perjantai 18. heinäkuuta 2008

Syvä matala


Tällä hetkellä ajattelen, että ottaisin noin puolen vuoden mittaisen ‘koeajan’. Katson, pärjäänkö perustöissä, yrittämättäkään mitään erityistä. Paitsi, että pyrin vähentämään elämäni työriippuvuutta. Joka tapauksessa minun pitäisi olla määrätietoinen ja päättäväinen, pitää linjani.

Kun kävin taas ‘mittauttamassa’ masennustasoni kätevällä Tohtori Fi:n Beckin lyhennetyllä, oli tulos pikemminkin huonontunut kuin pysynyt edes paikallaan. Siksi toiveikkuuteni ei ole kovin korkealla, ja koeaika saattaa jäädä muutaman tuskaisen viikon kestoiseksi kananlennoksi. Toisaalta voi olla, että tunnetilani on tavallaan lukittuna siihen asti ennen kuin näen todellisen työkuntoni.

Kävi lopulta miten tahansa, hyvin, huonosti tai jotenkin muuten, sairasloma on antanut vilahduksen, että elämä voisi järjestyä toisin kuin tähän asti. Kukaties löytää vielä jotain, jossa toimia ja oppia.

Muuten, "syvä matala" on kirjaston palautettujen hyllyssä näkemäni kirjan nimi. Vaikka oli ohut, en jaksanut lainata. Hyvä, monimielinen nimi kirjalle. Ja muullekin.

Ei kommentteja: