loppua

Lampoaalto

Lampo kaarii, painuu ihon sisalle, yrittaa yltaa viimeisiin epatoivon ja aggression sykkyroihin. Lampo on kaikkialla. Se venyttaa hetken vaille loppua. Nousee ylos singoten merilinnun aina korkeammalle. Pilvet se muotoilee aalloiksi, jotka jattavat pienia kuohuja kahlatessaan halki sinen taivaan. Lampo sysaa tuulen matkaan kieppuen mukana.

Kas, tuossa on kuihtunut paivankakkara, kuin entiselamassa, josta muistumana kuuluvan puheen tuuli vaantaa hiljaisemmalle.

Puut, niin toisenlaiset, seisovat taallakin malttavina. Ne antavat suojan linnuille ja varjon ja rauhan ihmisille. Illan viimeinen lampo viipyilee niiden ymparilla, kiinnittyy niiden runkoon odottamaan aamua.

Ja laheinen parveke on maalattu niin punaruskeaksi, etta sailyttaa lammon syksyn sateiden taakse.

Viimeinen laulu

J. Karjalaisella on tuon niminen laulu. Sen kertosäe kuluu Karjalaisen venyttämillä loppupainotuksilla jotenkin seuraavasti:

Tää on viimeinen laulu
jonka esitäännn.
Pistän skitan koteloon,
sulkeudun sun suosioon –
ja lo-pe-tannn.

Nyt on minun vuoroni lopettaa tällä erää. Voimat eivät riitä, on kuin musta iso siipi peittäisi taivaan ja kaappaisi mukaansa. Mitenkäs se menisi Karjalaista seuraten: Tää on viimeinen blogi, jonka rustailen, laitan läppärin komeroon ja hä-vi-än.

Milloin jokin loppuu?

Äsken poistin blogini profiilista lauseen "[en tiedä mihin] tämä kesä päättyy." Kalenterin mukaan kesä on päättynyt, ja minultakin ovat kesäaiheet ehtyneet. Mutta tarinan voi aina kertoa toisin. Se voi saada jatko-osia – mistä mieleen tulevat amerikkalaiset saippuasarjat, joissa kerran kuolleet henkilöt palaavat pienen breikin jälkeen epäuskottavan selityksen saattelemina takaisin vihaamaan, rakastamaan ja juonimaan.

Kun kahden vuoden päästä muistelen mennyttä kesää, saattaisin todeta, että sairaslomani oli alku myönteiselle muutokselle ja uudelle elämälle. Tai sitten voisin todeta, että sairaslomani oli ennus, etten pysty saavuttamaan toimintakykyäni ja edessäni on sairastelun ja ennen aikaisen eläkkeelle jäämisen näkymä. Tai saattaa olla, etten olisi kirjoittamassa tarinaani, vaan sen tekisivät jotkut muut.

Loppuvatko tarinat? Varmaankaan eivät, niin kauan kun on kertojia. Jos kohta tarinat eivät meistä itsestämme olisikaan, olemme varmasti mukana ihan pienenä säikeenä.