Illaksi nukkumaan

Kolmen perättäisen minimalistisesti nukutun yön jälkeen suuntaan mökille. Uskaltaudun rattiin, vaikka pääni ei unen puutteesta johtuen tunnu omalta. Uneton yö käy kotioloissa voimille: pitää hipsiä tavalla, etteivät muut heräisi. Esimerkiksi meillä on nyt hyvin öljytyt ovien saranat, jotka eivät päästä pihahdustakaan.

Päällystystöiden johdosta on liikenne päätiellä takkuista. Eteenpäin kuitenkin päästään. Yritän viihdyttää itseäni Stockmanin Hulluilta Päiviltä löytyneellä levyllä, jolla laulavat Emmylou Harris, Linda Ronstadt ja Dolly Parton. Viimeksi mainittu esittää hyvän tulkinnan Neil Young -klassikosta 'After the Gold Rush’. Laulun sanoihin on tehty pieniä päivityksiä.

Viimein ajan kapeaa tietä laajan pellon halki. Yhdellä puolella nousee ilmeisesti – niin, yritän palauttaa mieleen neljäsluokkalaisemme yltin läksyistä – kauraa. Kasvaa oivallisesti eikä ole lakoontunutta. Toisella puolella kasvaa heinää, jota käytetään tuorerehuna karjalle. Leikkaamisen jälkeen heinä pakataan "traktorin muniksi", eli kääritään koneellisesti valkoisiksi tai vihreiksi muovipaaleiksi. Niiden sisälle ruiskutetaan muurahaishappoa säilöntäaineeksi. Sanottakoon, että muurahaishapon hajua en ottaisi mukaan autiolle saarelle.

Perillä odottaa aurinkoinen ja tuulinen pihamaa. Hyttysiä ei näy eikä kuulu, paitsi arvatenkin ne kaksi ovelinta, jotka odottavat sisällä iskeäkseen aamuyöstä. On jännä ilmiö, että kaikenlaiset pörriäiset ryntäävät heti kimppuun, kun astut ulos autosta, mutta pian häviävät jonnekin, aivan kuin koirat, jotka nuuskivat vieraan ja toteavat sitten harmittomaksi. Ilmeisesti en kuulu pörriäisten ruokalistalle.

Ajoittaisiin ja jatkuviin univaikeuksiin olen tottunut, eikä niistä ole isompaa huolta lomalla. Mutta kun ne työt pitäisi aloittaa. Toinen askarruttava asia, ja taas kertaan vaivojani, on keskittymiskyky. En oikeastaan ilkeä sanoa, että mittayksikkö on nykyään pikemminkin sekunti kuin minuutti. Huh-ha-heijaa.

Ilta-auringossa olisi mukavaa oleskella. Nyt auringon valo nostaa nihkeän, tukahduttavan ja hengittämättömän kalvon iholle. Nopeasti kierrän tarkistamassa hedelmäpuut, huonolta näyttää, ja palaan sisälle. Jotain on pahasti pielessä myös kunnossani, eli sairasloma on ollut riittämätön, tai kysymys on ‘vain’ alkujännityksestä. Helvetti sentään, ei kai tämän kanssa voi muuta kuin elää.

Syvä matala

Tällä hetkellä ajattelen, että ottaisin noin puolen vuoden mittaisen ‘koeajan’. Katson, pärjäänkö perustöissä, yrittämättäkään mitään erityistä. Paitsi, että pyrin vähentämään elämäni työriippuvuutta. Joka tapauksessa minun pitäisi olla määrätietoinen ja päättäväinen, pitää linjani.

Kun kävin taas ‘mittauttamassa’ masennustasoni kätevällä Tohtori Fi:n Beckin lyhennetyllä, oli tulos pikemminkin huonontunut kuin pysynyt edes paikallaan. Siksi toiveikkuuteni ei ole kovin korkealla, ja koeaika saattaa jäädä muutaman tuskaisen viikon kestoiseksi kananlennoksi. Toisaalta voi olla, että tunnetilani on tavallaan lukittuna siihen asti ennen kuin näen todellisen työkuntoni.

Kävi lopulta miten tahansa, hyvin, huonosti tai jotenkin muuten, sairasloma on antanut vilahduksen, että elämä voisi järjestyä toisin kuin tähän asti. Kukaties löytää vielä jotain, jossa toimia ja oppia.

Muuten, "syvä matala" on kirjaston palautettujen hyllyssä näkemäni kirjan nimi. Vaikka oli ohut, en jaksanut lainata. Hyvä, monimielinen nimi kirjalle. Ja muullekin.

Kesän piiri pienenee

Kai matalalle laskenut mielialani sai muistamaan apolloperhosen kohtalon. Se ei arvannut, että yön hellä uni on sen viimeinen: "Ja aamulla perhonen enää ei kukasta kukkaan lennä/Sen uni on kaunista syvää, mutt' ei lennä se aurinkoon".

Itse taas katsoin jälleen ahdistavia unia. Onneksi en tällä kertaa eilisen kaltaista kokoyön esitystä, vaan kollaasitekniikalla tehdyn lyhytfilmin. Sekin riitti todistamaan, etten pärjää edes niissä työasioissa, joista olen tykännyt ja joissa ollut hyvä. Mistä nämä unien esille kaivamat uhkakuvat ('työ työ ja työ') juuri nyt nousevat? Ainakin työhön lähdön kello alkaa tikuttaa jo kuuluvasti. Ja vaikka sairasloma ei ole suorittamista varten, olenko tehnyt tarpelliseen? Siis mitä? Ei ikäville ajatuksilleen ja tuntemuksilleen taida voida mitään. Kenties minun olisi pitänyt käydä läpi supernopea terapiajakso? Edes lukea jokin Sarasvuon tai Furmanin kirja? No, olen sentään hengisssä, leikannut ruohoa ja katsellut muutamaa lintua ja kirjoittanut blogeja. Söpöä. Apolloperhosen lennolla oli aikansa. Minne mahdan olla menossa?

Numeroiden taikaa

Käki kukkui viime viikolla. Kuusi kertaa. Mikäli uskoo vanhaan kansaan (ja miksi emme uskoisi), elinvuosia ei ole jäljellä tuon enempää. Mutta tässäkin asiassa kehitys kehittyy. Nimittäin Yleisradion nettisivujen Elämä pelissä -testi ennusti todennäköiseksi elinajaksi 76 vuotta. Kun tein testin muutaman viikon päästä uudestaan, tulos oli jo 81 vuotta. Olisikohan testiä jotenkin uusittu, sillä tällä kertaa se vielä ilmoitti oikein valokuvan kanssa, että vastauksissani muistutin läheisimmin Pekka Haavistoa. En tiedä, miten tähän tietoon olisi pitänyt suhtautua.

Tohtori.fi -sivuilla olevan lyhennetyn Beckin masennusinventaarin tulos on ollut viimeiset kuukaudet itsepintaisesti 14 pistettä, mikä vastaa keskivaikeaa masennusta ja on siten muodollisen diagnoosini mukainen. Aikaisemmin parempina aikoina olen saanut pisteitä, jotka ovat tuskin yltäneet lievän masennuksen tasolle. Merkille pantavaa nykyisissä oireissa on kokonaisvaltaisuus, sillä jokaisesta kysymyksestä tulee vähintään yksi piste. Tulkintani on, että niin kauan kuin työkuntoni on avoin, mielialani pysyy jotenkin lukittuna.