maanantai 13. lokakuuta 2008

En innostunut



Martti Ahtisaari sai rauhan Nobelin. Hienoa! Mutta jostain syytä en osannut iloita (niin kuin kai olisi pitänyt). Ehkä syynä on vastemieliseksi kokemani kansallinen hehkutus, joka näihin "olemme paras maailmassa" liittyy. Suomen koululaitos on oppimistulosten mukaan paras maailmassa (mistä olen oikeasti iloinen), mutta samalla johdamme väkilukuun suhteuttuna koulussa tapahtuneiden massamurhien uhrien määrässä. -- Kuka olisi unissaankaan voinut uskoa moista vielä viisi vuotta sitten?!

Kun rauhannobelin ja Unescon rauhanpalkinnon voittunut henkilö "patistelee" Suomea NATOon sillä perusteella, ettei NATO nykyään ole sotilasliitto vaan "rauhanjärjestö", haistan palaneen käryä ja sanoilla kikkailua. Kaikissa maissa armeijaa kutsutaan puolustusvoimiksi, silti sotia syttyy, joku hyökkää, ihmisiä tapetaan ja kaatuneita surraan.

Ei kommentteja: