perjantai 11. maaliskuuta 2011
Koiran muisto
Muisto tuli kaukaa, kuin liki kadotetusta unesta. Olihan se syntynyt ja viettänyt elämänsä ensimmäiset viikkonsa saaressa, jossa aina kävi tuuli. Joka vonkui nurkissa, kohisi puiden latvoissa ja kahisteli niiden lehdissä, kumisi ja huokaili, pöyhötti, silitti ja lennätti. Yhä saa tuulenpuuska sen valpastumaan, nostamaan harmaantuneen kuononsa, tähyilemään, etsimään, odottamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Niin ne muistot joskus pompahtavat esille.
Mitä lie?
Ne ovat mie, kun juuri niitä ei ole kuin minulla.
Hih, mukavat koirulin muistot taitavat olla, kun tuulikin noin kivoja muistoja tuo. Mahtaako odottaa kevättä?
kävät tuo uudet hajut nessuun.
Lähetä kommentti