Mikä siinä on, kun kevään kuulee, kun isojen puiden latvukset alkavat aavistellen kohista, kun näkee sinisen läikähtävän pilvien välistä, tuntee poskillaan jo haalean tuulen, kun ilma virtaa syvälle sisälle, kun kahvi maistuu hyvältä. Ja kun kaikesta tästä kuin päihtyy, sulkee silmänsä ja häviää atomeiksi. Ehkä ymmärtää, miksi A.E. Järvinen aikoinaan hullaantui auringon kimmotessa vaivaiskoivun lehdellä viivähtävästä vesipisarasta, ja kun pieni tunturipuro jorotti lähes näkymättömissä aivan saappaan vieressä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti