lauantai 12. heinäkuuta 2008

Muistatko Göstan



Gösta Sundquistista tykkäsin ja tykkään yhä kuten varmaan moni muukin. Muistan Sundquistin tekemät ohjelmat, joita radio Mafia lähetti vuosien ajan säännöllisesti lauantaisin 'ehtookellojen' jälkeen klo 18-20. Ja muistanko oikein, että hänellä oli vielä jokin toinen ohjelma samalla viikolla. Sundquistin on pitänyt työskennellä vimmatulla energialla. Se kai oli lopulta hänen kohtalonsa – "the things that make you live can kill you in the end", opastaa Neil Young.

Koe-eläinpuisto ja mitä niitä olikaan. Niiden henkilöhahmot: ratikkakuski Tenkanen, isännöitsijä Granström (?), Kulli-Olli ja vielä jokin naishahmo, konsulentti jokin. Ja oli niitä muitakin. Ohjelmat olivat harvinaista suomalaista anarkiaa, tyystin toisenlaisia kuin vaikkapa Serranot, vaikka molemmissa puhutaan paljon elämän perusasioista kuten seksistä. Gösta Sundquistin ohjelmissa oli nykyaikaisesti sukupuolinäkökulma, suomalaisen miehen näkökulma. Koe-eläinpuistoa olisi mukava kuunnella uusintoina.

Sitten on tietysti musiikki, jossa miesnäkökulma toistuu monin arvattavin muunnoksin. Laulujen miehet ovat eksyksissä, tekemässä doodsonkuvioitaan, kovissa paineissa mutta myös tasapainon ja sovinnon viimein löytäneinä. Nyt vallalla olevien perusteiden valossa laulujen miehet (ja naiset) ovat enemmän tai vähemmän luusereita ja siksi S:n musikki on nykyaikaista kansan musiikkia. Kaikki Sundquistin kappaleet ovat hittejä tai melkein. Joskus mietin, miten hän mahtoi tehdä musiikkiaan. Epäilen, että hän oli rasittavuuteen asti täydellisyyteen pyrkivä nipottaja.

‘Pohjois-Karjala’ on sähköisesti sykkivä ja melodisesti kaunis niin kuin useimmat S:n sävellykset. Tunnustelen alavireisiä sävyjä ... "vaikka elämän sävelen hukkasin/onneni sirpaleita säilytän". Löydän myös yhtymäkohdan mökillä viihtymiseeni, vaikka jätän ne verkkarit hankkimatta. Tavallaan se on suomalainen versio Neil Youngin 'Countryhomen' kaltaisesta kaupunkilaisen kaipuusta maaseudulle, vapauteen eli itselliseen olemiseen.

Pysähdyin, kun kuulin radiosta ensimmäisen kerran kappaleen ‘En tahdo sinua enää’. Yhä vieläkin se saa niin sanotut kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Se on sekä yksinkertainen että monimutkainen pieni laulu, jonka tarinan on moni elänyt.

‘Itkisitkö onnesta?’ on ehkä suosikkini. Se tiivistää monet miehiset teemat – kännin, seksin, naiset, eron, viinan, uhon, autoilun, sekoilun ja selittelyn – sekavientapahtumienjohdonmukaiseksisarjaksi: "miten epäoikeudenmukaisesti onnenanti täällä jaetaan".

"Se vituttaa
ei saa
sut vaikka kantapaikasta kannetaan
ulos asti rauhoittumaan
kun syitä hakemalla haetaan."

Ei kommentteja: