Koska on epäsopivaa sanoa vaikkapa, että kuun kuvaaminen 10 asteen viimaisessa pakkasessa on veemäistä puuhaa, otsikoin juttuni positiivisesti käyttämällä joka paikkaan istuvaa haasteellisuutta. Sitä paitsi ulkoiset olosuhteet ovat nyt mitä milloinkin tuppaavat olemaan: oikea asustus ja asenne ratkaisevat.
Nykyaikainen digikamera tarjosikin kiintoisia uusia haasteita. Ensinnäkään kamera ei osannut tarkentaa pimeässä, vaan skarppaus oli onnen kauppaa. Perinteisellä käsin tarkennettavalla kinokamerallani en olisi saanut kokea tätä haastetta.
Sitten käsivaralta kuvattessa havaitsin, että kuun sakaran ylä- tai alapäästä, jopa molemmista, puuttui palanen, aivan kuin avaruushiiri olisi pistäytynyt puraisemassa välipalansa juustokuusta (ks. alimmainen kuva).
Nykyaikainen digikamera tarjosikin kiintoisia uusia haasteita. Ensinnäkään kamera ei osannut tarkentaa pimeässä, vaan skarppaus oli onnen kauppaa. Perinteisellä käsin tarkennettavalla kinokamerallani en olisi saanut kokea tätä haastetta.
Sitten käsivaralta kuvattessa havaitsin, että kuun sakaran ylä- tai alapäästä, jopa molemmista, puuttui palanen, aivan kuin avaruushiiri olisi pistäytynyt puraisemassa välipalansa juustokuusta (ks. alimmainen kuva).
Lisäksi kuviin tuli outoja heijastuksia, jotka saattoivat johtua – kuten järkeilin jälkeen päin – kameran objektiivin (zoomin) huuruisuudesta. Outojen heijastusten kuvissa käytin jalustaa, joten tärähdyksistä ei voinut olla kysymys.
Panin merkille juuri näissä kuvissa ikään kuin lisävalotusta, joka paljasti vaikka himmeästi kuusta myös sen (vielä) näkymättömän osan (ks. ylimmäinen kuva, jonka voi näpsäyttää suuremmaksi). Tämä on oikein mielenkiintoista, sillä moista en ole omilla silmilläni ennen huomannut. Kenties silmilläni ei riitä kärsivällisyyttä tarpeeksi pitkiin valotusaikoihin.
Tekstit
2 kommenttia:
Ihania kuu-kuvia :)
T: Kuu-ihailija
Kiitos, odottelen malttamattomana täysikuun aikaa ja toivon, että sää olisi selkeä.
Lähetä kommentti