Iltarauhaa

Kuvaa ei pitäisi selitellä tai se vaatisi ne ainakin tuhat sanaa. Mutta ilta ja sen rauha voivat kuvautua myös vanhan ladon patinoituneella peltikatolla. Kun laskevan auringon valo lankeaa metsänreunan takaa ja tulee ihan hiljaista.

Klapihamsterointia

Tästä alkoi klapien siirtäminen mökillä liiteriin. Kuudesta irtokuutiosta tuli peräti neljä silmän taselle yltävää pitkää ja somaa pinoa. Klapit helähtivät oikeoppisesti, kun niitä löi kevyesti yhteen. Huolellisesti kuivattua puuta hovihankkijalta.

Ohi on

Pitkä kesäloma jää taakse. Jäljellä ovat muistot ja tuoreet koivun lehdet näytöllä. Haalistuvatkohan ja muuttuvat keltaisiksi talvea kohti? Niin käy toisinaan muistoille.

Vuosi sitten sairasloman jälkeen aloitin työt pelonsekaisin odotuksin. Mutta siinähän se meni, vaikka välillä takapakkia tulikin. Nyt tuntuu aika vastemieliseltä luopua lomasta, mikä oikeastaan voisi olla onnistuneen loman tunnusmerkki. Mutta jotenkin tuntee itsensä siksi tutkijoiden tarkkailemaksi laakamadoksi, joka ei halua saada osakseen enää yhtään kipua tuottavaa sähköiskua valitessaan väärän tai oikean reitin labyrintissä kulkiessaan.

Opittua

– Minäkin olin ennen tuollainen. Hermostunut.
– No, nykyään olet kyllä rauhallinen. Mikä on salaisuutesi?
– Ei siinä ole oikeastaan mitään salaisuutta. Sitä vain tulee vanhaksi ja oppii, ettei ole niin fiksu kuin kuvittelee olevansa ja ettei ole koskaan ollutkaan.

Thomas Cook (2003) Kuulustelu

Rakastan aina sinua.

Whitney Houston, joka veti korkealta ja kovaa, teki tästä kappaleesta maailmanlaajuisen hitin (1992). Laulu on Dolly Partonin säveltämä ja sanoittama, ja hänen esittämänään se kohosi levynmyyntitilastoissa vuosina 1974 ja 1982. Laulun historia on jännittävä, koska siitä oli tulla melkein Elviksen hitti. Nimittäin Elvis tykästyi siihen ja oli jo tulossa Nashvilleen sitä nauhoittamaan. Ehtona oli, että hän saa 50%:n kiinnityksen laulun tekijänoikeuksiin. Tähän ei Parton muiden yllätykseksi halunnut suostua. Sittemmin Houstonin esittämä versio toi Partonille roppa kaupalla rahaa, että hän olisi voinut halutessaan ostaa koko Gracelandin.

Laulu on jäähyväiset Porter Wagonerille, kantrimusiikin vaikuttajalle, joka osaltaan nosti televisio-ohjelmassaan Partonin pinnalle, mutta jonka ehdottomuudesta Parton halusi irtaantua. Partonin alkuperäinen esitys on eri kuin Houstonin aika mahtipontinen ja paisutteleva versio. Partonin tulkinta on kahdenkeskinen, että ainakin suoraan levyltä kuunneltuna välillä tuntuu, että pitäisi häveliäästi poistua paikalta. Youtuben koserttitaltiointi menettelee vaikka on vähän amerikkalaisen korni.

Jos jäisin,
olisin vain tielläsi.
Joten lähden mutta tiedän,
että muistan sinut matkani joka vaiheessa.

Ja rakastan sinua aina.
Rakastan sinua aina.

Muistot, katkerat ja ihanat,
vain otan mukaani.
Hyvästi, älä itke, pyydän,
sillä tiedämme molemmat, että en ole,
mitä tarvitset.

Rakastan sinua aina.
Rakastan sinua aina.

Toivon, että elämä kohtelee sinua hyvin,
ja toivon, että saat sen
mistä uneksit.
Toivon sinulle iloa
ja onnea,
mutta eniten toivon sinulle rakkautta.

Ja minä rakastan sinua aina.
Rakastan sinua aina.

Dolly Parton (1974) I will always love you

http://www.youtube.com/watch?v=gS-F4rfU4ns

Kuntoile salaa

Kun media lähettää meidät lomalle relaamaan, se palaa aika ajalta muistuttamaan löhöilyn vaaroista. Kuten vaikkapa viikonlopun IltaSanomat, joka häveliäästi neuvoi “kuntoilemaan salaa”, jottei kunto “pääse romahtamaan ja kaljamaha kasvamaan".

Esimerkiksi haravointi kuluttaa 300kcal tunnissa. Ja “muista vaihtaa välillä puolta, jotta lihakset rasittuvat tasapuolisesti".

Oletkos muistanut tehdä sitä salaa?

Että

Että kostea lämpö ympäröi, eikä jätä
Että alla tuntuu vastaleikattu nurmi, tuoksuva
Että tuuli sipaisee poskea, suhisee ja kohisee kaikkialla
Että taivas on suomen sininen, kumpuilevia pilviä täynnä
Että mieleen palautuu heinänkorjuu ja varjopaikat seipäiden katveessa
Että vuodet ovat kuin unta, nuo taaksejääneet
Että viimeinenkin sävel sammuu, ja juhla päättyy
On kesän viimeinen ilta
Seuraavana päivänä, niin lämmin kuin olikin, ennätti sade.

Kova ja kivinen

Rakkaani, minun on kerrottava sinulle
Vaikka se särkee sydämeni
Mutta ennen aamua, rakkaani
Olemme mailien päästä toisistamme

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun nukkuu hän sylissäin

Voitko kuulla yölinnun itkun
Kaukaa yli meren sinisen
Jos muita ajatteletkin
Etkö joskus muistaisi minuakin

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun hän nukkuu sylissäin

Vielä yksi suukko ennen kuin lähden
Vielä yksi suukko ennen kuin eroamme
Olet sotkenut elämäni
Rakkaani, olet särkenyt sydämeni

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun hän nukkuu sylissäin


Emmylou Harris (1979) – Rough and rocky

http://www.youtube.com/watch?v=83xa2R6aLIs

Räpin syvin olemus

USA on absurdi maa. Absurdi tarkoittaa tässä tolkutonta. Katsokaapa elokuva "Koko kansan Bulworth" (2006), joka löytyy city-marketin tarjouksessa kympillä kolme dvd:tä. Elokuvassa elämäänsä lopen kyllästynyt ja kyynistynyt kongressiedustaja (Warren Beatty) päättää kesken vaalikampanjansa järjestää palkkamurhaajan tappamaan itsensä. Päätös vapauttaa hänet puhumaan julkisesti politiikan pimeistä puolista, räpin tahtiin. Hulvatonta menoa.

Kekkoselta kysyttiin laulun sanoissa, miten käy häneltä rokkenrolli. Kävi tietysti, koska UKK oli rok. Mutta miten sujuisi räppi suomalaisilta nykypolitiikoilta?

Katainen voisi värssyillä:

"Mua äänestää sossut ja sairaanhoitajat,
vaikka yksityistän kaikki kunnan palvelut.
Ja tupakkaa vedän salaa henkeen asti,
joskus menee bostonia melkein kokonainen aski."


Vanhasella se kulkisi näin:

"Maan asioita jo sujuvasti hoitelen,
ja netissä tottuneesti surffailen.
Ja joulupukkiin vielä kovasti luotan,
kun puolueen laarista vaalirahaa tuotan."

Soini vetäisi:

"Herroille herjaa heitän,
sillä äänisopan itselleni keitän.
Muille jää käteen vain luu,
kun minulla on suurin suu, juu, juu."

Lipponen panisi parastaan:

"MINÄ olen iso mies,
sen valitettavan harva vain ties.
Minulla on herkkä hipiä,
eikä vaatimattomuuteni ole mikään häpiä."

Annetaan Stubbin lopettaa:

"Minä olen joka äidin toivevävy,
enkä puolimaratoonia koskaan juoksemaan väsy.
Yöllä näen kosteaa unta Natosta,
tuosta fan-fantastisesta op-optiosta."

Voisiko Suomikin olla tolkuton maa?
Ainakin se on maailman amerikkalaisin maa.

Lapsen älykkyysosamäärä kertoo psykiatristen sairauksien riskistä (?)

Älykkyystesteissä keskimääräistä heikommin menestyvät lapset saattavat aikuisena sairastua muita herkemmin masennukseen, skitsofreniaan ja ahdistuneisuushäiriöihin. Lapsuuden älykkyys voi kuvastaa, kuinka hyvin aivot kestävät mielen sairauksia aiheuttavia muutoksia, havainnon tehneet tutkijat kirjoittavat. Tulokset julkaisi American Journal of Psychiatry ja raportoi suomeksi tohtori.fi.

Kun katsoo tarkemmin lyhennelmässä esitettyjä lukuja, huomaa ryhmien eroavan toisistaan vain muutaman prosenttiyksikön verran. Älykkyystestissä keskimääräistä alhaisemman tuloksen saaneista 19% oli sairastanut vakavan masennusjakson 18-32-vuotiaana, kun vastaava osuus keskimääräistä paremman testituloksen saaneista oli 14%. Ahdistuneisuushäiriöön oli sairastunut 26% alhaisen testituloksen saaneista ja 20% paremman tuloksen saaneista. Skitsofreniatyyppinen häiriö oli todettu 5% alhaisemman testituloksen saaneista ja 3% paremmin menestyneistä. Lapsuuden testitulokset eivät liittyneet aikuisiän päihdeongelmiin.

Vaikka erot ovat varmasti tilastollisesti merkitseviä, niiden selitysvoima on käytännössä liki olematon: älytestituloksen perusteella ei voi ennustaa mielenterveyshäiriöiden esiintymistä. Niinpä korkea testiälykkyys ei suojaa masennukselta ja ahdistukselta, eikä toisin päin. Sitä paitsi on kysymys tilastollisesta (siis ryhmätason) riskistä, joka ei lainkaan sovellu kuvaamaan konkreettisen yksilön riskiä. Pelkästään otsikon lukemalla siis päätyy virheelliseen käsitykseen.

Saskatoon

Saskatoonin eli marjatuomipihjalan (huh, mikä nimi) sato on valmistumassa. Luultavasti linnut ehtivät syödä vähän pliisun makuiset marjat parempiin nokkiinsa sitä mukaan kun kypsyvät. Saskatoon on intiaanien pyhä kasvi, mikä selittänee, että jänikset jättävät sen yleensä rauhaan. Kuvassa seikkailee myös mehiläinen (Maija).

Uusi onni?

Sunnuntain hesarissa oli kerrankin jotain kiinnostavaa, nimittäin irtisanotun kirjoitus: "Irtisanotun uusi onni -- kaksi kvartaalia potkujen jälkeen it-ammattilainen on löytänyt tasapainoisemman elämän".

Irtisanominen, niin iso henkinen kolaus kuin olikin, johdatti uuteen, vähemmän stressiä sisältämään elämäntapaan ja muutti monia arvoja ja asenteita:

"Olen ajatellut paljon yksilön ja yhteisön suhdetta. Kaikkea ei voi kasata pienen ihmisen hatarille harteille. Globaalin talouden voimat vain ovat liian suuret ja arvaamattomat. Hyvän yhteiskunnan, sellaisen jossa itse haluan asua ja josta voin olla ylpeä, tulee huolehtia onnellisen elämän edellytyksistä kaikille."

"Tiedän, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Vaimo ja lapset. Koti. Kirjat ja kirjoittaminen. Lenkki luonnossa. Ystävät."

Niinpä. Mikä siinä on, ettei tasapainoa ole mahdollista löytää työn ja muun elämän välillä? Ehkä siksi, että työelämässä on lähdetty turmion tielle, joka vinouttaa koko elämän. Kuten eräs artikkelin oheen kirjoittanut kuvasi omia kokemuksiaan, "työelämä on mennyt sellaiseksi, etten yhtään ihmettele, että moni toivoo vain lottovoittoa, jonka turvin voisi jättää koko nöyryyttävän p...kan taakseen, ja omistautua sen jälkeen vain harrastuksilleen".

Tämän takia minäkin tein kesäksi kestoloton. Vaikka tiedän, ettei se olisi koko ratkaisu.

Köyhät ja köyhät

Oheinen mielipide julkaistiin perjantain iltalehdessä. En tiedä, miten yleinen siinä kuvattu ongelma on, mutta viesti on huolestuttava. Jos kohta köyhyys ja rikkaus ovat ikiaikaisia ihmisten luokitteluperusteita, kuvitteli naiivisti, että edistystä olisi tapahtunut. Onko kirjoituksessa kuvattu tapaus jälleen yksi oire siitä sosiaalisesta epäarvoistumisesta, joka alkoi voimistua edellisen laman jälkihoidon myötä, tietoisten poliittisten valintojen tuloksena.

Ironista on sekin, että aikamme vapauden ja yksilöllisyyden ja sallivuuden arvot paljastuvat ihmisten ja heidän elämäntapojensa lokeroinneiksi. Vihaisen tammisaarelaisen vanhemman kokemus välittää meille -- lasten suulla -- 'menestyjien' ylimielistä ja itsetyytyväistä puhetta, niiden, joilla on etuoikeus arvottaa muiden valinnat ja elämäntilanteet vaikkapa ‘köyhyydeksi’.

Sitä saa, mitä tilaa. Kuka tilasi? Tätäkö haluamme?

Ilta

Sateen jälkeen

Voin olla ruususi San Antonen

Jos he soittavat vielä yhden rakkauslaulun
Ja jos diskovalot pysyvät himmeinä
Ja jos pidät lasini viskiä täynnä
Voin kuiskata sanoja joita hänelle sanoa haluaisin

Vain pyydä minua tanssimaan kaikki hitaat kappaleet
Pidä minua lähelläsi ja vie minua parketilla
Voin laskea pääni hellästi olkapäätäsi vasten
Ja teeskennellä ettei näin ole koskaan ennen tapahtunut

En halua kuulla nyyhkytarinaa
Josta tiedämme miten juttu menee
Joten jos haluat olla tumma pitkä tuntemattomani
Voin olla San Antonen ruususi

Toivoisin voivani sanoa että rakastan sinua
Toivoisin ettei hän olisi mielessäni aina
Jos toivoa voisi pikajunia Texasiin
Heti lähtisin, heti aivan


Emmylou Harris (1976) – I’ll be your San Antone Rose

http://www.youtube.com/watch?v=Wt11LGZLBrU

Poimintoja

Keltahanhikki pysyttelee varjossa. Mehiläinen on lumoutunut Valamon ruususta.

Mykeröitä ja marsilaisia

Nämä ovat koiranputken avautuvia kukintoja. Ne tuovat mieleen 1960-luvun mustavalkoisen tieteiselokuvan, jossa ilkeät marsilaiset sinkoavat maahan outoja kotiloita, joista sitten sikiää lisää ilkeitä marsilaisia valloittamaan maapallon ja alistamaan pahaa aavistamattoman ihmiskunnan hirmuvaltansa alle. Mutta nämä ovat tavallisen kilttejä suomalaisia koiranputkia, jotka törröttävät vielä talven tuiskuissa muistuttamassa niin menneen kuin tulevankin kesän iloista ja suruista.

Kuvittelua

Kun uskottelen että yhä rakastat minua
Jään niin yksin ja niin surulliseksi
Silti aina uskottelen mutta et ole minun koskaan
Uskottelen, kun en voi muutakaan

Ei voi pitää sinua lähelläni kun
et ole luonani
Olet jonkun toisen rakas, et koskaan minun
Uskottelen että koko elämäni
Rakastan sinua ja kuvittelen

Uskottelen etten koskaan menettänyt sinua
Mutta iloni hetket ovat vähäiset
Suunnitelmani tulevasta
eivät koskaan käy toteen
Uskottelen, kun en voi muutakaan

Emmylou Harris (1976) Making believe

http://www.youtube.com/watch?v=sXkC6yGJECs

Aiheita auringon alla

Laman letossa rämpivän kansantalouden rattaiden vauhdittamiseksi ostin paikallisesta K-kaupasta viiden euron hintaisen Tapio Rautavaaran levyn. Monesko Rautavaara jo lieneekään? Nyt korvaan tarttui sanoiltaan monipuolinen esitys ‘Laulun aiheet’. Se on vuodelta 1952, sanoittajana Reino Helismaa ja säveltäjänä Toivo Kärki. Innostavaa laulussa on aihe: mistä aiheet tulevat. Oikein hyvä kysymys kirjoittajille. Millaisia vastauksia laulu tarjoaa?

“Mä mistä laulun aiheet saan,
niin moni tiedustaa,
kun kuljen laulun tietä huoletonta.”

Laulun tie voi olla kaikkea muuta kuin huoleton ja aiheet sen mukaisia, sillä “tuo kevät laulun riemuisan, mut surullisen syys”. Mielialan ja vuodenajan yhteys voi toimia toisinkin päin. Monella masennus pahenee kevään kirkkaudessa, kun ei ole enää pimeää, jonne itsensä piilottaa.

“On helppo käydä vastaamaan,
kun kiertää maailmaa
ja elänyt on vuotta kyllin monta.”

Ainakin kun katsoo rispaantuneen ajokorttinsa kaukaa tuttua naamaa.

“Laulun löytää ja ilmi sen tuoda voi,
jos sen etsijän laulajaks Luoja loi.
Ei lopu aiheet milloinkaan, jos esille ne saa.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

En taida uskoa säädettyyn kohtaloon. Kokemuksesta tiedän, etteivät aiheet lopu. Houkuteltua ne saa, hakee niitä valppaasti tai hajamielisesti, mutta aina tarkoituksella.

“Sen aiheen antaa pakkanen
Ja polte auringon,
sen kertoilla voi helle sekä halla.
Se tuiketta on tähtien
ja kuohu aallokon,
Sen maantie laulaa jalkojeni alla.
Se on tuimassa tuiskussa tunturin,
joka jäätä lyö hiihtäjän kasvoihin.
Se kuun on hohde hopeinen
tai laine vallaton.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

Rakas luonto. Vaikka en ole tunturin tuiskua pitkään aikaan tuntenut poskellani. Luonto tuo ilon, ja luonto tuo katoavaisuuden. Ja liplattavat laineet ovat aina villevallattomia.

“On laulu katse rakkaimman
ja herkkä ystävyys,
se suudelma kauneimmalle suulle.
On hehku posken polttavan
ja aitan hämäryys
ja se, mi usein kerrottu on kuulle.
Se on laulu, kun rakkaus valloittaa,
se on aihe, kun orvoksi jäädä saa.
Tuo kevät laulun riemuisan,
mut surullisen syys.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

Tähän voi vastata, jos osaisi kirjoittaa samanmoisen runon. Kuulle ja koiralle voi kertoa kaikenlaista.

“On laulun aihe köyhyyskin
ja riemu rikkaitten
ja murhe, mikä polttanut rintaa.
Tuo laulun ilo räiskyvin
tai jälki kyynelten,
se myöskin, mikä onnemme on hintaa.
Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
lyhyt taival on riemusta murheeseen.
On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
Niin paljon on aihetta lauluun.”

Riemu rikkaitten – niin, miksipä ei. Ei aineellinen vauraus tee yksilöä huonoksi, ja rikaskin voi pelastua, lupaa Terho Pursiainen. Vaikka Jeesus taisi olla epäilevämpi arvioidessaan rikkaan todennäköisyyden päästä taivaaseen pienemmäksi kuin kamelian yrityksen livahtaa neulansilmän läpi. Ja taisipa vielä Vuorisaarnassaan pudottaa, että missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Sosiaalisena ryhmänä rikkaat ajavat omaa etuaan, joka esitetään kaikkien yhteiseksi, ja meitä kutsutaan mitä erilaisimpiin talkoisiin, jotta etuoikeutettujen olot eivät ratkaisevasti vaarantuisi – muilla ei ole aihetta riemuun.

Ja tämän taidamme tietää: miten (pelottavan) lähellä äärimmäisyydet ovat. Ja onnella ja elämällä on hintansa. Kuten Neil Young laulaa, asiat, jotka saavat elämään, voivat nitistää lopuksi. Ja kuinka vähäistä kaikki voi olla kiinni – yksi väärä ilme, ele, sana, ajatus, ja päivä, koko elämä, on pilalla. “Iloinen mieli on kuin korttitalo. Se rakentuu hitaasti, luhistuu hetkessä” (Markku Envall). Siksi elämää ei voi hallita, korkeintaan tasapainotella, luovia, ja iloita ilon hetkistä. Mitenkäs Saarnaaja, suosikkini, ärhenteli:

“Syö siis leipääsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi... Nauti elämästäsi rakastamasi vaimosi kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla.”

Huipulla

Olen ollut korkeammalla kuin korkein huippu
Matalammalla kuin Kuoleman laakso ikinä
Olen ollut oikeassa, enemmän väärässä
Väärässä sinun suhteesi, oikeassa itseni

En osaa selittää mitä tunnen
Niin paljon hyvää muuttui pahaksi
Aurinko paistaa yhä enimmän aikaa
Huomasitko auringon kun satoi

Minua on syytetty, minua on ylistetty
Enkä ole ollut mitään näinä päivinä
Mutta tulen takaisin, aika näyttää
Olenko väärässä sinun suhteesi, oikeassa itseni

Olen ollut korkeammalla kuin korkein huippu
Matalammalla kuin Kuoleman laakso ikinä
Olen ollut oikeassa, enemmän väärässä
Väärässä sinun suhteesi, oikeassa itseni

Linda Ronstadt (1999) – High sierra

http://www.youtube.com/watch?v=Cnieh0Y1V-o

P.s. Nokkelan ilkeästi sanailtu:

I’ve been rigth, mostly wrong
Wrong about you, right about me

Punainen kivi

Läheisellä pellolla jököttää tiilenpunainen kivi. Kuka lie maalannut? Olisiko pintaan pesiytynyttä erikoista sammalta tai sen sienirihmastoa.

Tuli ilta, tuli ehtoo

Unta

“Isosiskoni Annie sanoi minulle lapsena: jos kuolee unessa, kuolee oikeasti.”

Dead zone (4. tuotantokausi: Double vision)


“Unessani ja varsinkin uneni unessa pelkään silti sinne joutumista. Tulee tunne, että sieltä ei olisi paluuta. Että vaikka unesta onkin mahdollista herätä valvemaailman askareisiin ja vaikka vielä unienkin unesta valveille pääsee jokseenkin vaivattomasti, unen unen uni olisi sellainen, ettei sieltä enää herätä.”

Veikko Haakana (1996) Retket kuin unta


Jukka Kemppinen viittaa erääseen Bachin kantaattiin, jossa on häntä sata vuotta vanhempi koraali "Tule, kuolema, olet unen veli". Käymme joka yö unen omilla mailla, aina niin tutuilla, aina niin vierailla, joskus pelottavilla, joskus suloisilla. Emmekä kyllästy koskaan ja palaamme aina.

Frankenstein

Kun kuumeisena ei voi lähteä kirjojen metsästykseen, löysin omasta hyllystäni sinne joskus ostetun ja yhä lukemattoman Mary Shelleyn vuonna 1818 kirjoittaman klassikon, Frankensteinin [Frankenstein or the modern Prometheus], Gummerus 1994.

Kirja osoittautui yllättävän mutkattomaksi lukea ja ihmisluonteen kuvaukset välillä hupaisan vanhanaikaisiksi ja romantisoiviksi. Toisin kuin kirjasta tehdyissä elokuvissa tavataan esittää, itse “hirviön” rakentamista kuvataan varsin vähän. Esimerkiksi hirviön henkiinherättäminen salaman sähköenergialla ei sisälly kirjaan lainkaan, jos kohta viittauksia sähkön ihmeellisiin mahdollisuuksiin tuodaan esille viljalti.

Kirja on Frankensteinin ja luomansa hirviön suhteen tragedia, sillä he eivät mahdu elämään samassa maailmassa. Frankenstein katuu katkeasti mutta turhaan, eikä hirviö pysty sijoittamaan itseään ja hakee kostoa. Vääjäämättä molemmat tuhoutuvat.

Näin kuvaa hirviö havaintojaan yhteiskunnasta, joka avautui hänelle lukemaan oppimisen jälkeen:

“Opin tietämään, että ihmisten eniten arvostamia ominaisuuksia olivat ylhäinen ja puhdas syntyperä sekä tähän liittyvä rikkaus. Ihmistä saatettiin kunnioittaa jos hänellä oli edes toinen näistä avuista; mutta ellei hänellä ollut kumpaakaan, häntä pidettiin orjana, tuomittuna raatamaan harvojen valittujen hyväksi! Entä mikä minä olin? Omasta alkuperästäni ja luojastani minä olin täysin tietämätön, mutta sen tiesin että minulla ei ollut rahaa, ei ystäviä, eikä minkäänlaista omaisuutta. Sen sijaan minulle oli suotu iljettävän muotopuoliulkonäkö; en ollut edes samaa heimoa kuin ihmiset. (...) Olinko minä siis hirviö, häpeäpilkku maan päällä, jota kaikki ihmiset kavahtavat ja jota kukaan ei tunnusta heimolaisekseen?”

Maailma jakaantuu edelleen eriarvoisiin luokkiin, ja tiede on tuonut entistä lähemmäksi Fransensteinin jumalhoureisen toiveen luoda monimutkaista elämää. Ja onko käynyt niinkin, että ruumiillisesti tai henkisesti murjottujen, muotopuolisten ‘olentojen’ määrä on enennyt: niiden, jotka ovat erkaantuneet yhteiskunnasta etteivät tiedä keitä ovat ja mistä tulevat, mutta toivovat yhä omalla kömpelöllä ja vilpittömällä tavallaan pääsevänsä seuran ja hyväksynnän piiriin? Mutta joita kukaan ei halua myöntää heimolaisekseen.

Kirjan lopussa on suomentajan, Paavo Lehtosen, valaisevat jälkisanat.

Luovu rannekellostasi

Mediahömppä osaltaan vahvistaa kulttuurimme jakomielistä lomakäsitystä. Tähän kuuluu sekin, että media myös tarjoaa asperiinia tautiin. Viikonlopun IltaSanomissa oli tällainen burana-juttu, joka alkoi oireellisen luterilaisesti. Nimittäin kesäloma on etuoikeus, sillä yli puolet aikuisväestöstä on nykyään joko opiskelemassa, kesä- tai pätkätöissä tai työttömänä, siis vailla mahdollisuutta kesäloman riemuihin ja kiroihin.

Miten sitten välttää lomastressi? Esimerkiksi poikkeamalla rutiineista. Jos työ on aikataulutettua, kokeile lomalla jotain aivan muuta, löhöile, katsele puita, lue runoja tai rääkkää ruumistasi. Voi myös elää luonnon rytmissä, herätä yhdessä auringon kanssa ja nauttia siitä, ettei tarvitsekaan lähteä verstaalle. Ja “luovu rannekellostasi, niin käsikin ruskettuu tasaisemmin".

Ja lopuksi: kuuntele itseäsi ja usko omia fiiliksiäsi. “Älä ota ulkopuolisia neuvoja, kuten tätäkään listaa turhan vakavasti.”

P.s. Pikkukuva kannattaa suurentaa ja benjihypätä alas laaksoon.

Heleä horsma kukkii peltojen laidalla

Vilja kasvaa kylväjille

Suomen pienin kukka?

Tämmöinen läpimitaltaan muutaman millin hailakan sininen kukkanen elää elämäänsä mökin lämpimällä länsisivulla. Sattumalta huomasin. Kuvat kannattaa napsauttaa suuremmiksi.

Potut pottuina

"Näen harvoin painajaisia. Kamalin on ollut sellainen, jossa palasin yhteen Matti Vanhasen kanssa" (Susan Ruusunen Hymyssä Hesarin mukaan).


P.s. Tämä voi olla pottuilua, sillä uskon Ruususen saaneen uuniperunakiintiönsä täyteen.

Loma siinä välissä


Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna kirjoittavat Hesarin viikkoliitteessä loman paradoksista. Haluammeko, että loma olisi tapahtumia täynnä vaiko että lomalla ei tapahdu mitään? Kumpaakin!

Tämä on se ristiriita, joka jynssää monen mieltä. Ja tiedostusvälineet osaavat ruokkia ristiriitaa taidokkaasti. Sekä kehotetaan ottamaan kerrankin iisisti, relaamaan ja nukkumaan univelat pois, korkeintaan kääntämään omaa kylkeään ja grillissä tirisevää makkaraa. Että kuvaillaan kymmeniä ja kymmeniä erilaisia kesätapahtumia ja asuntomessuja, puutarhanhoitoa, kesämökin kunnostusta. Ja eihän loma olisi loma, jos ei ihan ekaksi jynssää kunnolla kämpän katosta lattiaan, pese matot laiturilla ja vielä kerää kesän marjat ja sienet ja juo torilla kahvit.

Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen nettisivut kertovat, että loma on alkuaan tarkoittanut väliä, välipaikkaa. Esimerkiksi voimme vieläkin laittaa sormet sormien lomaan tai latoa tiilet lomittain. Sittemmin lomalla tarkoitettiin myös väliaikaa.

Esimerkiksi Kiihtelysvaarassa oli tapana sanoa, että "kyllä siinä on käilloimet [’kova homma’], kum pien laps hoijettaan töihel lomassa". Ja Tuusniemellä kuvattiin, että "sato aluks aika romakasti, sitten pitj vähän lommoo, mutta tuasj alako uuvestaan".

Kantautuuko ajatuksessa lomasta väliaikana viesti omalle ajallemme, että loma on kuitenkin vain pieni paussi pitkien työrupeamien välissä. Loma on työtä vähäarvoisempi asia, ja kunnon luterilainen on velvollinen käyttämään tuonkin ajan tehokkaasti. Ja vieläkin jaksetaan nostaa esille nk. pekkaspäivät tuomitsevalla sävyllä, ettei niitä ole oikeasti ansaittu, eikä niihin ole varaa.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä välttääkseen ristiriidan. Valitako jompi kumpi, se, joka sopii parhaiten omalle luonteelle, vaiko yrittää tasapainoilla kohtuullisuuden keskikaistalla.

Minua ainakin harmittaa, että olen menettänyt taidon olla tekemättä mitään eli löhöillä. Jos siinä onnistuu vaikka muutaman tunnin, tuntuu hyvältä, jess, lomalta!

Sada sade

Semmost kuvamist täll kertta

Sade on hankala kuvattava, ainakin kameralla, jossa on kyllä tuhat hienoutta, muttei valotuksen oikeaa käsisäätöä. Kuten oli laita 'retkikamerassani', karamellin punaisessa Lumixissa. Päätin tavoitella sadetta alastulonsa yksityiskohdissa sen osuessa puiden ja pensaiden lehtiin. Lätäköt, purot ja veden muut jäljet maassa saivat jäädä tällä kertaa. Otin kahdenlaisia kuvia – yhtäältä ennalta rajattuja ja skarppeja, toisaalta vaikutelmallisia vapaammalla kädellä.

Kapakka nurin

Toimittaja Katja Martelius kirjoittaa tämän aamun Hesarissa tilanteesta, joka on edessämme kuten oli nykyinen lama vuosi sitten. Lamaan ei kukaan virallisesti viisas uskonut, eikä nyt uskota, että kalpaten tässä käy koko yhteiskunnan.

"Nyt tuloerot ovat jo isot. Yhä vähemmän on toleranssia yhteiskunnan eri kerrostumien välillä, yhä vähemmän tunnistettavaa toisten elämänpiirissä. Tuloluokkien välillä on entistä enemmän jännitteitä. Nykyään saatetaan kaapata toisen tytär vain siksi, että hän on rikas".

"Tämä kapakka menee vielä nurin".

Onni yksillä, kesä kaikilla

Uusimmassa Tiede-lehdessä (7/09) Kaisa Häkkinen kirjoittaa kesälle ominaisista merkityksistä, joita muilla vuodenajoilla ei ole. Kesällä on esimerkiksi kesäheiloja, kesähelteitä, kesähotelleja, kesämökkejä, kesäkeittoa, kesäteattereita ja kesäkurpitsoja.

Mieleen tulevat myös kesätyöt, kesäkissa, kesäterassi, kesäkeittiö, kesämusa, kesäauto, kesäyliopisto, kesäparatiisi ja likimain runollinen kesäsade, ja kenties kesäflunssakin kelpaisi joukkoon. Ja tietysti suvivirsi. Suvi taitaa kuulua jo runokieleen, ja itäisissä murteissa sillä viitataan lisäksi talviseen suojasäähän. Näin teki ainakin isoäitini. Vielä hän lohdutti, että kyllä kesä märkänsä kuivaa.

Goooglesta luntaten Huittisissa oli tapana virkkaa, että "kuka ei suvella häärää, ei se talvellaka syä". Ja vampulalaiset ennustivat, että "mimmottena suvi alkaa, semmottena se si loppuu".

Niin, takaisin Kaisa Häkkisen kirjoitukseen. Siitä käy selville Kielitoimiston sanakirjan hyväksyvän nykyään kesäleskeksi myös naisen. Tämän tarkistuksen jälkeen maailma tuntuukin liki tulkoon valmiilta.

Orvokki ja moni muu

Tätä hentoista orvokkia ei suinkaan kuristetta kurkusta ja pakoteta kuvaan vaan pidetään otteessa tuulen takia.

Jos orvokki on koruttoman kaunis ihme, luonto on nähnyt roppakaupalla vaivaa rakennellessaan kellokukan.

Maalla on mukavaa

Tämä kuva on otettu viikko sitten. Kesä on edennyt niin pitkälle, että traktorin munatkin ovat kasvaneet pelloille. Ne ovat muurahaishapolla käsiteltyä tuoreheinää, josta tehdään traktorilla koneellisesti kätevä joko valkoisella tai vihreällä muovilla päällystetty pakkaus. Arvatenkin lehmät syövät tuota rehua talvella suurella mielihyvällä, ja me puolestamme saamme juoda maitoa ja syödä juustoja ja jogurtteja. Ongelmaksi on tullut, mitä tehdä muovikääreelle käytön jälkeen. Luulen, että jonkinlainen keräysjärjestelmä on saatu aikaiseksi. Toinen ongelma on esteettinen, sillä en haluasi jäädä autiolle saarelle muurahaishapon kanssa. Onneksi haju tuntuu vain sopivissa tuulioloissa munaa paketoitaessa.

Päivänkakkara

Tiesitkö, että joissakin USA:n osavaltioissa (Montana, Colorado, Wyoming) päivänkakkaraa kutsutaan 'häränsilmäkakkaraksi' (ox-eye daisy). Ja viron kielessä sen yksi nimi kuuluu 'härjasilm' -- Kyllähän se vähän mulkoilee sillä silmällä...

Päivänkakkara kuuluu keskikesän luontoon, niitylle, katsomaan aurinkoon ja huojumaan hiljaa tuulessa tovereidensa seurassa. Päivänkakkaran viereen on paras ojentautua pitkälleen, kuten Janssonin muumipeikon juhannusrunossa:

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Tavallisuuden kääpä

Kun makaa sängyssä viisi päivää sahaavan kuumeen kanssa, tuntee itsensä sairaaksi ja -- ikävystyneeksi. Kun 'terve' ahdistus oli vaimennut, pystyi kirkkaina hetkinään keskittymään ja lukemaan toisen (vaiko jo kolmannen) kesän dekkarin. Se oli Markku Ropposen (2002) muutaman vuoden takainen 'Kuhala ja puhelu kiusaajalta'. Ropponen sijoittaa toiminnan ja yksityisetsivänsä, Kujalan, Jyväskylään, ja kirjoittaa nk. kovaksikeitettyä dialogia suomalais-ugrilaisella sävyllä. Eipä ihme, että kirjassa on kosolti sekä sutkauksia että sarkastisia huomioita ajastamme:

- Älä nyt loukkaannu, mutta ajattelin kerran että viettäisin mieluummin päivän korppikotkien kanssa kuin tapaisin sinut. Mistähän ihmeestä sellainen vertaus putkahti päähäni?
- Mistähän ihmeessä tiesit, että korppikotkat viihtyisivät sinun kanssasi?

- Mutta jos tarvitset joskus yksityisetsivän palveluksia, niin tässä on korttini.
- Kuivamuonakomerosta on kadonnut puolen kilon tölkki sitruunapippuria.
- Kuulostaa pahalta. Valitettavasti olen erikoistunut kadonneiden munakoisojen tapauksiin, Kuhala virkkoi yrittäen pitää äänensä reippaana.

Räntää lensi autojen rengaista, ihmiset lukivat ilmaisjakelulehdestä paikkakunnan miljönäärit ja iso joutsenparvi ylitti muuttomatkallaan läntiset kaupunginosat.

Yksi kolmannes elämästä menee nukkumiseen, yksi kolmannes haaveiluun ja loput sen totuuden peittelemiseen, että persnahkaan kuroutunut tavallisuuden kääpä tekee kipeää.

Keltainen kiven kukka

Tämä kaunis keltainen kukka kasvaa mökin pihakivellä, ohuen maakerroksen päällä sammalten seurassa. En on tavannut sitä muualla. Ehkä oikukkaat tuulet ovat aikojen alussa kantaneet siemenen Etelän kaukomailta, tai kenties se on kiven kukka.

Ei oikeastaan vitsi

Karviselle tämä tilanne on vitsi, monille muille (itsetunnon) mursertavaa todellisuutta.

Kukka

Seurassa

- Oletko yksin?
- Ajatusteni kanssa.
- Surkeaa seuraa.

Dialogi elokuvassa Twilight.

Pöpö

Kesäflunssa, tai jokin muu sikainfluenssa, iski arvaamatta keskellä yötä. Hikiset pahanolon aallot valtasivat kehon, ja sopivaa asentoa oli turha hakea. Olisi halunnut käpertyä sykkyrälle, olemattomaksi pisteeksi, öklön ulottumattomiin. Voima pakeni, ajatus sängystä nousemisesta tuntui epätoivoiselta. Mieliala vaimeni, ajatukset ja tunteet siirtyivät säästöasentoon.

Sairaus vie äkkiä eri maailmaan. Liikut kuin hidastetussa elokuvassa, kaikki muuttuu vitkaiseksi, tarkkailet ympäristöä puoliavoimien silmäluomien alta, vailla erityisestä kiinnostusta. Ajatukset saattavat kulkea outoja latuja, purjehdit unen, horroksen ja valveen rajalla.

Toisena yönä tulivat viluhorkat ja kasvokivut (poskiontelot, kaiketi taas).

Katoavat unelmat

Voit opettaa kukat
kukkimaan lumessa
Voit poimia sileän kiven
ja opettaa sen kasvamaan
Voit opettaa kaikki sadepisarat
palaamaan pilviin
Mutta et voi opettaa sydäntäni
unohtamaan.

Emmylou Harris (1976) When I stop dreaming (osa).