

näytti hämmästyttäviä asioita. Nimittäin hanki polveili hyväilyn sinisenä ja tuikkien, aurinko valaisi mäntyjen latvat punalämpimiksi, ja pensaisiin jäätyneet vesipisarat olivat vain. Ja kun astui kohden nousevaa aurinkoa, tunsi kulkevansa kuin ilmassa, jonnekin.