keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Vanhaa ja uutta vanhaa


Muistan vuosien takaa sanomalehdessä julkaistun piirroksen. Siinä kuvattiin vuoden vaihtumista: Vasemmalla oli vanha ja väsynyt, jo kumaraan painunut mies, joka olkapäillään vielä vaivoin kannatteli maapalloa. Oikealla oli nuoren ja innokkaan pojan hahmo, joka kurkotteli malttamattomana ottaakseen maailman jänteville käsivarsilleen. Viesti vaihtui vanhan ja uuden välillä.

Tunnen vanhan vuoden lysähtäneen hahmon läheiseksi jo sen takia, että taisin väsähtää itsekin. Samalla tajuaa kuvan virheen: emme voi aloittaa uutta puhtaalta pöydältä, vaan meihin on kirjottu aikaisempien vuosien tarinat, niin iloiset kuin surullisetkin, raivostuttavat kuin innostuttavatkin. Tajuaa senkin, että vaikka vuodet koostavat helminauhan, jatkumon, mikään ei toista edellistä, vaan kukin on omanlaisensa. Elämme samanaikaisesti erilaisten aikojen kummallisissa risteyksissä. Vuosi 2008 oli minulle erikoinen, ratkaisun vuosi, ja tiedän, että vuosi 2009 on myös ratkaisujen vuosi.


tiistai 30. joulukuuta 2008

Varhainen kevät


Päivä valkeni mutta ei saanut oikein sävyjä. Kunnes valjulle taivaalle ilmaantui hetkiseksi kesätaivaan sinistä ja vähän punaistakin. Tuuli kohisi tutusti puissa. Tuli outo tunne, että päättyvän vuoden toiseksi viimeinen päivä olisi uuden vuoden ensimmäinen kevätpäivä.

Yöllä


Yökuvauksessa sekunnit ovat tavallista pitempiä.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Tumma lintu

Voi, kuinka sinusta,
kuoriutuva lintu pieni,
piipertävä,
tulee isona niin suuri,
ja niin ylivoimainen,
lihaa ja luuta raastava.
Kärsimys jää, ainainen,
eikä toivoa näe,
on usko mahdoton,
ja kyntesi painavat vain.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Timantti hangella



Valokuvauksen yhdistää helpommin kesään kuin talveen. Kesällä tuntuu olevan sekä enemmän kuvattavaa että moninaisempia ja kivempia värejä. Tietysti talvella on paljon sellaista, värejä ja sävyjä, joita kesällä ei voi lainkaan esiintyä.

Mutta onhan talvella kuvaaminen vaivalloista: käsineettömiä sormia palelee, patterit pettävät, ja valoa on niukalti. Talvikuvia haikailevan pelastaa yksinkertainen keino näpsiä kuvia ikkunalasin lämpimältä puolelta (mikä, paha kyllä, rajoittaa kohteiden valintaa).

Ei ole ongelmaan taikakeinoa kuin uskaltaa ulos ja ottaa käteensä pilkkijän kaninkarvaiset kynsikkäät. Edeltä käsin voi käydä katsomassa paikat ja kuvakulmat, ja kameran voi laittaa valmiiksi kiinni kevyeen jalustaan. Näps, löydät oman safiirisi hangelta ja saat keuhkosi täyteen tyynen pakkasen säilömää, käyttämätöntä ja reipastavaa ilmaa.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Lasimaalaus


Aila Meriluodolla on runo nimeltään Lasimaalaus. Sen on säveltänyt Toni Edelman, ja sen esittää Eija Ahvo. Runo on monipolvinen, ja laulu on kaunis.

..linnun maalaan kaikki laulu suussaan
kalan kaikki vedet hartioillaan...

Runon ja laulun yhteisloppu nostaa melkein niskakarvat pystyyn:
... ja hetken huiman edessäsi aukee
maailma kuin alku-unessaan.

Jouluna luonto piirsi aitan ikkunaan oman lasimaalauksensa, kuten tuhansiin ja tuhansiin muihin ikkunoihin. Jos sen suurentaisi ja laittaisi seinälle, ei muuta katsomista heti keksisi.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Jouluaatto


Tontun jälkiä!

tiistai 23. joulukuuta 2008

Jäätymistä




Aamupakkanen hyytää pienen puron alkavaan jäähän.






Suomalaisuus


Lauantai taisi olla vuoden pimein päivä, se tuskin sai silmänsä auki, kun alkoi jo hämärtää. Kävimme hakemassa tutun metsästä joulukuusen. Tällä kertaa löysimme soman latvapuun, jossa on yksi käpykin. Sen verran oli lunta satanut, että puuta sahatessa lumimöykky tipahti niskaan sillä ainoalla oikealla tavalla, jossa osa lumesta tunkeutuu paidan alle ja alkaa sulaa ihoa vasten. Tuli äkkiä olo, kuin kuiskaus esi-isiltä, että tätä on olla suomalainen.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Salaisuus

Kun ajamme autolla lasten kanssa kuuntelemme usein yhteistä mielimusiikkiamme. Ja usein olen aistivinani, että vieressä istuva lapsi hyräilee hiljaa musiikin tahdissa. Yritän syrjäsilmin ja -korvin selvittää, pitääkö tämä paikkansa. Välillä tuntuu, että hän todella hyräilee, välillä se taas kuulostaa tuulen suhinalta. Tiedän, ettei minun pidä kysyä asiasta. Hyräily saattaisi loppua. Niin tämä jää salaisuudeksi.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Sairaanhoitajat maksavat laman laskut

Suomi on muiden Pohjoismaiden kanssa ryhtynyt pelastajaksi. Islannille on hankittu lainaa. Vain muutama kuukausi sitten saapui maahamme Islannin talousihmeen terävintä kärkeä, nuoria pukupäällä olevia viikinkejä, jotka liki uhitellen neuvoivat, millaista omistajapolitiikkaa pitää Finnairissa ja Elissa toteuttaa. Ei pojista ole tuon jälkeen kuulunut.

Vuorossa on nyt Latvian kansantalouden pelastaminen. Aamun lehtiuutisen mukaan valtiovarainministeriö ei kerro, kuinka paljon Suomi lainaa Latvialle. Ilmaisevia ovat kuitenkin lainanannon ehdot. "Julkisen sektorin palkkoja pitää alentaa, julkisia menoja on vähennettävä ja veroja kiristettävä", sanoo Martti Hetemäki. Varsinaista pohjoismaisen hyvinvointimallin vientiä tämäkin?

Tässä tulevat samalla terveiset suomalaisille sairaan- ja perushoitajille, palomiehille, peruskoulun opettajille sun muille tuhlaavan julkisen sektorin ryhmille ja kuntien päättäjille -- laman laskun maksatte te. Näin herrat ajattelevat, oikeasti.



lauantai 20. joulukuuta 2008

Everstit sodassa

Jatkosodan alusta tunnetaan kahden everstin, Laurilan ja Hannulan, välinen kiista. Divisioonan komentaja Hannula syytti Laurilaa liiasta varovaisuudesta ja hitaudesta, jolla hän pohjanmaalaisrykmenttiään johti. Hyökkäysvaihe tarjosi eversteille ja sadoilla pienemmille johtajille mahdollisuuden näyttää kyntensä, kunnostautua ripeässä etenemisessä. Puhuttiin miestensä tapattajista, jollainen Laurila ei halunnut olla, ja sai jopa pelkurin leiman.

Hätkähdin kylmäävää ajatusta, että oman työorganisaationi pääpomot olisivat Hannulan kaltaisia miestensä tapattajia. Hehän ovat siviilissä aivan mukavia ja leppoisanoloisia perheenisä- ja -äitityyppejä. He vain haluavat johtaa organisaatioitaan kehityksen kärjessä. He ovat täysin vakuuttuneita annetun päämäärän ja omien toimiensa oikeellisuudesta. He hymyilevät vinosti, kun kuulevat naapuriorganisaation vasta suunnittelevan muutoksien aloittamista. Heidän silmissään työntekijät edustavat muutosvastarintaa ja ovat siten mahdollinen hidaste. He haluavat kunnostautua tekemällä urotekoja muutoksen johtamisessa. Ja he haluavat kenraaleiksi. En epäile hetkeäkään, etteivätkö he sodassa tapattaisi miehiään.


Muuten, mikä erotti Laurilan ja Hannulan? Moni asia, niiden joukossa se, että Laurila tunsi joukkonsa, lähes mies mieheltä, henkilökohtaisesti.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Pikku peto


Tässä vielä pari kuvaa tuosta valkoisesta söpöläisestä, jonka muistelen kyllä olevan maamme pienin nisäkäspeto.

Lumikko puussa

Minä olen sen verran harmaa ja tylsä ihminen, ettei minulle satu koskaan mitään erikoista. En ole nähnyt enkeliä enkä saanut lotossa lähellekään päävoittoa (J. Karjalaisella taitaa olla tästä aiheesta laulukin). Mutta nyt se tapahtui: säikytin (vahingossa) kiven alta esille valkoisen pikku otuksen, olisiko todella lumikko, joka yllätyksekseni kiipesi puuhun turvaan. Sain napsattua siitä muutaman valokuvankin. Hyvää joulua hänelle!


torstai 18. joulukuuta 2008

Sydän

on ihmisen vahvin lihas. Siksi se haavoittuvin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pakkanen

on ulkopuolella, odottaa tyynesti. Sillä ei ole kiirettä, toisin kuin sinulla, alkavaa vilua poteva kulkija. Pakkanen on ehdoton, ei tee ainoatakaan kompromissia. Tunnet peräänantamattoman kosketuksen otsallasi ja poskillasi.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kesästä talveen on pitkä matka

Kun katselen taaksepäin, huomaan, että olen kirjoittanut paljon kesästä talveen siirtymisestä. Roikunko vielä kesässä, joka rankkuudestaan huolimatta oli elvyttävä, erilainen kesä? Vaiko onko lumeton "alkutalvi" pitkittänyt jäähyväisiä?

maanantai 15. joulukuuta 2008

Pinnistelevä valo

Kun valoa on vähän, joutuu maisema pinnistelemään tullakseen nähdyksi. Kanervan ruskean ja aran violetin sävy vallitsee. Se tulee lukemattomista pikkuruskeista, joita on vielä lumen hautaamattomissa heinien ja kasvien korsissa, yksinäisissä pensaissa ja koiranputkissa, mäntyjen kylkikaarnassa. Vaimea ruskeus on kesän hyvästit, viimeinen pakeneva lämpö, ennen kuin lumi peittää kaiken alleen. Maiseman ruskean violettia ei saa pidätettyä valokuvaan, mutta se ympäröi kaiken kuin kuun pöly.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Vieläkö virtaa

Jo muutaman viikon aikana on tuntunut, että virta ehtyy pattereista, vaikka on kuinka yrittänyt pirteää esittää. Päivien aloittaminen on käynyt vain työläämmäksi. Reservejä ei ole. Jaksaisi viikon sinnitellä.

Kuuntelin Emma Salokosken levyä, jossa hän esittää tulkintansa Tuomari Nurmion (sanoisiko peräti) nerokkaasta laulusta Kurjuuden kuningas. Siinä on säe, joka tasan tarkaaan ilmaisee mielensisältöni:

(Sä olet) pukuhuoneen korttipakka,
ihan loppuun pelattu.

torstai 11. joulukuuta 2008

Vasta satanut


Nippa-nappa jokunen läikkä lunta säilyi taannoisen vesisateen rumputulelta. Nyt pakastaa, ja harson hentoa lunta tulee hiljakseen. Kuinka puhtaalta uusi lumi näyttääkään, pelkää lunta, ei muuta. Kuin kevään lehtien ensiheleys, johon ympäristö ei ole vielä ehtinyt laittaa merkkejään.

Vastasatanut, vastasyntynyt, vastaleivottu --kaikki lämpöisiä vasta-johdannaisia. Entäpä vastarannan kiiski, siitä minä pidän. Ja Itä-Suomessa otetaan vasta mukaan saunaan ja tullaan vastasaunoneina (ja sitten syödään vasta).


keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Puolikuun sääntö

Itsenäissyypäivän alla erotti pilviverhon takaa puolikuun. Muistelin jostain lukemaani muistisääntöä. Siinä kuu rinnastettiin jännitettyyn jouseen, jonka perusteella pystyi päättelemään, onko kuu kasvamassa vain pienenemässä. Huomasin, etten oikein muistakaan sääntöä, mutta järkeilin, että kuu olisi suurenemassa. Mutta voin hyvin olla täsmälleen väärässä.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hyvä asiakkaamme

aloitti Kela kirjeensä ilmoittaessaan, että lääkkeistäni maksamani kustannukset ovat ylittäneet tuon maagisen 643 euron ja 14 sentin rajan. Seuraava kolmen kuukauden satsi on mahdollista saada omakustannushintaan, 1,50 eurolla. Joskus tuntuu, että on kuin se vanhan ajan vanha mummo, jolla on lääkekaappi täynnä erilaisia tippoja ja troppeja. No, eipä silti, vuosi 2008 on ollut henkisesti painajaismaisen raskas.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Joulun ihme(tys)



Huomasin S-marketissa hupaisan nuken. Ostopäätöksen ratkaisi pehmeän punainen ensivaikutelma. Mutta tarkemmin katsottaessa panee merkille, että nukke on kokoelma niin monenlaisia joulun piirteitä, ettei sitä voi sijoittaa mihinkään olemassa olevaan luokkaan. Hellyttävä sekamuotoisuus kai on sen salaisuus.

Joulutonttuna sitä voisi muuten pitää, ellei se olisi kasvattanut siipiä. Vaan enkeli se ei varmasti ole, sillä on vaikea kuvitella enkelillä villamyssyä ja pitsarian pöytäliinan punaruudullista esiliinaa – ja talvivarustuksena vanttuita käsissään. Erikoisin seikka on piparkakkumainen punainen sydän keskellä rintaa. Muuta kun en keksi, niin saattaisi olla Peppi Pitkätossu itse kirjoittamassaan joulukuvaelmassa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivänä kotona synnyinmaassa

Kun lapset kasvoivat, syttyi heidän vaatimuksestaan ikkunoillemme nuo kaksi joulukuun kynttilää. Nyt voin sytyttää kynttilät itse, ilman kehotustakin. Aikaisemmin vierastin isänmaallisuutta siihen liittyvän sotaisan ja uskonnollisen mahtipontisuuden takia – juuri samalla tavalla kuin Tuntemattoman rintamamiehet katsoivat vinosti upseerien ja pappien Suur-Suomen vouhotusta.

Eikä vastamielisyyteni tuota paatoksellisuutta kohtaan ole minnekään kadonnut. Mikä on kadonnut, on koti, uskonto ja isänmaa -liturgia, jonka on korvannut eurooppalaisuus, kansainvälisyys ja ties mikä globaaliin joustavan sopeutumisen siunaus. Olla isänmaallinen on olla kömpelöllä ja jääräpäisellä tavalla vastarinnan kiiski. Passaa minulle. Ja yhä tärkeämpää on kuuluminen. Isänmaan sijasta puhun mieluummin synnyinmaasta, josta on tullut kotini ja maani.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Vihaa

Huomaan, että vihani ‘raikastava’ ja ‘tuulettava’ vaikutus on saamassa tunkkaisuutta. Tiedän, että viha ei saisi kääntyä sisäänpäin, siis katkeruudeksi, joka saa kielteiset ajatukset kiertämään, toistumaan, valloittamaan mielen.

Miten tätä muutosta vastustaa? Yksi keino on musta huumori: lyö mielessäsi vihasi kohteet lyttyyn tekemällä heidät naurunalaiseksi, tee heistä näköisiään pellejä, sijoita heidät houkkien vahakabinettiin, jonka oven voit laittaa kiinni. Älä silti heitä avainta menemään, koska tarvitset sitä vielä.

torstai 4. joulukuuta 2008

Pieni on pientä

Melkein pitäisi kirjata ylös niitä monia pikkutilanteita, jotka omalla tavallaan vakuuttavat, että on olemassa ja että elämää on vielä. Yksi on vaikkapa aamuhetki, kun herää puolta tuntia ennen kellon pirinää. Ihanaa, vielä ihan ei tarvitse nousta. Voi sulkea rauhallisesti silmänsä, korjata hieman peittoa ja ajatella, että nyt juuri tässä on hyvä -- ja seikkailla tuokion unen ja valveen oudoilla rajoilla.

tiistai 2. joulukuuta 2008

"Työelämä imee työntekijästä mehut"

"Työelämä imee työntekijästä mehut entistä pahemmin. Sosiaali- ja terveysministeriön raportin mukaan suoritusvaatimukset ja kiire ovat lisääntyneet, ja ylitöitä tehdään selvästi aiempaa enemmän.

Raportti paljastaa lisäksi, että syrjintä ja kiusaaminen ovat työpaikoilla kasvava ongelma. Samalla ovat lisääntyneet myös sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet. Esimiehet koetaan aiempaa oikeudenmukaisemmiksi, mutta työntekijän mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin näyttää kuitenkin vähentyneen.

Seurantaraportin mukaan Suomen työolot eivät ole kymmenessä vuodessa juurikaan kohentuneet."




P.s. Yllä on suora lainaus Suomen Kuvalehden nettisivuilta. Hassua, sillä Yleisradion tekstitelevisiossa samainen uutinen kehystettiin paljon myönteisemmin: työelämä ei ole juuri muuttunut kymmenessä vuodessa. Olemme tiedotusvälineiden armoilla, ellemme lue tutkimusta itse.



Kiire ja kiiire

Vexi Salmi kirjoitti taannoin, että sodanjälkeinen kiire oli toisenlaista kuin nykyinen. Siihen sisältyi toivo ja parempien aikojen odotus.

Mitä kiire sitten on nykyään? Kiirettä siivittää usein silkka pelko, henkilökohtaisen tuhoutumisen, putoamisen ja jälkeen jäämisen uhka. Toivo ei tähtää tulevaan taivaanrantaan, jossa aurinko laskee tuhatvuotisella tavallaan, ei rauhallisiin iltahetkiin kahvin ja kanelipullan seurassa, vaan on helpotus siitä, että selvisin tästäkin päivästä. Eikä hengitys tasaannu, eikä uhka häviä. Olemassa ei ole armoa, ei lottovoittoa, vaan epävarmuus, jolle ei näy loppua vaikka kuinka tähyäisi varpaillaan horisonttiin.

Toivon tilalle on tullut epätoivo.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Sumu


Sumuun on vaikea saada otetta. Mikä ei ole ihme sikäli, että se kuuluu sumun määritelmään. Sumu on sellainen juttu, että sitä on varsinkin tuolla, ja kun ennätät sinne, sitä on varsinkin täällä.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ummistan silmäni

Intiassa ammuttiin 200 ihmistä. En kykene lukemaan, en kuulemaan sanaakaan tapahtuneesta. Ostamani viikonlopun iltalehti jää avaamatta. Pois, pois, täältä.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Terveisiä päättäjille

Ahne juoksee rahan ja tavaran
perässä
eikä huomaa,
että köyhyys on jo kintereillä.

Joka köyhiä auttaa, ei puutetta koe,
mutta katseensa kovettavaa kirotaan.



P.s. Minä niin ihastuin Sananlaskuihin. Niissä on kestävää viisautta. Siksi ne ovat aina ajankohtaisia. Nämä Sananlaskut omistan maamme päättäjille.

torstai 27. marraskuuta 2008

Parempi maailma

Tämän aamun Hesarissa oli kerrankin kiinnostava yliökirjoitus. Siinä arvostellaan vallalla olevaa kilpailu- ja tehostamishenkeä, joka tekee elämästä jatkuvaa pudotuspeliä. Näin toimitaan, eikä siinä hallituksen "välittämiset" paljoa auta. Minun on helppo allekirjoittaa tuo kritiikki: kaikkien kilpailu kaikkia vastaan kaikkialla tuottaa pahoinvointia kaikille. Eikä vähemmän kilpailullinen maailma olisi nykyistä huonompi eikä tehottomampi, vaan, kuten kirjoitus päättyy, "se olisi vain parempi maailma."

tiistai 25. marraskuuta 2008

Oikeita vastauksia

- Isi, onko joulupukki oikeasti olemassa?
- Tietysti, miksei olisi. Näin eilen jo kaksi.


- Ehtiiköhän joulupukki käymään meilläkin?
- Kiirettä hänellä riittää, mutta varmaan ainakin ehtii heittää lahjat ovelle.

- Onko joulupukki tonttujen isä?
- Ei, vaan setä. Mitenpä tontut muuten kuin suhteilla nykyään saavat työtä.


- Miten käy joulupukin?
- Joulumuorin puuronkeittotoiminta ulkoistetaan, ja puolet tontuista saa lähteä valtion tuottavuusohjelman mukaisesti kilometritehtaalle. Kansa jakaantuu, kuten kuuluu sanoa, kahteen porukkaan: rikkaat voivat palkata yksityisen, täydenpalvelun joulupukin, köyhät tyytyä julkisen palvelun vanhenevaan ja ärenevään pukkiin, joka ei laulata (tai itketä) kuin korkeintaan joka toista lasta.

- Missä mahtaa olla maailman isoin joulukuusi?
- Kääpiöiden maassa (vai oliko se Brysselissä).

- Miksi joulu saa ihmiset ahdistumaan?
- Mitä ihmettä? Saako?


- Muistammeko edes joulun sanoman?
- Kyllä se meissä jossain syvällä on.


- Muuten, mikä on joulun sanoma?
- Kysyä sitä.

- Kun joulu on niin kaupallinenkin?
- Onko?


- Ihmiset eivät osaa enää hiljentyä?
- Hyssss vaan sinulle.


- Miksi Petterin nenä on punainen?
- Siihen ei ole tutkittua vastausta.

- Tuleekohan edes valkea joulu?
- Jos sataa lunta.

- Joulu pitäisi kieltää!
- Se nyt olisi liikaa.


Joulun valot

Ensimmäiset jouluvalot, vai miksi niitä pitäisi kutsua, ovat ilmestyneet talojen pihoille. Vielä ne valaisevat kuin arkaillen ja varoen, kunnes räjähtävät moninkertaiseen loistoonsa jouluun ehdittäessä. Jokunen vuosi sitten vaikutelma häkellytti: oli keltaisena kiemurtelevaa käärmettä, sykkiviä diskospotteja, silmää iskeviä lamppuja, alati syttyviä ja sammuvia kynttilänliekkejä ja mitä muuta. Niitä katsellessa hiipi mieleen levottomuus.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Big talk

Small talk on kevyttä keskustelua neutraaleista aiheista kuten säästä, kenties höystettynä päivittelyllä ilmastonmuutoksesta. Mutta mitä on Big Talk? Isoja ja tärkeitä sanoja merkittävistä asioista kuten vapaudesta, tasa-arvosta, edistyksestä, sodasta ja rauhasta ja yhteiskunnan ongelmista? Onko se valtiomiesten, kuten päämiesten ja ministereiden puhetta, johon kansa on kelpaamatonta?

Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa ehdokkaat puhuivat huolella harjoiteltua iskevää sanomaa, joka isona istuu sinne mutta ei toimisi suomalaisissa oloissa. Kai isossa maassa sopii puhua itsevarmasti ja uskottavasti muutoksesta, kun pienen maan isot pojat puhuvat välttämättömyydestä sopeutua muutoksiin.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Lunta

Lunta on satanut tavalla, joka enteilee, että voisi jäädä pysyvästi maahan. Ilmastonmuutoksessa olemme edenneet talveen. Kerrankin talvirenkaiden vaihtamisen ajoitus sattui kohdalleen. Vaikka lapset auttoivat, käväisi mielessä epäluterilainen ajatus, että tämän voisi kätevästi hoitaa ostopalveluna. Kansantulo vain kasvaisi, omat polvet ja selkä säästyisivät -- orastavaa laiskuutta siis.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Ihminen hioo ihmistä

Mistä putkahti mieleeni, että piti ottaa Raamattu käteen ja tarkistaa Sananlaskuista. Siellä se oli:

Rauta rautaa hioo,
ihminen hioo ihmistä.

Miten totta ja viisasta. Entäpä seuraava:

Veden kalvossa näet kasvosi,
lähimmäisessä näet sydämesi.


Sananlaskut, maailman vanhin ja luultavasti paras elämäntaidon ja -tiedon opas, jota on eduksi lukea, oli uskonnollinen tahi ei.

torstai 20. marraskuuta 2008

Viimeinen


Olenkohan viimeinen,
kun yksin tässä olen,
rusahtaneena?
Kohta irtoan,
lennän ja leijailen alas.
Sinne häviän,
kunnes tuulessa lämpimässä minut tapaat taas,
vihreänä, välkkyvänä, ja
saan silmäsi välkkymään.




P.s. Napsauttamalla kuvan suuremmaksi panee merkille kannattelevassa oksassa ainakin kolme silmua. Me tulemme taas.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Reservi

Puhuimme lääkärin kanssa työssä jaksamisesta. Onko vielä reservejä, kun vuosi kääntyy loppuaan kohti? Kun olen tehnyt työtä kevennetysti, olen jaksanut. Mutta koen, ettei minulla ole yhtään ylimääräistä jemmassa. Tämä tulee esille siinä, että sellaiset projektit, joiden tekeminen on täysin minusta itsestäni kiinni, tuppaavat venymään ja venymään. Puuttuu se pieni lisäpotku ja sitkeys, jota tässä tarvittaisiin.

Oikeastaan en kaipaa venymisiä ja potkua. Nyt on hyvin näin.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Toislumi

Miksi sanotaan lunta, joka tulee ensilumen jälkeen? Kenties vanhalla kansalla oli tällekin sanansa. Olisi saattanut olla vaikkapa toislumi. Yöllä se satoi kuten ensilumikin.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Marraskuun sademetsässä


Yöllä satoi ensilumi, ja kohta aamulla se alkoi sulaa. Metsässä kuuli satojen ja satojen vesipisaroiden napsahdukset niiden putoillessa puiden oksilta. Luonnon oma surround ääni sijoitti minut keskelle sademetsää.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Odotan talvea


P.s. Napsauttamalla kuvan suureksi saa esille monta hienoa yksityiskohtaa. Kuka on kaiken keksinytkään?

torstai 13. marraskuuta 2008

Ei riitä

Voi, rakkaani, miten sinua kaipaankaan
Etkä voi tietää, kuinka sinua rakastin
Nyt vaikka täytyy sinut päästää
Voi, rakkaani, miten sinua kaipaankaan


En saata uskoa, että todella poissa olet
Viivyn vielä paikoilla, joissa viihdyit
Minun pitäisi lähteä mutten pysty
Ja uskoa että todella poissa olet


Voi, ystäväni, mitä voisinkaan tehdä
Vain tulla kotiin ja sinut haudata
Tie on kova, tie on pitkä
Vaikka olet sydämessäin
Ei se ole tarpeeksi lähellä


Kaikki nuo vuodet katoavat
Katoavat
Ja kaikki kyyneleeni
Eivät riitä
Riitä


Kuinka voivat
Siteet, jotka kerran yhteen liittivät
Leikata syvältä ja julmiksi käydä
Kun ne menetämme, emme enää löydä
Mitään vahvempaa kuin nuo siteet yhteen liittävät


Muistoissani olet yhä
Kuvat sinusta ja minusta
Elämä on kova ja elämä on pitkä
Mutta kun rakastat
Elämä ei riitä

Emmylou Harris (2008) – Not enough


Sielukkaasti esitetty.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Pimeetä

Tietokoneen oikolukuohjelma ei hyväksynyt otsikkoa vaan vetäisi alle reippaan punaisen viivan. Oikeasti pimeetä riittää, kuin kaikkea verhoaisi ikiyö. Tuntuu, etteivät silmien pupillit osaa avautua tarpeeksi suuriksi siepatakseen harvat valonsäteet. Kosteiden katujen valot heijastelevat ilkeästi ja viiltelevät.

Jos olisi muinainen sarjakuvasankari Mandrake eli Taika-Jim (kuka muistaa), voisi röntgenkatseellaan tunkeutua minkä tahansa, myös pimeyden, läpi. Mandraken katse meni myös toisen ihmisen pään sisälle ja luki ajatuksia. Mandraken kokemus oli, että esimerkiksi pahat heput tapasivat yleensä ajatella konnuuksia, pimeetä sielläkin. Mitä Mandrake näki hyvien heppujen pään sisällä, jäi arvoitukseksi.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Proaktiivisuus on alamaisuutta


Sanoilla huijaamisen päättymättömässä ketjussa on vuorossa sokeri pohjalla, nimittäin proaktiivisuus. Sana opastaa suhtautumaan “haasteisiin” – kuten ikäviin ja tavallisesti järjettömiin organisaatiomuutoksiin – tyynen rakentavasti: etsimään mahdollisuuksia sen sijasta, että asennoidutaan yksioikoisen torjuvasti, siis reaktiivisesti. Jupisemisen ja ei-huutojen sijasta yritetään kääntää tilanne omien etujen mukaiseksi. Ja mikäs sen oivallisempaa.

Mutta. Proaktiivinen asenne johdattaa hyväksymään kaikki muutokset annettuina, sellaisina, joihin vain on sopeuduttava fiksusti. On hyödytöntä vastustaa, torjua ja kapinoida. Sehän olisi pään lyömistä seinään. Lähtökohtana on “realistinen” arvio: muutokset tulevat aina ulkoapäin annettuina pakkoina, siis sanellaan, eikä niihin siksi voi vaikuttaa.

Asenteena proaktiivisuus vie henkiseen orjuuteen ja alamaisuuteen. Se kehittää viekkautta, ei rohkeutta. Se terävöittää pelisilmää ja lobbaustaitoja, mutta ei rakenna sellaista päätöksenteon kulttuuria, jossa uskotaan ihmisten omaan harkintaan ja ongelmanratkaisuun.

Proaktiivisuus on “uudistajien” – kehittämispäälliköiden, (muutos)johtajien ja muiden isojen poikien ja tyttöjen – filosofia, niiden, jotka toimivat yhteiskunnallisen vallankäytön hyväpalkkaisina juoksupoikina. Heidän proaktiivisissa silmissään me muut olemme mahdollisia häiriköitä. Me emme tajua “uudistusten välttämättömyyttä” ja “innovatiivisuutta”, emme myöskään kokonaisuuden etua ja saati omaa parastamme. Tätä he kutsuvat “muutosvastarinnaksi”.

Alussa pomot kokivat proaktiivisuuden kunnialliseksi keinoksi puolustaa oman laitoksensa etuja. Nyt he ovat tästä ajattelutavasta luopumassa samaistuessaan ilman tunnonvaivoja yläpuolellaan olevaan. Tämä näkyy siirtymisenä “kuulemiseen” ja käskyttämiseen, jota arvostetaan “johtajuuden osoittamisena”. Siitä saa sulan hattuun, prenikan rintaan ja parhaassa tapauksessa kutsun linnan juhliin.


P.s. Tämä oli proaktiivinen kannanotto, eikös ollutkin?


maanantai 10. marraskuuta 2008

Valheessa

Tunnen erään, joka elää liki täydellisen valheen maailmassaan. Siellä muut tekevät virheitä, sortavat ja kiusaavat. Hänen tilannettaan voisi kuvata jo psykopatologisilla käsitteillä. Puhuisin itsepetoksesta, josta ei tunnu olevan poispääsyä. Ehkä hän jatkaa erhemaailmassaan loppuun asti kantaen marttyyrin ja väärin käsitetyn neron kruunujaan.

Me kaikki elämme omalla tavallamme valheessa, mikä on tiettyyn mittaan asti aivan tarpeellista (siis suojaavaa). Mutta jotenkin myös onnistumme havahtumaan omiin puutteisiimme, vaikka emme usein pysty niitä juuri muuttamaan. Tästä joku potee huonoa omaatuntoa, toinen vielä enemmän. Ollako vai eikö? Valheessa vai muussa yhtä mutkaisessa tilanteessa.


sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Aterian jälkeen




Auringonkukan siemenet maistuivat linnuille ja oravalle. Syömisen jälkeen talitintti innostui pörhistelemään itseään ja orava jäi miettimään omia asioitaan.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Alla tyynen veden

Alla tyynen veden
Kulkee vastavirta
Ei kerro pinta
Mitä tietää vesi syvä
Rakkaani, sanon
Jotain on pielessä
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa

Jok’ikinen voi nähdä
Että minut jätät pian
Mutta jokaisen sydämen
Täytyy joskus murtua

Ja tällä kertaa se on minun
Ja itken yksin
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa

Jok’ikinen voi nähdä
Että minut jätät pian
Mutta jokaisen sydämen
Täytyy joskus murtua

Ja tällä kertaa se on minun
Ja itken yksin
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa
Tyynen veden alla
Rakkautesi on poissa


Emmylou Harris (1979) – Beneath still waters

Tämä on näitä mollivoittoisia rakkauslauluja.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Palaa

Oliko se keskikoulussa, kun eräs eteenpäin pyrkivä oppilas vastasi palamista koskevaan opettajan kysymykseen hämmästyttävän aikuismaisesti, että kyseessä on “aineen yhtyminen happeen”. Kun katson sytyttämääni takkaa, on yhä vaikea yhdistää tätä fysiikan määritelmää näkemäänsä. Pienistä liekkien aihioista syntyy kohiseva roihu. Liekit leikittelevät keskenään, siirtyvät ja vaihtavat paikkaansa, supattavat toisilleen, kiertelevät ja kiemurtelevat puiden ympärillä kuin käärmeet. Lasin läpi huokuu lämpö, joka värähtelee ihon kanssa, ihan kuin auringon valossa. Varmaan ne ovat samaa elämää herättävää ja ylläpitävää voimaa.

Myönnettäköön, että kun jäljellä on kasa tuhkaa, aineet ovat yhtyneet.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Surullinen tyttö Kentuckin (eli kantrihumppaa)

Kaupungin kirkkaiden valojen tähden minut jätit
Lähti maalaispoika katsomaan maailmaa
Muista kun neonvalot hohtavat
Että iso vanha kuu Kentuckin tytöllesi loistaa


Vannon että kuuna ylläsi sinua rakastan
Kuinka kirkkaasti se valaiseekin maailmaasi
Kun jokin aamu heräät yksin
Tule vain kotiin luo surullisen Kentuckin tyttösi


En odota sinulta rikkauksia
En tarvitse timanttisormuksia enkä hienoja helmiä
Tuo vain itsesi, olet ainoa jota kaipaan
Se riittää hyvin surulliselle Kentuckin tytölle


Vannon että kuuna ylläsi sinua rakastan
Kuinka kirkkaasti se valaiseekin maailmaasi
Kun jokin aamu heräät yksin
Tule vain kotiin luo surullisen Kentuckin tyttösi
Tule vain kotiin luo surullisen Kentuckin tyttösi


Emmylou Harris (1979) – Blue Kentucky girl

Mitäpä tähän lisäämään.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Tuli ehtoo, tuli yö

Olet kokenut tämän ennenkin etkä lakkaa ihmettelemättä. Vähitellen sakenee pimeys, ja maan vesivärin ruskeus liukenee harmaaksi. Tulee hiljaista, niin hiljaista, kun nurkat sulavat varjoihin. Sitten metsänreunan puut kurkottavat mustina hengittäessään illan helppoa ilmaa. Ilta pelastaa, vie pois, mukanaan piirteettömään tilaan, jossa satunnainen ääni saattaa raksahtaa.

Sitten ei mitään, yhtään mitään missään. Varjot ovat yhdessä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Pieni lintu

Jos pieni lintu minulla olisi
Opettaisin sen laulamaan nimesi
Se olisi kaunein laulu
Ja saisin välinpitämättömän sydämesi

Joten lähde, lintuni pieni
Lennä pois, lennä pois
Ja kun rakkaani sinut näkee
Vasta sitten, lintuni pieni
Laula, laula ja tuo sydämensä minulle

Jos saisin kuun taivaalta
Kirkastaisin maan ja herättäisin vuoroveden
Ja kun kuu on täysi kuin on sydämein
Sinut vierelleni vetäisin
Mutta pimeässä yössä riudun
Riudun kunnes taas näen kasvosi
Siis rakas kuu, anna valosi
Valaise, valaise ja tuo hänen sydämensä minulle

Jos minulla olisi vaunut tehdyt kullasta
Neljä kaunisväristä hevosta
Hopeisilla ohjaimilla niitä ajaisin

Ja vaunut ovellesi toisin
Ja jos kätesi tarttuisi käteeni
Ajaisin neljällä kauniilla hevosella
Mutta rakkaani, jos sydämesi on kylmä yhä
Katoaisin, enkä vaivaisi sinua enää



Emmylou Harris (2003) – Little bird

Meidän lasten suosikki tarttuvan 'inkavaikutteisen' melodiansa ansiosta. Myös sanat osoittautuivat vanhanaikaisella tavallaan kauniiksi.

torstai 30. lokakuuta 2008

MENOleikkaus

Miten oivallisen ovela onkaan sana menoleikkaus. Se on paljon parempi kuin etuuksien karsiminen, saati sitten sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon tai vastaavaan puuttuminen. Meno on jotain kielteistä, rahanreikä yhteiskunnan muutenkin ohuessa kukkarossa. Hyvin joutaa menoja karsia, vallankin kun joukossa on varmasti turhia kulunkeja ja väärinkäyttöäkin.

Leikkaus on kirurginen toimenpide: joskus on turvauduttava radikaaliin keinoon, jotta kokonaisuus säästyisi. Kerran se kirpaisee, ja sairaan osan voi hävittää kätevästi polttamalla.

Ja kun menoleikkauksia tehdään vastuullisesti ja yksissä tuumin ja reippaassa talkoohengessä, ollaan ihan oikealla isänmaan asialla.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

E-alkuiset sanat

Sain tehtäväksi esittää 10 e-kirjaimella alkavaa sanaa.


ERKKI -- niinpä niin, monikäyttöinen sana, ihan erkki.

EHTOO -- sointuvan vanhahtava, joka vie menneeseen kai hyvään aikaan.

EMMYLOU HARRIS -- kun on liian vanha fanittamaan, ottaa asian harrastuksena.

ELÄMÄ -- alkaa ja jatkuu.

ELÄIMET -- niin lähellä, niin kaukana.

ERISTÄYTYMINEN -- etenee pikkuhiljaa.

EREBOS -- kreikkalaisessa mytologiassa maanalainen pimeys, manala.

EVP -- mikäs siinä.

TSHEHOV -- ei ala e:llä

EPÄYHTÄLÖ -- elämä.


And that's it.

Hävisin vedon, melkein

Kirjoituksessani 7.10. löin pullakahvista vetoa, että Katainen alkaa kahden viikon päästä puhua "vastuullisista menoleikkauksista". No, liki kolme viikkoa ehti kulua ennen kuin Katainen aloitti leikkauspuheensa (tämän päivän Hesarin uutisen mukaan). En, pahus, muistanut, että vaalit tulevat väliin.

Siis nyt olisi tarjolla pullakahvit! Mutta olen salaa iloinen, että melkein onnistuin ennustamaan oikein, ja uskallanpa vielä lotota, että pian puhutaan jo valtion "vastuullisista" ja "suomalaisista" menoleikkauksista.

On ikävää olla oikeassa ikävässä asiassa.


maanantai 27. lokakuuta 2008

Teknologiaosakkaisiin painottuva nasdaq

Kenties päälle kaatuva finanssikriisi nousuineen ja laskuineen on merkki muutoksesta. Miten kauas olemme joutuneet pörssisalien tietokoneruuduissa vilkuttavaan mielikuvitusmaailmaan, joita hallitsevat optiot, fuurit ja muut sepitteet. Löydämmekö takaisin siihen, mikä meitä pitää elossa: ruisleipään, työhön ja kulttuuriin.

Toiveikkuuteen on aihetta, sillä viimeisimmät tiedot kertovat työntekijäammattien arvostuksen reippaasta noususta. Myös pienet paikalliset leipomot ovat lisänneet suomalaisen ruisleivän valmistusta kysyntään vastatakseen. Ja kun vielä pääsisimme rauhaan joka aamuisten talousuutisten pälpättämistä “teknologiaosakkaisiin painottuvan nasdaq- indeksin” muutosluvuista, olisi rauha liki palannut maan päälle.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Aleksis Kiven päivänä (jälkijunassa)

Outo varjo seuraa matkaa syksyssä,
on sen hahmo linnun siiven tumman.
Olisiko toivoa,
vaiko varjoon kummaan takaisin?
Pehmeä on hämy illan,
kylmä usva aamun.




lauantai 25. lokakuuta 2008

Pysähtyvä kiikkutuoli

Silmännurkasta olin huomaavani, että mökkikammarin kiikkutuoli keinui itsestään. Tarkemmin katsottuani tuoli pysyi paikallaan. Tuli mieleen suomalaisen elokuvan kuvasto. Siinä yksinään kiikkuva kiikkutuoli on kuoleman symboli. Viimeisen kerran kiikkuja on kiikkunut, ja tyhjä tuoli seisahtuu.

Kova ja kivinen

Rakkaani, minun on kerrottava sinulle
Vaikka se särkee sydämeni
Mutta ennen aamua, rakkaani
Olemme mailien päästä toisistamme

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun nukkuu hän sylissäin

Voitko kuulla yölinnun itkun
Kaukaa yli meren sinisen
Vaikka muita ajatteletkin
Etkö joskus muistaisi minuakin

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun hän nukkuu sylissäin

Vielä yksi suukko ennen kuin lähden
Vielä yksi suukko ennen kuin eroamme
Olet sotkenut elämäni
Rakkaani, olet särkenyt sydämeni

Eikö tuo tie olekin kova ja kivinen
Eikö tuo meri olekin suuri ja syvä
Eikö rakkaani näytäkin ihanalta
Kun hän nukkuu sylissäin


Emmylou Harris (1979) – Rough and rocky

torstai 23. lokakuuta 2008

Ärinää rohkeudesta

Kun päättäjät sanovat, että meillä pitää olla rohkeutta tehdä uusia, radikaaleja ja rakenteellisia muutoksia, he tarkoittavat, että meidän pitää seurata jonkin vielä isomman tahon asettamaa linjaa, ennakkoluulottomasti ja luovasti, tottakai. Rohkeus taas tarkoittaa sitä, että nämä ratkaisut yleensä heikentävät pienen ihmisen elinehtoja, suosivat rikkaita ja lisäävät kuria ja valvontaa yhteiskunnassa. Ja kun mainitaan talkoot, saamme kaivaa kukkaromme esille.

Kiitos muuttaa

Sanot näkemiin ihmiselle, joka yllättäen kiittää jostakin.

Sinulle jää pikkulämmin tunne, ja aavistelet, että kun seuraavan kerran kohtaat tuon sinulle vieraan ihmisen, suhtaudut häneen eri tavalla kuin ennen.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Vino sade


Vino sade rapisee ikkunapelleillä. Voi seurata viimeisten yksinäisten koivunlehtien kieppuvaa matkaa alas. Myös syreenipensas on pudottanut kaikki lehtensä, mutta silmut, uusien lehtien aihiot, ovat valmiina uuteen kevääseen ja valoon. Kun sataa koko päivän, ei tarvitse lähteä ulos. Se sopii, kun sisällä on lämpimän turvaisaa. Eikä illaksi selkiinny.

Voi, taivas harmaa, piirteetön,
en näe, minne olet menossa.
Vai oletko siellä vain,
kuten aina, meille olemassa.


tiistai 21. lokakuuta 2008

Kuusta kuuleminen

Metsän rajassa erottaa kolmen tasakorkuisen kuusen latvat. Tuulessa ne taipuvat epätahtiin. Kun yksi heilahtaa tänne, toinen kumartaa tuonne ja kolmas vielä jonnekin. Ehkä ne keskustelevat tai kiistelevät. Miten tahansa, puiden kohtalona on seisoa niillä sijoillaan toistensa seurana aikojen loppuun asti – ja viimein sopia riitansa.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Närhen munat -- ja värit

Muistaakseni Pekka Kejonen kirjoitti runokirjassaan riemastuttavan lauseen, joka kuului "olen nähnyt närhen munat". Mitä siihen lisäämään, kun on kerran nähnyt.

Mökillä tutuiksi tulleista linnuista on närhi ollut kenties hauskin tapaus. Se on jotenkin liikuttavan epämääräinen, kuin sekarotuinen koira tai kissa, jossa on vaikka mitä. Nyt panin merkille, että närhen ruskea-sinertävä-musta-valkoinen väritys sointuu tarkasti syksyn väreihin, kuten sointuu talven ja kesän maisemaankin. Saman ihmeellisyyden olen huomannut koirista, joiden turkissa on vaalean keltainen tai kuivan kaislan rusehtava väri. Se sopii kaikkiin vuodenaikoihin.

Mutta ne närhen munat ovat vielä näkemättä. Lintuoppaan mukaan ne ovat harmaanvihreitä ja ruskeatäpläisiä. Niitä naaras hautoo koiraan ruokkimana 16-18 vuorokautta.

Se, mitä Kejonen tarkoitti närhen munilla, on oma kysymyksensä.


sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Power Pointin älykkyysosamäärä

Yleisradion Teema lähetti lauantaina bluesohjelman. Siinä esiintyi nimekkäitä muusikoita B.B. Kingistä alkaen. Eräs veteraani muisteli jo kuollutta kollegaansa. Hän kertoi, että tämä “ei koskaan sietänyt paskapuhetta”, vaan “eli kokonaan musiikilleen”.

Laittamattomasti sanottu. Juuri tuolla tavalla pitäisi nykyään ajatella ja toimia. Ja yllätys: työn teho ja ilo kohenisivat oikeasti eivätkä näennäistyisi kokousten, raportoinnin, projektoinnin ja muun puuhakkuuden päättymättömiin, turhauttaviin ja peräpukamia tuottamiin kehiin, jotka tavoittavat korkeintaan Power Pointin edustaman maailmankuvan ja älykkyystason.

torstai 16. lokakuuta 2008

Haasteellista

Ennen kävi päinsä sanoa jostain todella ikävästä ihmisestä, että onpa veemäinen tyyppi. Tai jos joku toimi törkeästi, saattoi moisen tuomita paskamaiseksi käyttäytymiseksi.

Nyt sanomisen etiketti on vaihtunut. On fiksua sanoa, että henkilö toimiikin "haasteellisesti". Aluksi ilmaisun muutos tuntuu avaavan reipastavan vinkkelin. Sen sijasta, että kategorisoimme jokin ikävän oikopäätä ikäväksi asiaksi, määritteleminen haasteelliseksi kutsuu miettimään rakentavaa suhtautumista ja pohtimaan myönteisiä ratkaisuja.

Vai onko "haasteellisuuden" ideassa, joka on luonnollisesti peräisin Yhdysvaltojen keep smile -kulttuurista, kysymys sievistelevästä, orwellilaisesta uuskielestä, joka enemminkin sumentaa kuin kirkastaa. Kun maailmantalous romahtaa, johtajat puhuvat yleisöä rauhoitellen haasteellisesta tilanteesta, johon toki löydetään pian teholääkkeitä.

Epäilemättä joissakin kohdin haasteellisuus -ajattelu voi olla paikallaan. Muttei epäoikeudenmukaisuus, vääryys, sorto ja häpäisy (ei muuten paskamainenkaan) muuksi muutu, vaikka kuinka kielellisesti kiertelisi.

Tämä on yksi esimerkki kielen voimasta. Kun olen nykyään sitkeästi peruskonservatiivi, epäilen lähes tulkoon vainoharhaisesti, että kansalaisia sumutetaan yhä enenevästi käsitemagiikalla. Vai mitä muuta on vaikkapa "ilmastotalkoot"? Joka viikko löydät sanomalehdestäsi jälleen uuden sanan, jonka toitottaminen vaihtuu pian toisen sloganin kailottamiseen. Ota niistä selvä, mutta näin meitä taidetaan hallita.


keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Häpäiseminen

Miksi ihmiset asettavat itsensä ivan, ilkeän naurun ja kiusaantuneen myötähäpeän kohteiksi TV-ohjelmissa? Onko kysymys nuoruuden tietämättömyydestä, josta seuraa pian huono omatunto? Vaiko mediaan luontevasti suhtautuvan uuden sukupolven enemmän tai vähemmän tietoisesta leikistä julkisuuden kanssa, missä nuoret oikeastaan manipuloivat ja käyttävät hyväksi mediaa? En tiedä, vaikka veikkaan ensimmäisen tulkinnan puolesta. Raha ja maine, aikamme valuutan kaksi puolta, viekoittelevat häpäisemään itsensä.

"In the land of proud and free
you can sell your soul and your dignity
for 15 minutes on TV"

Emmylou Harris -- Time in Babylon

Työelämässä on julkisen häpäisemisen tapoja, joita varsinkin jatkuvasti toistuvat arvioinnit kantavat mukanaan. Niihin pakotetaan, ja ne saavat aikaan häpeää, raivoa, kiukkua, masennusta ja voimattomuutta. Ne ovat nykyajan säälitöntä vallankäyttöä, joka tekee kaiken 'läpinäkyväksi'. Läpinäkyvyys vain syntyy kuin vääristävän peilin kautta, toisten asettamilla ehdoilla, mikä vie meiltä arvokkuuden ja tekee meistä alimittaisia, pellejä.



tiistai 14. lokakuuta 2008

Valokuvauksesta



Valokuvauksessa tehdään virhe, kun otaksutaan silmän näkevän kameran linssin tavoin, yksi-yhteen. Tuloksena on valokuva, jossa kaikki on ikään kuin liian pientä, latteaa. Mikään ei nouse esille toisin kuin kuvaajan katsoessa samaa maisemaa omin silmin. Puuttuu hetken tunne, se elämys, joka sai kuvan ottamaan.

Helpoin tapa saada valokuvaan ‘psykologiaa’ on noudattaa vanhaa ohjetta: mene lähemmäksi kohdetta: etene viisi askelta, etene kymmenen askelta. Siis paljon lähikuvia.

Nykyiset digitaaliset kamerat hemmottelevat. Vaikka ennen kehitti ja vedosti kuvansa itse, oli lopputuloksen saaminen silmiensä eteen päivien kysymys. Nyt on tulos katsottavissa melkein samalla sekunnilla kuvan ottamisesta. Nopeudella on hintansa: räpsitään paljon siinä toivossa, että mukaan tulee osumia. Ennen suunniteltiin ja mietittiin, ja silti lopputulos oli arvoitus.


Vanhassa valokuvauksessa, jota voi mainiosti harrastaa myös digikameroilla, viehätys on näkökulman löytäminen, samaan tapaan kuin kirjoittamisessa. Voit katkaista tapahtumain virran, hypätä sen ulkopuolelle, napata siitä kuvan tai kirjoittaa juttusen.

Tämä todistaa, että elät ja ajattelet, tunnet hengityksesi, et vain kulje elämän läpi. Ja sitä suren, että oma aikani blogin kirjoittamiseen on vähentynyt. Tuntuu, että olen menettämässä jotain. Jos lottovoittaja olisin, omistamissani metsissäni kulkisin, kirjoittaisin ja valokuvaisin.


maanantai 13. lokakuuta 2008

En innostunut



Martti Ahtisaari sai rauhan Nobelin. Hienoa! Mutta jostain syytä en osannut iloita (niin kuin kai olisi pitänyt). Ehkä syynä on vastemieliseksi kokemani kansallinen hehkutus, joka näihin "olemme paras maailmassa" liittyy. Suomen koululaitos on oppimistulosten mukaan paras maailmassa (mistä olen oikeasti iloinen), mutta samalla johdamme väkilukuun suhteuttuna koulussa tapahtuneiden massamurhien uhrien määrässä. -- Kuka olisi unissaankaan voinut uskoa moista vielä viisi vuotta sitten?!

Kun rauhannobelin ja Unescon rauhanpalkinnon voittunut henkilö "patistelee" Suomea NATOon sillä perusteella, ettei NATO nykyään ole sotilasliitto vaan "rauhanjärjestö", haistan palaneen käryä ja sanoilla kikkailua. Kaikissa maissa armeijaa kutsutaan puolustusvoimiksi, silti sotia syttyy, joku hyökkää, ihmisiä tapetaan ja kaatuneita surraan.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Miten menee?


– Kun takana on liki kolme kuukautta työtä, miten on mennyt?
– Pelokkaisiin odotuksiin nähden kohtuullisesti. Pari pientä aallonpohjaa, jotka johtuivat samasta syystä, joka minut lopulta nujersi: ulkopäin tuleva epäoikeudenmukaisuus, joka ei tällä kertaa kohdistunut minuun mutta johon samaistuin.

Jaksan, kun olen noudattanut oman mieleni mukaisesti kevennettyä linjaa, jolla näemmä silläkin saa valmista aikaan. Suurin huoli, keskittymiskyvyn riittävyys, on toistaiseksi osoittautunut aiheettomaksi. Kun ottaa päivää kohden vain yhden vaativan homman, saa sen tehdyksi. Joskus innostuukin, että erään kerran olen ollut aikeissa viedä ‘pikkujutun’ kotiinkin – onneksi en ole vienyt.

Tuntuu oikeastaan vapauttavalta. Teen sen, mistä minulle maksetaan palkka, en enempää. Minua on turha pyytää venymään tai uhrautumaan, vaikka ympärilläni on monia, jotka toimivat tällä periaatteella. – Joskus tunnen tästä huonoa omaatuntoa, sillä haluan olla lojaali lähimmälle piirille. Tästä voi kehkeytyä hankauskohta jatkossa. Olen kyyninen ja tahallisen välinpitämätön suhteessa talon ‘visioihin’ ja muihin tavoitteisiin.

Kai minulla on samanlaista vapauttavaa uhmakkuutta kuin Tuntemattoman Lehdolla. Hän totesi, että pahinta, mitä omat herrat voivat hänelle tehdä, on, että ampuvat. Ja sitä hän ei pelännyt. Ajattelen samoin, kenkää voivat antaa. Siitä vaan. Mutta tiedän hyvin, että olen astumassa Lehdon tavoin sivuraiteelle. Minun on turha odottaa tunnustuksia, prenikoita tai palkkabonuksia. Mutta niistä en möisi itsekunnioitustani enkä nykyistä työntekoni tapaa. En ikinä. Saan henkisen palkkioni ruokkimastani uhmasta, jota pidän arvokkaana vastatekona, samoin kuin siitä, että teen työni hyvin.

Kop, kop, kop, koputan puuta. Kokemuksesta karvaasti tiedän, että huomenna saattaa olla kaikki toisin. Uhma häviää, löytää itsensä syvästä kuopasta. Lehto veti lopulta itse liipasinta. Silti: näin kirjoitin ja ajattelin juuri nyt.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Reprint 9.6.08 -kirjoituksesta

Väinö Linnan Tuntemattomassa on kuvattu monia tapoja, jolla suomalainen mies toimii ahdingossa. Kariluoto ei uskaltanut vastustaa auktoriteetteja, ylempiään, mutta hänen rohkeutensa riitti henkilökohtaiseen uhraukseen. Ratkaisevalta tuntuu hänen vastauksensa kuullessaan Koskelan toivottoman käsityksen sodan päättymisestä täydelliseen tappioon, jossa häviäjän osana on saada luu kurkkuunsa – "Ei jumalauta sitä minä en kestä... minä en tahdo sitä nähdä. Muuten miten tahansa". Kariluoto teki johtamassaan rynnäkössä itsemurhan, henkilökohtaisen uhrauksen, ja hänen jännityksensä laukesi viimeisissä sanoissaan – "Nyt ei enää"... Nyt se loppui".

Hänen nimensä päätyi muiden kaatuneiden upseerien tavoin koulujensa muistolaattoihin, kun muut miehet kaatuivat "ihan vaan kansakoulupohjalta", kuten Linna Sotaromaanissaan kirjoittaa.

Myös Koskela, taitava taktikko, joka kyllä uskalsi uhmata auktoriteetteja (pataljoonan komentaja Karjulaa), teki itsemurhan, jos on uskominen Rokan esittämää arviota – "ja niin män just ko itsemurhan ois tehnt. Siit ei ois ennää pois pääst mitenkää ko panoksen ol heittänt. Mie luule jot hän sen ties." Psykiatri sanoisi, että läpiväsynyttä ja turhautunutta Koskelaa vaivasi vaikea-asteinen uupumus ja monet ilmiselvät masennuksen oireet. Se, että hän sai ennakkonäyn, sekoitti Määtän äsken kaatuneeseen Hietaseen, on sodanoloissa merkki tiedostamattomasta itsetuhosta. "Kauankos minä tässä keikun?" tuli hänen mieleensä, kun hän samalla muisti, mitä oli ajatellut nähdessään Kariluodon viimeisen kerran elävänä – "Tuo mies kuolee tänään." Niin kuoli myös Koskela, Ville Vaitelias, ilman viimeisiä sanoja.

Kolmas tapaus on sotamies Salo, joka perääntymisvaiheessa intoutui osoittamaan hänelle epätyypillistä riskeeraavaa rohkeutta, joka oli reaktio viimein havahtumiseen, että sota todella hävitään. Ryhmän miehet muuttivat tulkintaansa vaikeasti haavoittuneesta Salosta. Tämä viimeinen vaikutelma peitti aikaisemmat, ja jopa hänen leikinlaskun aiheena ollut voitonuskonsakin muuttui tyhmyydestä peräänantamattomaksi tahdoksi. Kun vetäytyminen jatkui, miehet lakkasivat pian muistamasta, että heidän joukossaan oli ollut Salo-niminen mies.

Kariluoto, Koskela ja Salo joutuivat pakkotilanteeseen. Heitä ei tavoittanut vain luoti, vaan heidän maailmansa ja uskonsa romahtivat. Kenties heillä ei ollut vaihtoehtoja, toisin kuin vaikkapa Rokalla, jolla oli taidon lisäksi tuuria ja joustava B-tyypin luonne... plus Lyyti (vaimo) ja lapset odottamassa Kannaksella.

Ehkei nykyinen työelämä ole aivan sotaan verrattava näyttämö. Silti moni joutuu selkä seinää vasten miettimään epätoivoissaan ja paniikissa kunniallisia selviytymiskeinoja ja eloonjäämistään. Oma näkemykseni on täysin pessimistinen: paha on päästetty irti, emmekä pääse siitä eroon ilman tuntuvia tappioita ja kärsimystä.

torstai 9. lokakuuta 2008

Mitä täällä teemme


Yöllä oli ensimmäinen kunnon pakkanen. Aamun valjettua utu peitti mäntyjen vihreät latvukset. Selkeänä kuului nyt kaupungin kumu, jota rytmitti junien kolke. Koivut seisoivat jäykistyneinä repaleisen ohuissa keltamekoissaan kuin kysyen, mitä ihmettä me täällä teemme. Vai olinko se minä?

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Oppivatko suomalaiset?

Paavo Haavikko on kuollut. Erityisesti pidin hänen äreistä nykymenoa arvostelevista kommenteistaan. "Eivät suomalaiset historiastaan mitään voi oppia, koska eivät ole koskaan tehneet virheitä", kuului yksi hänen arvioistaan, joka muistaakseni liittyi viime sotiin.

Läheltä piti

Töihin ajaessa ilmassa lenteli kiivaasti keltaisia lehtiä. Yksi iso tuli vauhdilla kohden auton tuulilasia, melkein kuin pysäytettynä näin sen lähenevän, lähenevän ja yhä vain lähenevän ja kasvavan kunnes aivan viime hetkellä ilmavirta sinkosi sen ylös taivaalle. Sydän iski ylimääräisen lyönnin, mutta olin pelastettu. Tajusin, että olin yhdistänyt kohti tulevan lehden jonkin katastrofielokuvan kohtaukseen, jossa rekka-autot ja paritalon puolikkaat kieppuvat tuhoisasti ilmassa, tai jotain.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Menoleikkaukset

Pullakahvista vetoa, että enintään kahden viikon kuluttua Katainen alkaa valmistella meitä tosimielessä "menoleikkauksiin" osana "vastuullista suomalaista" ja "järkevää" talouspolitiikkaa. -- Ja sitten onkin piru merrassa, mitä se sitten tarkoittaneenkaan.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Mestariteos

Jossain sanottiin, että mikäli apina napputtelisi kirjoituskonetta tai painelisi pianon koskettimia, mestariteos syntyisi jonkin miljoonan yrityksen jälkeen, sattumalta.

Voisi onnistua ellei apina kyllästyisi.



Illalla katoat

Illalla hiljenee. Kun katsot ulos pimentyvään maisemaan, näet ylös kurkottavat puut, jotka kuitenkin haluavat ikuisesti pysyä maassa. Näet viattomia ja olemattomia yläpilviä, jotka häviävät sillä aikaa, kun siirrät katseesi. Ja sitten näet himmenevän illan varmat airueet: harmaansiniset pilvinauhat, jotka vaakasuoraan jakavat taivaan.

Kaikki pysähtyy lopulta, vain pilvinauhat kulkevat maailmanääriin. Ja kun tulee ihan pimeä ja uskallat olla sytyttämättä valoja, häviät itsekin.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Haukan hartiat

Mökin ikkunasta huomasin pihapiirin liepeillä viiihtyvän haukan. Se lensi matalalla minusta pois päin kohden suosimaansa tarkkailupuuta. Näin haukan takaa, jolloin panin merkille haukan 'hartiat', eli kohdat, joissa siivet kiinnittyvät muuhun ruumiiseen. Ne näyttivät muhkean lihaksikkailta, että oitis tuli mieleen saliharjoitellut paksuniskainen bodari. Tajusin, kuinka väkevä haukka oikeastaan on. Se on täynnä luontaista trimmattua voimaa.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Sininen Mercedes

Maalarimestari Järvinen on sitä mieltä, että puutalon väri saa olla mikä tahansa kunhan se ei ole sininen. Se kun ei soinnu suomalaiseen maalaismaisemaan eikä varsinkaan metsän keskelle. Voisin olla samaa mieltä pois lukien muumitalot, joiden torneihin sininen on ainoa oikea valinta. Tämä toimikoon aasinsiltana havaintoon, jonka tein äsken, kun huomasin taivaan sinisen Mercedeksen lähitalon pihamaalla. Vaikka oli hämärää, erottui väri selvästi. Yhdellä sanalla: täydellinen!

Miettiikö sinisellä mersulla ajaja sinisiä ajatuksia? Karkaako hänen mielensä lämpimiin vesiin, tropiikkiin, kuuleeko hän flamingojen siiveniskut ja haikaroiden sulkien suhinan. Polttaako hänen mieltään salainen romanttinen haave? Vai ajatteleeko hän vaihtavansa kännykkänsä uuteen malliin?

Nykyiseen ammattikonservatiiviseen mielenlaatuuni osuu hyvin, että ajan punaisella autolla (joka ei ole Mercedes). Ainakin joskus punainen oli tavallisin autojen väri. Se saattoi piristääkin.

torstai 2. lokakuuta 2008

Taivaan vahvuudet ja hopealanka

Raamatussa, jota olisi eduksi osata kirjoittamispuuhassa, puhutaan "taivaan vahvuudesta". Tänään vahvuudet avautuivat, kun esirippu repäistiin auki. Alkoi ryöppyävä sade, jolle ei tuntunut tulevan loppua. Ajatukset palasivat esi-isiemme pirttien hämärään seesteeseen.

Raamatussa, muistaakseni Saarnaajassa, puhutaan myös siitä, että "hopealanka katkeaa". Sillä tarkoitetaan pahaenteistä muutosta, josta ei ole paluuta entiseen. En tiedä, mistä tuo tuli mieleeni. Ehkäpä television toitottamasta päälle kaatuvasta taloustilanteesta, mihin ilmaus kuitenkin tuntuu sopimattoman juhlalliselta.

Hopealanka katkeaa. Ihana, salaperäinen lause. Sille ei ole selitystä.

Tuli pimeys

Reippaan valoisten syyspäivien vastapainoksi tuli pimeys, humpsahti yhtäkkiä. Herätessä on pimeää, ja palatessa työstä pimenee vauhdilla. Ajaminen valaisemattomilla maanteillä on silkkaa onnenpeliä. Ei koskaan tiedä, mikä eläinkuntaan kuuluva putkahtaa esille tienposkesta, ja aikaa reagointiin jää kovin vähän. Lyhytkin ajorupeama kuluttaa hermovoimia ja tuottaa syvän jälkiväsymyksen.

Pimeän aikaan esi-isämme ja -äitimme vetäytyivät pirtin seinien suojiin tekemään puhdetöitä. Me häärimme ja hyörimme ja sytytämme kirkasvalolamppumme.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Äreä aamunavaus

Mitä sanoa, kun pörssikurssit syöksyvät, pankit kaatuvat ja roskapankit kierrättävät yksien tappiot toisten voitoiksi? Nousun aikana liivipukuiset miehet esiintyvät talouden ja yhteiskunnan suunnanäyttäjinä ja ylipappeina, joiden sanoja poliitikot kuuntelevat herkkäkorvaisesti (kataisenkin korvat ovat jo huolestuttavan muotoiset).

Ja kuitenkin nämä samat miehet tekevät samat megaluokan virheet toistuvasti, ja yhä uudelleen laskun maksavat muut kuin he itse. Ja nämä samat heput (ja heidän klooninsa) ilmaantuvat savun laskeuduttua entiseen besserwissertyylinsä höpöttämään matalalla äänellään talouden realiteeteista.

He eivät ansaitse mitallejaan ja taputuksia vaan naurun. Sillä he ovat yksinkertaisia ihmisiä, joita yhteiskunnan ei pitäisi päästää meskaamaan.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Viimeiset kurjet


Sateesta suttuinen aamu selkeni, pilvet kulkivat yhä kiivaammin, ja kohta taivas kirkastui ja pesi kasvonsa auringonpaisteessa. Jos sulki silmänsä, lehtipuiden suhina ja kahina olivat kuin suvituulessa.

Kävellessäni peltoa halkovaa tietä en kuullut muuta kuin pikkulintujen ääniä. Kurjet ovat sitten muuttaneet. Erehdyin, sillä pian kantautui tuttu alkulinnun torviääni, ja taivaalle ilmaantui kolme kurkea. Hyvästi, näkemiin, bon voyage, vielä tapaamme, toivottavasti.

Lintujen ruokintapaikalle laittamani auringonkukan siemenet olivat kadonneet. Talven ennus sekin. Luonto on lähdössä ilmastotalkoisiin.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Viattomuus

Ajattelin tahallisen lapsellisesti, että elokuvien vaihtuminen mustavalkoisista värillisiksi merkitsi maailman muuttumista vanhanaikaisen viattomuuden tilasta kyynisyyteen ja rappioon, jossa ei ole mahdollisuutta yksinkertaisuudelle ja rehellisyydelle. Vähän samaan tapaan kuin siirryttäessä mekaniikan maailmasta, jonka kaikki ymmärsivät, elektroniikan maailmaan, jossa toimitaan ikään kuin aineettomasti valikoissa liikkuen ja erilaisin klikkauksin.

Äsken luin uutisen, että tupakkateollisuus maksoi suuria summia Hollywoodin tähdille jo 30-luvulta lähtien. Korruptiota siis ovat Casablankan baarin savut. Ja katkeroituneena keuhkosyöpään kuoli mainoksen Marlboromieskin. Se siitä sitten.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Massamurha on tappamisen maksimointia

Yhteiskuntamme on menossa hirvittävään suuntaan. Tästä todistavat tapahtumat, joita emme tohtineet kuvitella painajaisissakaan. Tämä tunne on minulla ollut pitkään, vaikka en kykene yhteiskunta-analyysia esittämään. Ahneus ja oman edun tavoittelu sekä tasa-arvon ja heikompien unohtaminen tulevat ensimmäisinä mieleen. Eivät tappajat ole yksinäisiä susia, eivätkä pode yhteisöllisyyden puutetta, vaan samaistuvat ihmisvihaajien ja yli-ihmisoppiensa yhteisöihinsä, joilla on maailmanlaajuiset verkkonsa.

Mutta nykyinen suomalainen yhteiskunta ei tarjoa sen ‘häiriöherkimmälle’ ihmisryhmälle, nuorille, reilua näkymää ja samaistumista rakentavaan elämänmenoon. Dynamiittia ovat miehet, joiden toimintamalliin kuuluu aggression suuntaaminen pikemminkin ulos- kuin sisäänpäin. Maailmassa ei ole ennustettavuutta, joka asettaisi elämän uomiinsa. Epävarmuus luo pelkoa, alistumista, hiljaista vihaa, vaikka mitä. Epävarmuutta myös tuotetaan, sillä meitä hallitaan, suljetaan suut.


Maksamme edellisen laman hintaa, kuulostaa kliseeltä. Tai tarkemmin, maksamme hintaa siitä laskelmoivasta piittaamattomuuden hengestä, joka on saatellut laman jälkeistä elämää. Kun pääministeri Vanhanen tuomitsee Kauhajoen tapahtumat kylmäverisenä murhatyönä, eikö hän todella havaitse niiden yhteyttä siihen pelkästään tehokkuutta jumaloivaan ajattelutapaan, joka myrkyttää koko yhteiskuntaa. Massamurha on tappamisen maksimointia.

Miksi koulumurhaajat tappavat itsensä? Siksi, että heidän on mahdotonta kohdata se suru ja tuhansien tunteiden vaste, joka heidän tekonsa saa aikaan. Itsemurhassaan he tulevat myöntäneeksi tekonsa vääräksi. Ja surmattujen läheiset ja me muut jäämme jatkamaan matkaamme surullisten laulujen maassa.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Lähellä kavala maailma

Miten voit ajatella,
kun ruma tulee iholle?
Mitä teet,
kun vääryys saa vallan?
Miten autat,
kun ystäväsi on hädässä?
Miten voit elää,
kun paha tulee liki?
Mitä sanot,
kun haikala tulee vastaan?

Et voi lähteä,
et sulkea silmiäsi ja korviasi.
Et voi tehdä
kuin kirjoittaa tämän.
Ottaa lääkkeesi.

Maa ei pidä jalkojesi alla.

torstai 25. syyskuuta 2008

Hallitus ei eroa

Roskapankki
imuroi piilossa olevat riskit,
erittelee pääministeri, ja
Amerikan veronmaksajien uhrimieli
ratkaisee.
Hyvinvointivaltion perustaa on vahvistettu vaali vaalilta,
ja tuloksiakin alkaa näkyä.
Rekat, täynnä autoja, ovat valmiina jonossa.
Osaamisen osaamista vahvistetaan.
NATO:n kannattaminen raikastaa ulkopoliittista keskustelua.
Jos puhe innovatiivisuudesta ratkaisee, ei Suomella ole hätää.
Enemmistö on yksimielinen.
Dieselautolla osallistuu ilmastotalkoisiin.
Läpinäkyvyys on täytettyjen lomakkeiden mappi.
Hallitus ei eroa.


Unta ja unia

We are such stuff as dreams are made on
and our little life is rounded with a sleep.

Prospero --- Shakespeare

lauantai 20. syyskuuta 2008

Sanat karkaavat


En jaksa enää kirjoittaa...
ja
jos ohitan mahdollisten syiden luettelemisen,
päädyn, mistä aloitin,

en jaksa.

Sanat karkaavat sormilta.


Silti... syyspellolla näin kurkia kuten olin vielä toivonut,
jopa pienen parven tapio rautavaaran valkoisia joutsenia. Ja sain kuvan aivan pikkuruisesta marjasta, punaisesta, mikä lieneekään.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Uuvuin

Veli,
joko uuvuit,
joko heitit toivosi.
Väsynyttä kättä leikkaa
julma sirkkeli,
ajatuksen säteellä
ei yhtään ystävää.


Tuomari Nurmio: Aaavaaa preeeriaaa

torstai 18. syyskuuta 2008

Takaisku

Kaikki ne ikävät asiat, jotka lopulta nujersivat minut sairaslomalle, iskivät vasten kasvoja. Eivät suoraan omiani vaan työtoverin, joka peri niiden hoitamisen. Tunsin suurta murhetta, ahdistavaa syyllisyyttä ja vihaista kiihtymystä -- olin kirjaimellisesti palannut kevään pahoihin aikoihin. Nyt en tiedä, mitä tehdä. Ehkä viikonloppu laimentaa tuntemuksia.

Mutta tiedän, etten pääse piiloon työelämän pahaa. Meidät on ajattu seinää vasten, vailla mahdollisuuksia. Tähän on tultu siksi, että asioita tuntemattomat ja vastuuttomat ihmiset ovat saaneet vallan vähän kaikkialla. Leikkaukset ja päähänpotkimiset, "johtajuus", loukkaaminen, jyrääminen ja pelotteleminen ovat heille pelkästään sulkia hattuun, kuin irtisanomiset yritysjohtajille. Heillä kaikilla on samanlainen velton nariseva ääni, joka viestii, että sanotpa mitä tahansa, mikään ei muutu, milliäkään. Miten näin on päässyt käymään?

Mustaa, mustaa.

Voiko tappamisen sovittaa

Kuumeessa maatessani katsoin DVD-elokuvan, A History of Violence, jota mainostetaan kahden Oskarin ehdokkaana. Se on tyypillinen usalainen elokuva, jossa väkivaltaa käsitellään tyypillisen usalaisesti. Kunnollinen perheen isä paljastuu sattumalta entiseksi päteväksi tappajaksi, joka haluaa nollata synkän menneisyytensä ja elää perheensä kanssa amerikkalaista unelmaa. Kun entisyys tulee esille, joutuu päähenkilö oikeutetuntuntuisesti – kuinkas muuten – tappamaan laskujeni mukaan ainakin yhdeksän pahaa heppua.

Vaikka loppu jää hieman auki, perhe (lapset ja vaimo) tuntuu hyväksyvän tuloksen. Myös mies, vaikka naamaansa ahdistuneesti väänteleekin, tuntuu ajattelevan, että kyllä tämä tästä vielä.

Sanotaan nyt latteasti, että traumapsykologinen näkökulma puuttuu täysin. Omat sotaveteraanimme voisivat kertoa paljon uskottavampia tarinoita ja kokemuksia: tappaminen ja kuolema jättävät lähtemättömät jälkensä.

Usalainen yhteiskunta tuottaa jatkuvasti tämmöisiä elokuvia, koska niillä perustellaan tuon yhteiskunnan ytimellinen väkivaltaisuus. Tämä on vastemielistä. Olisiko tällä tekemistä suurvalta-aseman kanssa, sillä eihän Venäjällä, Neuvostoliitossa ja taas Venäjällä, ihmishenki ole ollut arvossaan. (Onko muuten missään?)Venäläisten perustelut vaan ovat onnettoman kömpelöiltä. Heiltä kun puuttuu rokken rolli.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Pieni odotus

Kun kuljet kesällä, odotat ilman täyttyvän lintujen laulusta, vai odotatko?
Kun kuljet syksyn maisemassa, odotat hiljaisuutta.
Jos muutat hieman asennettasi ja heristät korviasi,
kuuletkin monenlaisia lintujen ääniä, vai kuuletko?

tiistai 16. syyskuuta 2008

Hän ei pidä minusta

Tiedän Henkilön, joka ei pidä minusta. Tämä ei tarkoita, etteikö olisi muitakin, mutta nyt on puhe Hänestä. Hän työskentelee eri osastolla, joten tapaamme harvoin, lähinnä joissain kokouksissa.

Ihmistuntemukseni ei ole kehuttava mutta olen oppinut luottamaan intuitiooni, mitä se sitten onkaan. Se sanoo, ettei hän pidä minusta. Jos satumme istumaan samaan kahvipöytään, herra varjele, voin melkein nähdä hänen niskapiikkinsä nousevan ja olemuksensa muuttuvan varautuneeksi, välinpitämättömyyttä viestittäväksi. Tuskin hän minua voimaperäisesti inhoaa tai vihaa, ei vain pidä. Lapsilla on tapana luokitella ikätoverinsa niihin, joista tykkää ja niihin, joista ei tykkää. Minusta ei tykätä.

En tiedä, miksi hän ei pidä minusta. Emme ole koskaan riidelleet mistään, emmekä ole tekemistä toistemme kanssa. Saattaa olla, että hän on saanut syystä tai toisesta minusta ensivaikutelman, ettei minun kanssani tule juttuun. Voin itsekin nimetä monia ihmisiä, joista en vain ole pitänyt ihan ensitapaamisesta lähtien.

Jos tästä ei ole kysymys, luulen, että hän on kuullut minusta joskus väritettyjä tarinoita. Mutta tällekään asialle en voi mitään. Olisi kummallista ja joka tapauksessa turhaa mennä enää puhumaan ja esittämään oma versionsa.

Mikä tökkii? Ei varsinaisesti mikään. En menetä yöuniani hänen takiaan, ja on aika yhdentekevää, mitä hän minusta ajattelee. Silti. On epämieluisaa, että jollakin on kielteisiä tunteita itseäsi kohtaan, ainakin, jos pidät niitä perusteettomina. Kunnon vihamies on reilumpi vaihtoehto.

Tykkäänkö minä hänestä? En, juuri sen takia, näin sanon itselleni, koska hän aloitti ei-tykkäämisen. Välttelen. Ja onhan hänellä lisäksi aika iso ego ja luuloja itsestään.

Miksi kirjoitin? Siksi, että tahdoin saada tuon mielessäni kuitenkin palloilleen asian päivänvaloon, nähtäväksi ja mutusteltavaksi. Tuollainen pikkumörkö se sitten oli.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Varaudu

lamaan
myrskyihin ja märkään sateeseen
talveen, tavalliseen ja epätavalliseen
petokseen
tyhjiin ikkunoihin
verkon ongelmiin
pääministerin puheeseen
verokortin lähettämiseen
maailman pelastumiseen ja loppumiseen
puolimaratoniin
vanhempain iltaan
että presidentin suupielet ovat lehtikuvissa aina alaspäin
että pienet pojat muuttuvat suurmiehiksi
pintaremonttiin ja kirpputoreihin
satunnaisiin jälkiin
ja unettomiin aamuihin
uusiin lauluihin
saavutettujen etujen menettämiseen
hankkeeseen
kompastumaan kaupan edessä
sm-liigaan
uudistajiin
itsemurhaan elokuvassa
ja vaihtamaan hammasharjasi joka kolmas kuukausi.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Syysmusiikkia


Sain 'musikaalisen haasteen', johon seuraavassa vastaan julkisemmin.

Lyhyen blogihistoriani aikana olen kirjoittanut masennuksen ja työelämän ohella eniten luonnosta ja musiikista, joten on pakko ottaa haaste vastaan. Kummallista, minulla on kyllä mielessäni kesämusiikkia ja talvi- ja joulumusiikkia, ja onpa masennusmusiikkiakin, mutta syksyyn ei yhdisty mikään erityinen. Mutta mainitaan lonkalta seuraavat:

1. Linda Ronstadt: 'Feels like home' (josta taisin äsken kirjoittaakin). Tätä kuuntelen nykyään usein, sillä tulkinta on paneutuva ja huolellinen. Simppeliä, johon menee vain mukaan. Syksyn vihmoista on hyvä tulla kotiin läheistensä pariin.

2. Tapio Rautavaara: 'Kulkuri ja joutsen', mihin idea tuli nyt viikonlopun ItaSanomien yleisöäänestyksestä, jonka voitti Päivänsäde ja mennikäinen. Rautavaara laulaa maanläheisesti ja miehekkäästi, ja Kulkurin sanoma on luontoon kuulumisesta avautuva vapaus. Voi lähteä itsekin lentoon. Myönnettäköön, että nuo tunnelmalliset kulkurihommat sujuvat paremmin kesällä kuin syksyllä.

3. Emmylou Harris: 'Little bird', joka meidän lasten yksi suosikki. Tarttuva sävelmä, jonka "inkavaikutteet" vahvistuvat loppua kohden. Tämä on vuodenaikaan liittymätöntä musikkia. Ajattelin jossain välissä yrittää kääntää sanat.

4. Maija Vilkkumaa: 'Hiuksissa hiekkaa' -- tulihan se sieltä jostain alitajunnasta. Kesästä syksyyn, todenoloiset tunnelmat, jotka monet ovat noin kokeneet.

5. Ja kun oikein muistelin, tulee mieleeni The Allman Brothers Bandin vinyylialbumi (Brothers and Sisters, 1976), jonka valokuvat eivät syksyisimmiksi enää voisi tulla [ohessa].

Syksyn häilyvä aurinko











lämmittää ikkunalasin taakse

ja tulee tervehtimään pilvienkin takaa
kimmeltäen sotkuisen maan ja vielä vihreiden lehtien kosteilla pinnoilla.
Maailma pienenee

kun auringon valon muuttuu kajastukseksi.
On ilmaston muutoksen aika.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Ihmisen koti?



Muistan vuosia sitten huomanneeni kirjan, jonka nimi oli ‘Kaupunki on ihmisen koti’. Kirjaa en lukenut. Aavistelin, että nimi oli tarkoitettu haastamaan perinteinen ajatustapa, jossa maaseutua pidetään ihmisen luonnollisena elämän piirinä.

Suurin osa meistä elää kaupungeissa, tosin maaseutukulttuurin piirteitä sisällään kantaen. Koti on siellä, minne olet asettautunut, rakennus, jonka oven avattuasi tunnet olevasi turvassa. Ja kadut ja polut, joilla liikut ilman karttaa. Ympärilläsi on merkityksellisiä paikkoja, joihin et tavallisesti tule kiinnittäneeksi erityistä huomiota.

Kun raskaan työviikon päätyttyä sain noin vain ajatuksen, että, hei, ajanpa tästä mökille nukkumaan, menin kirjaimellisesti kaupungista maalle, ja saavuttuani perille tuntui, että olin tullut kotiin – siitä huolimatta, etten ole koskaan oikeasti elänyt maalla, lapsuuden mummolakesiä, varmaan merkityksellisiä sellaisia, lukuun ottamatta, ja siitä huolimatta, että muu perhe oli siellä toisessa kodissa.

Täällä on toisin kuin kaupungissa. Maisema on selkeä, puut ovat hiljaa, on syksy ja tyhjää, lämpöä on vain sinussa. Maisema tuntuu ikuiselta, melkein juhlalliselta. Tämä ei ole pyhää maata, vaan palanen suomalaista pihapiiriä metsän keskellä. Olet yksin ja solmittuna johonkin isompaan, josta olet tullut ja johon vielä kuulut. Sille ei yksinkertaisesti ole sanoja.

Tulet sisään ja kirjoitat nuo lauseet.