Äitelä, lyhyt, mitätön

sanottiin Hesarin "lohenpunaisten" roseeviinien testissä Carlo Rossi -nimisestä kalifornialaisesta viinistä. Aika hapan oli tulos muidenkin viinien suhteen. El Tiempoa kuvattiin "ei kovin hienostuneeksi" mutta "hieman kosiskelevaksi". Ratkiriemukasta on tämä viinimaailman kieli, joka sopisi sellaisenaan ihmisistäkin käytettäväksi. Ennalta parhaana pidetystä ranskalaisesta Château d'Aquéria Tavelista testaaja irvisti, että "vähän kuin pistäisi lasiin sentin mehukattia ja neljä senttiä kossua". Pitäisikö pahastua kossun vai mehukatin puolesta?

Sitten oli uutinen, joka kertoi kiinalaisten keksineen sähkövirtaan perustavan keinon vanhentaa viini muutamassa minuutissa kuukausien sijasta ja myös parantaa sähköllä huonojen viinien makua. Eurooppalaiset viiniasiantuntijat ovat tietenkin kauhuissaan moisesta tapain turmelluksesta, mutta kovaa viinibuumia elävässä Kiinassa menetelmän suosio on kasvussa.

Mikä viini voitti kisan? Esimerkiksi australialaisessa Oz Rozz'ssa on "mansikkahilloa ja mausteisuutta", ja ranskalainen Rosé Chantal on "keskihapokas ja keskitäyteläinen", tosin "lyhyen makuinen", kun taas espanjalainen René Barbier Rosande on "keskipitkä ja tasapainoinen".

P.s. Valokuva on otettu moottoripyörän peilistä, joka heijastee kesäistä ympäristöään.

Poliisihuumoria

– Kenen lapsuus meistä niin auvoinen on ollut, ettei kukaan ole koskaan potkaissut päähän, edes ohimennen neuvolajonossa? Tuliko meistä silti tappajia? Kysyn vaan.
– Ei vaan poliiseja, Koskinen vastasi.


– Sen jyrkempää alamäkeä ei löydy edes Huippuvuorilta. Vauhti pysähtyi vasta tenuremmeihin rannoille ja rälläköihin.


– Olemme me ihmiset melko outo joukkue tässä luomakunnan divarisarjassa. Kun emme koskaan opi.


Seppo Jokinen (2008): Kuka sellaista tekisi. Tässä dekkarissa tamperelainen komisario Koskinen “on pian hyytävän varma asiastaan: joku on ryhtynyt ottamaan Hervannan rappioalkoholisteja hengiltä. Ja rikostutkijat voivat vain kysellä itseltään, kuka sellaista tekisi.” -- Sujuvan taattua Jokista: neljä tähteä. (Ja jippii! Sain luettua kirjan!)

P.s. Jos joku ihmettelee valokuvaa, niin kerrottakoon, että kysymyksessä on nk. huumorin kukka, joka on päässyt vähäsen kuivahtamaan (Florium humorious).

Muutama tuore kukka vielä

Eilen kameralla poimittuja kukkia

Päivällä lentävä nuoli

Psalmi 88, koorahilaisten laulu, on syvän masennuksen kliininen kuvaus – “Sillä minun sieluni on kärsimyksistä kylläinen, ja elämäni on lähellä tuonelaa.”

Kuten uupuminen, toivottomuus ja kuoleman ajatus:

“Minut luetaan hautaan menevien joukkoon, minä olen kuin mies, jonka voima on poissa.”

Kuten arvottomuuden ja vierauden tunteet, jotka ovat seuranneet varjona niin kauan kuin jaksaa muistaa:

“Minä olen kurja ja lähellä kuolemaa hamasta nuoruudestani.”

Kuten syrjäytyminen muista ja elämänpiiristä, jolloin Toivoton Minä jää uskolliseksi seuralaiseksi:

“Ystävät ja toverit olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.”

Kuten peruskysymys, miksei valoa näy eikä yö käänny aamuksi:

“Miksi, Herra, hylkäsit minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta?”

Ja vastapainoksi on turvan ja lohdun psalmeja, joissa Jumala lupaa: “minä suojelen hänet, koska hän tuntee nimeni”.

“Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan” (Ps 91:15).

Ja voimaantuneena voi asettua vaikka koko maailmaa vastaan:

“Et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta.”

"You will not fear the terror of the night, nor the arrow that flies by day"

Psalmien luonto

Jatkoa teemaan 'psalmeja lukiessa'.

Kun Jumala ei hädän hetkellä tunnu vastaavan, on klaarattava itse. Ratkaisu saattaa löytyä luonnosta, joka vie piiloon, antaa rauhan.

“Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuolemankauhut lankeavat minun päälleni. Pelko ja vavistus valtaavat minut, pyörrytys peittää minut. Ja minä sanon: Olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä, niin lentäisin pois ja pääsisin lepoon! Katso, minä pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa” (Ps 55: 3-8).

Taidamme yhä noudattaa tätä neuvoa, vallankin viikonloppuisin.

Yhtä huolta

– Elämässäni ei ole ainuttakaan päivää, jolloin jokin ei huolestuttaisi minua.

P. Cornwell (1997): Jumala ja tavaton


– Niin kauan kuin olet elossa, on aina riski, että jokin voi mennä pieleen.

S. Crichley (2009): A happy afterlife. Int. Herarld Tribune (25.6.)