Olet kokenut tämän ennenkin etkä lakkaa ihmettelemättä. Vähitellen sakenee pimeys, ja maan vesivärin ruskeus liukenee harmaaksi. Tulee hiljaista, niin hiljaista, kun nurkat sulavat varjoihin. Sitten metsänreunan puut kurkottavat mustina hengittäessään illan helppoa ilmaa. Ilta pelastaa, vie pois, mukanaan piirteettömään tilaan, jossa satunnainen ääni saattaa raksahtaa.
Sitten ei mitään, yhtään mitään missään. Varjot ovat yhdessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti