Yöradio

Vartoessani autossa nuorempaa tytärtäni harrastuksistaan nappasin oheisen kuvan kännykkäkameralla. – Yöradio, ajattelin heti. Hömppäkirjoittajan ‘löysien mielleyhtymien menetelmää’ hyväksi käyttäen kävin läpi, millaisia asioita yöradio toisi mieleeni.

Aivan ensimmäiseksi ajattelin Tapio Rautavaaran laulua Yölinjalla (jonka kuski, jos mahdollista, takuulla viihdytti itseään yöradiolla). Kun kuulin esityksen ensimmäisen kerran – radiostapa – joskus pikkupoikana, jäivät erityisesti askarruttamaan sanat on mutka pimeässä aina arvoitus, ja linjan pelastaa vain vaaran aavistus....jos hetken torkahtaa, se matkan pää on yhden kohtalon, niin loppuu työ mutta jatkuu yö. Olikohan se oli ensimmäisiä kertoja, kun minulle syntyi taju kuoleman kauhistuttavasta satunnaisuudesta ja ehdottomuudesta, "jatkuvasta yöstä".

Toinen mielleyhtymä toi jo lähemmäksi tätä päivä mutta lauluun sekin, nimittäin J. Karjalaisen Telepatiaan. Siinä on kohta, jossa sanotaan, että kuuntelimme viestejä radion kohinasta, samalla kuin seinän takana yöuntaan nukkuva mummo vain jatkoi yskimistään, mutta meillä oli yliaisti, hän ei kuullut yhtään mitään.

Itse en ole kuunnellut yöradiota. Paitsi ainakin yhden kerran, kun sain yllättävän kutsun kertausharjoituksiin. Minusta ei ollut kieltäytymäänkään, vaikka juttu alkoi suunnattomasti ahdistaa. Ostin pienen radion, jossa oli korvanapit. Niillä kuuntelin yöohjelmaa, mitä lie ollut, puolijoukkueteltassa puoliksi märissä vaatteissa ja puolihorroksessa tulikomentojen välillä Suomen pakkastalvessa.