torstai 30. lokakuuta 2008

MENOleikkaus

Miten oivallisen ovela onkaan sana menoleikkaus. Se on paljon parempi kuin etuuksien karsiminen, saati sitten sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon tai vastaavaan puuttuminen. Meno on jotain kielteistä, rahanreikä yhteiskunnan muutenkin ohuessa kukkarossa. Hyvin joutaa menoja karsia, vallankin kun joukossa on varmasti turhia kulunkeja ja väärinkäyttöäkin.

Leikkaus on kirurginen toimenpide: joskus on turvauduttava radikaaliin keinoon, jotta kokonaisuus säästyisi. Kerran se kirpaisee, ja sairaan osan voi hävittää kätevästi polttamalla.

Ja kun menoleikkauksia tehdään vastuullisesti ja yksissä tuumin ja reippaassa talkoohengessä, ollaan ihan oikealla isänmaan asialla.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

E-alkuiset sanat

Sain tehtäväksi esittää 10 e-kirjaimella alkavaa sanaa.


ERKKI -- niinpä niin, monikäyttöinen sana, ihan erkki.

EHTOO -- sointuvan vanhahtava, joka vie menneeseen kai hyvään aikaan.

EMMYLOU HARRIS -- kun on liian vanha fanittamaan, ottaa asian harrastuksena.

ELÄMÄ -- alkaa ja jatkuu.

ELÄIMET -- niin lähellä, niin kaukana.

ERISTÄYTYMINEN -- etenee pikkuhiljaa.

EREBOS -- kreikkalaisessa mytologiassa maanalainen pimeys, manala.

EVP -- mikäs siinä.

TSHEHOV -- ei ala e:llä

EPÄYHTÄLÖ -- elämä.


And that's it.

Hävisin vedon, melkein

Kirjoituksessani 7.10. löin pullakahvista vetoa, että Katainen alkaa kahden viikon päästä puhua "vastuullisista menoleikkauksista". No, liki kolme viikkoa ehti kulua ennen kuin Katainen aloitti leikkauspuheensa (tämän päivän Hesarin uutisen mukaan). En, pahus, muistanut, että vaalit tulevat väliin.

Siis nyt olisi tarjolla pullakahvit! Mutta olen salaa iloinen, että melkein onnistuin ennustamaan oikein, ja uskallanpa vielä lotota, että pian puhutaan jo valtion "vastuullisista" ja "suomalaisista" menoleikkauksista.

On ikävää olla oikeassa ikävässä asiassa.


maanantai 27. lokakuuta 2008

Teknologiaosakkaisiin painottuva nasdaq

Kenties päälle kaatuva finanssikriisi nousuineen ja laskuineen on merkki muutoksesta. Miten kauas olemme joutuneet pörssisalien tietokoneruuduissa vilkuttavaan mielikuvitusmaailmaan, joita hallitsevat optiot, fuurit ja muut sepitteet. Löydämmekö takaisin siihen, mikä meitä pitää elossa: ruisleipään, työhön ja kulttuuriin.

Toiveikkuuteen on aihetta, sillä viimeisimmät tiedot kertovat työntekijäammattien arvostuksen reippaasta noususta. Myös pienet paikalliset leipomot ovat lisänneet suomalaisen ruisleivän valmistusta kysyntään vastatakseen. Ja kun vielä pääsisimme rauhaan joka aamuisten talousuutisten pälpättämistä “teknologiaosakkaisiin painottuvan nasdaq- indeksin” muutosluvuista, olisi rauha liki palannut maan päälle.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Aleksis Kiven päivänä (jälkijunassa)

Outo varjo seuraa matkaa syksyssä,
on sen hahmo linnun siiven tumman.
Olisiko toivoa,
vaiko varjoon kummaan takaisin?
Pehmeä on hämy illan,
kylmä usva aamun.




lauantai 25. lokakuuta 2008

Pysähtyvä kiikkutuoli

Silmännurkasta olin huomaavani, että mökkikammarin kiikkutuoli keinui itsestään. Tarkemmin katsottuani tuoli pysyi paikallaan. Tuli mieleen suomalaisen elokuvan kuvasto. Siinä yksinään kiikkuva kiikkutuoli on kuoleman symboli. Viimeisen kerran kiikkuja on kiikkunut, ja tyhjä tuoli seisahtuu.

Kova ja kivinen

Rakkaani, minun on kerrottava sinulle
Vaikka se särkee sydämeni
Mutta ennen aamua, rakkaani
Olemme mailien päästä toisistamme

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun nukkuu hän sylissäin

Voitko kuulla yölinnun itkun
Kaukaa yli meren sinisen
Vaikka muita ajatteletkin
Etkö joskus muistaisi minuakin

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun hän nukkuu sylissäin

Vielä yksi suukko ennen kuin lähden
Vielä yksi suukko ennen kuin eroamme
Olet sotkenut elämäni
Rakkaani, olet särkenyt sydämeni

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun hän nukkuu sylissäin


Emmylou Harris (1979) – Rough and rocky

torstai 23. lokakuuta 2008

Ärinää rohkeudesta

Kun päättäjät sanovat, että meillä pitää olla rohkeutta tehdä uusia, radikaaleja ja rakenteellisia muutoksia, he tarkoittavat, että meidän pitää seurata jonkin vielä isomman tahon asettamaa linjaa, ennakkoluulottomasti ja luovasti, tottakai. Rohkeus taas tarkoittaa sitä, että nämä ratkaisut yleensä heikentävät pienen ihmisen elinehtoja, suosivat rikkaita ja lisäävät kuria ja valvontaa yhteiskunnassa. Ja kun mainitaan talkoot, saamme kaivaa kukkaromme esille.

Kiitos muuttaa

Sanot näkemiin ihmiselle, joka yllättäen kiittää jostakin.

Sinulle jää pikkulämmin tunne, ja aavistelet, että kun seuraavan kerran kohtaat tuon sinulle vieraan ihmisen, suhtaudut häneen eri tavalla kuin ennen.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Vino sade


Vino sade rapisee ikkunapelleillä. Voi seurata viimeisten yksinäisten koivunlehtien kieppuvaa matkaa alas. Myös syreenipensas on pudottanut kaikki lehtensä, mutta silmut, uusien lehtien aihiot, ovat valmiina uuteen kevääseen ja valoon. Kun sataa koko päivän, ei tarvitse lähteä ulos. Se sopii, kun sisällä on lämpimän turvaisaa. Eikä illaksi selkiinny.

Voi, taivas harmaa, piirteetön,
en näe, minne olet menossa.
Vai oletko siellä vain,
kuten aina, meille olemassa.


tiistai 21. lokakuuta 2008

Kuusta kuuleminen

Metsän rajassa erottaa kolmen tasakorkuisen kuusen latvat. Tuulessa ne taipuvat epätahtiin. Kun yksi heilahtaa tänne, toinen kumartaa tuonne ja kolmas vielä jonnekin. Ehkä ne keskustelevat tai kiistelevät. Miten tahansa, puiden kohtalona on seisoa niillä sijoillaan toistensa seurana aikojen loppuun asti – ja viimein sopia riitansa.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Närhen munat -- ja värit

Muistaakseni Pekka Kejonen kirjoitti runokirjassaan riemastuttavan lauseen, joka kuului "olen nähnyt närhen munat". Mitä siihen lisäämään, kun on kerran nähnyt.

Mökillä tutuiksi tulleista linnuista on närhi ollut kenties hauskin tapaus. Se on jotenkin liikuttavan epämääräinen, kuin sekarotuinen koira tai kissa, jossa on vaikka mitä. Nyt panin merkille, että närhen ruskea-sinertävä-musta-valkoinen väritys sointuu tarkasti syksyn väreihin, kuten sointuu talven ja kesän maisemaankin. Saman ihmeellisyyden olen huomannut koirista, joiden turkissa on vaalean keltainen tai kuivan kaislan rusehtava väri. Se sopii kaikkiin vuodenaikoihin.

Mutta ne närhen munat ovat vielä näkemättä. Lintuoppaan mukaan ne ovat harmaanvihreitä ja ruskeatäpläisiä. Niitä naaras hautoo koiraan ruokkimana 16-18 vuorokautta.

Se, mitä Kejonen tarkoitti närhen munilla, on oma kysymyksensä.


sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Power Pointin älykkyysosamäärä

Yleisradion Teema lähetti lauantaina bluesohjelman. Siinä esiintyi nimekkäitä muusikoita B.B. Kingistä alkaen. Eräs veteraani muisteli jo kuollutta kollegaansa. Hän kertoi, että tämä “ei koskaan sietänyt paskapuhetta”, vaan “eli kokonaan musiikilleen”.

Laittamattomasti sanottu. Juuri tuolla tavalla pitäisi nykyään ajatella ja toimia. Ja yllätys: työn teho ja ilo kohenisivat oikeasti eivätkä näennäistyisi kokousten, raportoinnin, projektoinnin ja muun puuhakkuuden päättymättömiin, turhauttaviin ja peräpukamia tuottamiin kehiin, jotka tavoittavat korkeintaan Power Pointin edustaman maailmankuvan ja älykkyystason.

torstai 16. lokakuuta 2008

Haasteellista

Ennen kävi päinsä sanoa jostain todella ikävästä ihmisestä, että onpa veemäinen tyyppi. Tai jos joku toimi törkeästi, saattoi moisen tuomita paskamaiseksi käyttäytymiseksi.

Nyt sanomisen etiketti on vaihtunut. On fiksua sanoa, että henkilö toimiikin "haasteellisesti". Aluksi ilmaisun muutos tuntuu avaavan reipastavan vinkkelin. Sen sijasta, että kategorisoimme jokin ikävän oikopäätä ikäväksi asiaksi, määritteleminen haasteelliseksi kutsuu miettimään rakentavaa suhtautumista ja pohtimaan myönteisiä ratkaisuja.

Vai onko "haasteellisuuden" ideassa, joka on luonnollisesti peräisin Yhdysvaltojen keep smile -kulttuurista, kysymys sievistelevästä, orwellilaisesta uuskielestä, joka enemminkin sumentaa kuin kirkastaa. Kun maailmantalous romahtaa, johtajat puhuvat yleisöä rauhoitellen haasteellisesta tilanteesta, johon toki löydetään pian teholääkkeitä.

Epäilemättä joissakin kohdin haasteellisuus -ajattelu voi olla paikallaan. Muttei epäoikeudenmukaisuus, vääryys, sorto ja häpäisy (ei muuten paskamainenkaan) muuksi muutu, vaikka kuinka kielellisesti kiertelisi.

Tämä on yksi esimerkki kielen voimasta. Kun olen nykyään sitkeästi peruskonservatiivi, epäilen lähes tulkoon vainoharhaisesti, että kansalaisia sumutetaan yhä enenevästi käsitemagiikalla. Vai mitä muuta on vaikkapa "ilmastotalkoot"? Joka viikko löydät sanomalehdestäsi jälleen uuden sanan, jonka toitottaminen vaihtuu pian toisen sloganin kailottamiseen. Ota niistä selvä, mutta näin meitä taidetaan hallita.


keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Häpäiseminen

Miksi ihmiset asettavat itsensä ivan, ilkeän naurun ja kiusaantuneen myötähäpeän kohteiksi TV-ohjelmissa? Onko kysymys nuoruuden tietämättömyydestä, josta seuraa pian huono omatunto? Vaiko mediaan luontevasti suhtautuvan uuden sukupolven enemmän tai vähemmän tietoisesta leikistä julkisuuden kanssa, missä nuoret oikeastaan manipuloivat ja käyttävät hyväksi mediaa? En tiedä, vaikka veikkaan ensimmäisen tulkinnan puolesta. Raha ja maine, aikamme valuutan kaksi puolta, viekoittelevat häpäisemään itsensä.

"In the land of proud and free
you can sell your soul and your dignity
for 15 minutes on TV"

Emmylou Harris -- Time in Babylon

Työelämässä on julkisen häpäisemisen tapoja, joita varsinkin jatkuvasti toistuvat arvioinnit kantavat mukanaan. Niihin pakotetaan, ja ne saavat aikaan häpeää, raivoa, kiukkua, masennusta ja voimattomuutta. Ne ovat nykyajan säälitöntä vallankäyttöä, joka tekee kaiken 'läpinäkyväksi'. Läpinäkyvyys vain syntyy kuin vääristävän peilin kautta, toisten asettamilla ehdoilla, mikä vie meiltä arvokkuuden ja tekee meistä alimittaisia, pellejä.



tiistai 14. lokakuuta 2008

Valokuvauksesta



Valokuvauksessa tehdään virhe, kun otaksutaan silmän näkevän kameran linssin tavoin, yksi-yhteen. Tuloksena on valokuva, jossa kaikki on ikään kuin liian pientä, latteaa. Mikään ei nouse esille toisin kuin kuvaajan katsoessa samaa maisemaa omin silmin. Puuttuu hetken tunne, se elämys, joka sai kuvan ottamaan.

Helpoin tapa saada valokuvaan ‘psykologiaa’ on noudattaa vanhaa ohjetta: mene lähemmäksi kohdetta: etene viisi askelta, etene kymmenen askelta. Siis paljon lähikuvia.

Nykyiset digitaaliset kamerat hemmottelevat. Vaikka ennen kehitti ja vedosti kuvansa itse, oli lopputuloksen saaminen silmiensä eteen päivien kysymys. Nyt on tulos katsottavissa melkein samalla sekunnilla kuvan ottamisesta. Nopeudella on hintansa: räpsitään paljon siinä toivossa, että mukaan tulee osumia. Ennen suunniteltiin ja mietittiin, ja silti lopputulos oli arvoitus.


Vanhassa valokuvauksessa, jota voi mainiosti harrastaa myös digikameroilla, viehätys on näkökulman löytäminen, samaan tapaan kuin kirjoittamisessa. Voit katkaista tapahtumain virran, hypätä sen ulkopuolelle, napata siitä kuvan tai kirjoittaa juttusen.

Tämä todistaa, että elät ja ajattelet, tunnet hengityksesi, et vain kulje elämän läpi. Ja sitä suren, että oma aikani blogin kirjoittamiseen on vähentynyt. Tuntuu, että olen menettämässä jotain. Jos lottovoittaja olisin, omistamissani metsissäni kulkisin, kirjoittaisin ja valokuvaisin.


maanantai 13. lokakuuta 2008

En innostunut



Martti Ahtisaari sai rauhan Nobelin. Hienoa! Mutta jostain syytä en osannut iloita (niin kuin kai olisi pitänyt). Ehkä syynä on vastemieliseksi kokemani kansallinen hehkutus, joka näihin "olemme paras maailmassa" liittyy. Suomen koululaitos on oppimistulosten mukaan paras maailmassa (mistä olen oikeasti iloinen), mutta samalla johdamme väkilukuun suhteuttuna koulussa tapahtuneiden massamurhien uhrien määrässä. -- Kuka olisi unissaankaan voinut uskoa moista vielä viisi vuotta sitten?!

Kun rauhannobelin ja Unescon rauhanpalkinnon voittunut henkilö "patistelee" Suomea NATOon sillä perusteella, ettei NATO nykyään ole sotilasliitto vaan "rauhanjärjestö", haistan palaneen käryä ja sanoilla kikkailua. Kaikissa maissa armeijaa kutsutaan puolustusvoimiksi, silti sotia syttyy, joku hyökkää, ihmisiä tapetaan ja kaatuneita surraan.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Miten menee?


– Kun takana on liki kolme kuukautta työtä, miten on mennyt?
– Pelokkaisiin odotuksiin nähden kohtuullisesti. Pari pientä aallonpohjaa, jotka johtuivat samasta syystä, joka minut lopulta nujersi: ulkopäin tuleva epäoikeudenmukaisuus, joka ei tällä kertaa kohdistunut minuun mutta johon samaistuin.

Jaksan, kun olen noudattanut oman mieleni mukaisesti kevennettyä linjaa, jolla näemmä silläkin saa valmista aikaan. Suurin huoli, keskittymiskyvyn riittävyys, on toistaiseksi osoittautunut aiheettomaksi. Kun ottaa päivää kohden vain yhden vaativan homman, saa sen tehdyksi. Joskus innostuukin, että erään kerran olen ollut aikeissa viedä ‘pikkujutun’ kotiinkin – onneksi en ole vienyt.

Tuntuu oikeastaan vapauttavalta. Teen sen, mistä minulle maksetaan palkka, en enempää. Minua on turha pyytää venymään tai uhrautumaan, vaikka ympärilläni on monia, jotka toimivat tällä periaatteella. – Joskus tunnen tästä huonoa omaatuntoa, sillä haluan olla lojaali lähimmälle piirille. Tästä voi kehkeytyä hankauskohta jatkossa. Olen kyyninen ja tahallisen välinpitämätön suhteessa talon ‘visioihin’ ja muihin tavoitteisiin.

Kai minulla on samanlaista vapauttavaa uhmakkuutta kuin Tuntemattoman Lehdolla. Hän totesi, että pahinta, mitä omat herrat voivat hänelle tehdä, on, että ampuvat. Ja sitä hän ei pelännyt. Ajattelen samoin, kenkää voivat antaa. Siitä vaan. Mutta tiedän hyvin, että olen astumassa Lehdon tavoin sivuraiteelle. Minun on turha odottaa tunnustuksia, prenikoita tai palkkabonuksia. Mutta niistä en möisi itsekunnioitustani enkä nykyistä työntekoni tapaa. En ikinä. Saan henkisen palkkioni ruokkimastani uhmasta, jota pidän arvokkaana vastatekona, samoin kuin siitä, että teen työni hyvin.

Kop, kop, kop, koputan puuta. Kokemuksesta karvaasti tiedän, että huomenna saattaa olla kaikki toisin. Uhma häviää, löytää itsensä syvästä kuopasta. Lehto veti lopulta itse liipasinta. Silti: näin kirjoitin ja ajattelin juuri nyt.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Reprint 9.6.08 -kirjoituksesta

Väinö Linnan Tuntemattomassa on kuvattu monia tapoja, jolla suomalainen mies toimii ahdingossa. Kariluoto ei uskaltanut vastustaa auktoriteetteja, ylempiään, mutta hänen rohkeutensa riitti henkilökohtaiseen uhraukseen. Ratkaisevalta tuntuu hänen vastauksensa kuullessaan Koskelan toivottoman käsityksen sodan päättymisestä täydelliseen tappioon, jossa häviäjän osana on saada luu kurkkuunsa – "Ei jumalauta sitä minä en kestä... minä en tahdo sitä nähdä. Muuten miten tahansa". Kariluoto teki johtamassaan rynnäkössä itsemurhan, henkilökohtaisen uhrauksen, ja hänen jännityksensä laukesi viimeisissä sanoissaan – "Nyt ei enää"... Nyt se loppui".

Hänen nimensä päätyi muiden kaatuneiden upseerien tavoin koulujensa muistolaattoihin, kun muut miehet kaatuivat "ihan vaan kansakoulupohjalta", kuten Linna Sotaromaanissaan kirjoittaa.

Myös Koskela, taitava taktikko, joka kyllä uskalsi uhmata auktoriteetteja (pataljoonan komentaja Karjulaa), teki itsemurhan, jos on uskominen Rokan esittämää arviota – "ja niin män just ko itsemurhan ois tehnt. Siit ei ois ennää pois pääst mitenkää ko panoksen ol heittänt. Mie luule jot hän sen ties." Psykiatri sanoisi, että läpiväsynyttä ja turhautunutta Koskelaa vaivasi vaikea-asteinen uupumus ja monet ilmiselvät masennuksen oireet. Se, että hän sai ennakkonäyn, sekoitti Määtän äsken kaatuneeseen Hietaseen, on sodanoloissa merkki tiedostamattomasta itsetuhosta. "Kauankos minä tässä keikun?" tuli hänen mieleensä, kun hän samalla muisti, mitä oli ajatellut nähdessään Kariluodon viimeisen kerran elävänä – "Tuo mies kuolee tänään." Niin kuoli myös Koskela, Ville Vaitelias, ilman viimeisiä sanoja.

Kolmas tapaus on sotamies Salo, joka perääntymisvaiheessa intoutui osoittamaan hänelle epätyypillistä riskeeraavaa rohkeutta, joka oli reaktio viimein havahtumiseen, että sota todella hävitään. Ryhmän miehet muuttivat tulkintaansa vaikeasti haavoittuneesta Salosta. Tämä viimeinen vaikutelma peitti aikaisemmat, ja jopa hänen leikinlaskun aiheena ollut voitonuskonsakin muuttui tyhmyydestä peräänantamattomaksi tahdoksi. Kun vetäytyminen jatkui, miehet lakkasivat pian muistamasta, että heidän joukossaan oli ollut Salo-niminen mies.

Kariluoto, Koskela ja Salo joutuivat pakkotilanteeseen. Heitä ei tavoittanut vain luoti, vaan heidän maailmansa ja uskonsa romahtivat. Kenties heillä ei ollut vaihtoehtoja, toisin kuin vaikkapa Rokalla, jolla oli taidon lisäksi tuuria ja joustava B-tyypin luonne... plus Lyyti (vaimo) ja lapset odottamassa Kannaksella.

Ehkei nykyinen työelämä ole aivan sotaan verrattava näyttämö. Silti moni joutuu selkä seinää vasten miettimään epätoivoissaan ja paniikissa kunniallisia selviytymiskeinoja ja eloonjäämistään. Oma näkemykseni on täysin pessimistinen: paha on päästetty irti, emmekä pääse siitä eroon ilman tuntuvia tappioita ja kärsimystä.

torstai 9. lokakuuta 2008

Mitä täällä teemme


Yöllä oli ensimmäinen kunnon pakkanen. Aamun valjettua utu peitti mäntyjen vihreät latvukset. Selkeänä kuului nyt kaupungin kumu, jota rytmitti junien kolke. Koivut seisoivat jäykistyneinä repaleisen ohuissa keltamekoissaan kuin kysyen, mitä ihmettä me täällä teemme. Vai olinko se minä?

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Oppivatko suomalaiset?

Paavo Haavikko on kuollut. Erityisesti pidin hänen äreistä nykymenoa arvostelevista kommenteistaan. "Eivät suomalaiset historiastaan mitään voi oppia, koska eivät ole koskaan tehneet virheitä", kuului yksi hänen arvioistaan, joka muistaakseni liittyi viime sotiin.

Läheltä piti

Töihin ajaessa ilmassa lenteli kiivaasti keltaisia lehtiä. Yksi iso tuli vauhdilla kohden auton tuulilasia, melkein kuin pysäytettynä näin sen lähenevän, lähenevän ja yhä vain lähenevän ja kasvavan kunnes aivan viime hetkellä ilmavirta sinkosi sen ylös taivaalle. Sydän iski ylimääräisen lyönnin, mutta olin pelastettu. Tajusin, että olin yhdistänyt kohti tulevan lehden jonkin katastrofielokuvan kohtaukseen, jossa rekka-autot ja paritalon puolikkaat kieppuvat tuhoisasti ilmassa, tai jotain.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Menoleikkaukset

Pullakahvista vetoa, että enintään kahden viikon kuluttua Katainen alkaa valmistella meitä tosimielessä "menoleikkauksiin" osana "vastuullista suomalaista" ja "järkevää" talouspolitiikkaa. -- Ja sitten onkin piru merrassa, mitä se sitten tarkoittaneenkaan.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Mestariteos

Jossain sanottiin, että mikäli apina napputtelisi kirjoituskonetta tai painelisi pianon koskettimia, mestariteos syntyisi jonkin miljoonan yrityksen jälkeen, sattumalta.

Voisi onnistua ellei apina kyllästyisi.



Illalla katoat

Illalla hiljenee. Kun katsot ulos pimentyvään maisemaan, näet ylös kurkottavat puut, jotka kuitenkin haluavat ikuisesti pysyä maassa. Näet viattomia ja olemattomia yläpilviä, jotka häviävät sillä aikaa, kun siirrät katseesi. Ja sitten näet himmenevän illan varmat airueet: harmaansiniset pilvinauhat, jotka vaakasuoraan jakavat taivaan.

Kaikki pysähtyy lopulta, vain pilvinauhat kulkevat maailmanääriin. Ja kun tulee ihan pimeä ja uskallat olla sytyttämättä valoja, häviät itsekin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Haukan hartiat

Mökin ikkunasta huomasin pihapiirin liepeillä viiihtyvän haukan. Se lensi matalalla minusta pois päin kohden suosimaansa tarkkailupuuta. Näin haukan takaa, jolloin panin merkille haukan 'hartiat', eli kohdat, joissa siivet kiinnittyvät muuhun ruumiiseen. Ne näyttivät muhkean lihaksikkailta, että oitis tuli mieleen saliharjoitellut paksuniskainen bodari. Tajusin, kuinka väkevä haukka oikeastaan on. Se on täynnä luontaista trimmattua voimaa.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Sininen Mercedes

Maalarimestari Järvinen on sitä mieltä, että puutalon väri saa olla mikä tahansa kunhan se ei ole sininen. Se kun ei soinnu suomalaiseen maalaismaisemaan eikä varsinkaan metsän keskelle. Voisin olla samaa mieltä pois lukien muumitalot, joiden torneihin sininen on ainoa oikea valinta. Tämä toimikoon aasinsiltana havaintoon, jonka tein äsken, kun huomasin taivaan sinisen Mercedeksen lähitalon pihamaalla. Vaikka oli hämärää, erottui väri selvästi. Yhdellä sanalla: täydellinen!

Miettiikö sinisellä mersulla ajaja sinisiä ajatuksia? Karkaako hänen mielensä lämpimiin vesiin, tropiikkiin, kuuleeko hän flamingojen siiveniskut ja haikaroiden sulkien suhinan. Polttaako hänen mieltään salainen romanttinen haave? Vai ajatteleeko hän vaihtavansa kännykkänsä uuteen malliin?

Nykyiseen ammattikonservatiiviseen mielenlaatuuni osuu hyvin, että ajan punaisella autolla (joka ei ole Mercedes). Ainakin joskus punainen oli tavallisin autojen väri. Se saattoi piristääkin.

torstai 2. lokakuuta 2008

Taivaan vahvuudet ja hopealanka

Raamatussa, jota olisi eduksi osata kirjoittamispuuhassa, puhutaan "taivaan vahvuudesta". Tänään vahvuudet avautuivat, kun esirippu repäistiin auki. Alkoi ryöppyävä sade, jolle ei tuntunut tulevan loppua. Ajatukset palasivat esi-isiemme pirttien hämärään seesteeseen.

Raamatussa, muistaakseni Saarnaajassa, puhutaan myös siitä, että "hopealanka katkeaa". Sillä tarkoitetaan pahaenteistä muutosta, josta ei ole paluuta entiseen. En tiedä, mistä tuo tuli mieleeni. Ehkäpä television toitottamasta päälle kaatuvasta taloustilanteesta, mihin ilmaus kuitenkin tuntuu sopimattoman juhlalliselta.

Hopealanka katkeaa. Ihana, salaperäinen lause. Sille ei ole selitystä.

Tuli pimeys

Reippaan valoisten syyspäivien vastapainoksi tuli pimeys, humpsahti yhtäkkiä. Herätessä on pimeää, ja palatessa työstä pimenee vauhdilla. Ajaminen valaisemattomilla maanteillä on silkkaa onnenpeliä. Ei koskaan tiedä, mikä eläinkuntaan kuuluva putkahtaa esille tienposkesta, ja aikaa reagointiin jää kovin vähän. Lyhytkin ajorupeama kuluttaa hermovoimia ja tuottaa syvän jälkiväsymyksen.

Pimeän aikaan esi-isämme ja -äitimme vetäytyivät pirtin seinien suojiin tekemään puhdetöitä. Me häärimme ja hyörimme ja sytytämme kirkasvalolamppumme.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Äreä aamunavaus

Mitä sanoa, kun pörssikurssit syöksyvät, pankit kaatuvat ja roskapankit kierrättävät yksien tappiot toisten voitoiksi? Nousun aikana liivipukuiset miehet esiintyvät talouden ja yhteiskunnan suunnanäyttäjinä ja ylipappeina, joiden sanoja poliitikot kuuntelevat herkkäkorvaisesti (kataisenkin korvat ovat jo huolestuttavan muotoiset).

Ja kuitenkin nämä samat miehet tekevät samat megaluokan virheet toistuvasti, ja yhä uudelleen laskun maksavat muut kuin he itse. Ja nämä samat heput (ja heidän klooninsa) ilmaantuvat savun laskeuduttua entiseen besserwissertyylinsä höpöttämään matalalla äänellään talouden realiteeteista.

He eivät ansaitse mitallejaan ja taputuksia vaan naurun. Sillä he ovat yksinkertaisia ihmisiä, joita yhteiskunnan ei pitäisi päästää meskaamaan.