Kuinka jaksat

- Kuinka jaksat
- Paremmin. Silti valista tulee hetkia.
- Tiedan. Eihan se koskaa lakkaa. Mutta niita tulee harvemmin. Saattaa olla paiviakin jolloin ei tunne sita.
- Niin, on paivia, jolloin ei tunne.

P. Cornwell (1997): Jumala ja tavaton

Miten menee?

– Kun takana on liki kolme kuukautta työtä, miten on mennyt?
– Pelokkaisiin odotuksiin nähden kohtuullisesti. Pari pientä aallonpohjaa, jotka johtuivat samasta syystä, joka minut lopulta nujersi: ulkopäin tuleva epäoikeudenmukaisuus, joka ei tällä kertaa kohdistunut minuun mutta johon samaistuin.

Jaksan, kun olen noudattanut oman mieleni mukaisesti kevennettyä linjaa, jolla näemmä silläkin saa valmista aikaan. Suurin huoli, keskittymiskyvyn riittävyys, on toistaiseksi osoittautunut aiheettomaksi. Kun ottaa päivää kohden vain yhden vaativan homman, saa sen tehdyksi. Joskus innostuukin, että erään kerran olen ollut aikeissa viedä ‘pikkujutun’ kotiinkin – onneksi en ole vienyt.

Tuntuu oikeastaan vapauttavalta. Teen sen, mistä minulle maksetaan palkka, en enempää. Minua on turha pyytää venymään tai uhrautumaan, vaikka ympärilläni on monia, jotka toimivat tällä periaatteella. – Joskus tunnen tästä huonoa omaatuntoa, sillä haluan olla lojaali lähimmälle piirille. Tästä voi kehkeytyä hankauskohta jatkossa. Olen kyyninen ja tahallisen välinpitämätön suhteessa talon ‘visioihin’ ja muihin tavoitteisiin.

Kai minulla on samanlaista vapauttavaa uhmakkuutta kuin Tuntemattoman Lehdolla. Hän totesi, että pahinta, mitä omat herrat voivat hänelle tehdä, on, että ampuvat. Ja sitä hän ei pelännyt. Ajattelen samoin, kenkää voivat antaa. Siitä vaan. Mutta tiedän hyvin, että olen astumassa Lehdon tavoin sivuraiteelle. Minun on turha odottaa tunnustuksia, prenikoita tai palkkabonuksia. Mutta niistä en möisi itsekunnioitustani enkä nykyistä työntekoni tapaa. En ikinä. Saan henkisen palkkioni ruokkimastani uhmasta, jota pidän arvokkaana vastatekona, samoin kuin siitä, että teen työni hyvin.

Kop, kop, kop, koputan puuta. Kokemuksesta karvaasti tiedän, että huomenna saattaa olla kaikki toisin. Uhma häviää, löytää itsensä syvästä kuopasta. Lehto veti lopulta itse liipasinta. Silti: näin kirjoitin ja ajattelin juuri nyt.

Luin dekkarin

Keskittymiskykyyni liittyviä pettymyksiä välttääkseni en ole sairaslomani aikana juuri kirjoihin koskenut. Joku päivä sitten rohkaistuin ja nappasin kirjaston dekkarihyllystä pari kirjaa. Aino Trosellin 'Älä katso heitä silmiin' tempasi aluksi mukaansa. Luin sitä sujuvasti satakunta ensimmäistä sivua. Sitten alkoi tökkiä. Johtuiko tämä siitä, että melkein arvasin loppuratkaisun ja sitä kohden kirja alkoi käydä epäuskottavaksi. Tai sitten minulla ei yksinkertaisesti riittänyt kärsivällisyyttä. Tosin kun heräsin aamulla puoli neljältä, otin kirjan ja luin kiltisti sen viimeiset 40 sivua, loppuratkaisun, joka osoittautui aavistamakseni pettymykseksi. Lukekaa itse!

Sikäli kirja oli hyödyllinen, että se kiinnitti huomioni siihen aikaisemmin dekkareissa itsestään selvänä pitämääni seikkaan, että koettu vääryys ja siitä seuraava viha todella toimii koston, murhan, motiivina. Hupaisan karmeaa on lisäksi kirjan kuvaus ruotsalaisen yhteiskunnan puolustuspoliittisesta päätöksenteosta. Jos jota kuta ulkomailla kiinnostaisi suomalaisen yhteiskunnan poliittinen nykymeno, hän saisi sen äskeisistä käänteistä samalla tavalla täysin mielettömän kuvan, jota olisi helpompaa pitää sepitteenä kuin totena.

Toinen kirjastosta lainaamani kirja on Jarkko Sipilän uusin, 'Seinää vasten', joka alkusilmäilyn perusteella vaikuttaa edellisestä lupaavammalta. Nyt vain pitäisi saada sopiva tarmonpuuska aloittamiseen.

Leikkuusuorite

syntyi kuin huomaamatta! Nyt mökin piha näyttää taas somalta. Aurinko paistaa ja tuulee melkoisesti, jolloin silputtu ruoho kuivuu nopeasti eikä kulje jaloissa sisälle. Huomiseksi luvattiin sadetta, joten suorite ajoittui nappiin. Käyn vielä kastelemassa hedelmäpuita ja suihkuttelen lehdille mäntysaippualiuosta, jonka pitäisi tehota kirvoihin. Siirrän myös ruukkuorvokit uuteen paikkaan, jotta niiden siemenien leviämisalue laajenisi. Noinkohan konsti toimii? Puutarhakaupassa puolestaan neuvottiin, että kastelemalla hedelmäpuita istutuksen yhteydessä juuristoon asetetun salaojaputken kautta saadaan täsmätulos, eivätkä juuret nouse pintaan kuivumaan kuten pintakastelussa voi käydä. Tämä kuulostaa jo nerokkaalta oivallukselta. Yhden rei’ittämäni putkenpätkän olen asentanut "Leningradin tumman" (kirsikkapuun) juuriin. Tästä tulikin oikea Puuha-Peten vuodatus.

Niin kaksinaista

Jo muutaman päivän ajan on orapihjalakin kukkinut. Tämä vie ajatukset tuon aidan leikkaukseen. Iso homma, joka on tavallisesti vienyt kokonaisen päivän, joskus toisenkin. Leikkaaminen on kesän tyydytystäkin antavia rituaaleja. Miten selviän urakasta nyt, kun jo viime kesällä alkoi tehdä tiukkaa? Jotenkin vielä -- ilmeisen yksioikoisesti -- lähtee siitä, että leikkaaminen on minun tehtäväni, ei kenenkään muun, puhumattakaan, että urakkaan palkattaisiin ulkopuolinen.

Vuosien takaa muistan naapurini antaman ohjeen: kun leikkaa tarkasti kaiken uuden kasvun aidan päältä, se säilyy tuuheana eikä pääse varkain lisäämään korkeuttaan. Nyt oman kokemukseni perusteella tiedän ohjeen päteväksi, kun sitä jaksaa noudattaa kirjaimellisesti. Tämä miltei pakkoneuroottinen saksiminen taitaa olla asia, jossa en muihin oikein luota.