Tasaantuvaa?

Kuin raivo härkä on vaihtumassa enintään sähiseväksi kotikissaksi, luojan kiitos, ja siksak-mielentiloista alkaa siilautua esille tasaisempaa toimeliaisuutta. Mutta sen verran syvässä kuopassa olen, että alan heti ounastella horjahtavani takaisin pohjalle. Kuten Tohtori FI:n lyhennetty Beck-mittari sen ystävällisesti viestitti: "itseluottamuksesi ei näytä parhaalta mahdolliselta".

Masennusepisodin akuutissa vaiheessa ihminen eristäytyy jo siksi, etteivät voimat vain riitä. Kuinka paljon energiaa kuluttavaa onkaan yksikertainenkin kanssakäyminen! Toipumisvaiheessa taas pitäisi potkia itseään liikkeelle (tai muiden pitäisi yritellä), sillä eristäytyminen ei enää ole hyväksi. Mutta on muuttunut arastelevaksi ja arvelee muiden epäilevän vointiasi. Ja näinhän se usein onkin. Ja silti pitää yrittää, vaikka entiseen ei ole koskaan paluuta.

Huomaan joutuneeni niin tuttuun kaksijakoiseen tilanteeseen. Siinä maailma jakautuu jyrkästi sisäiseen ja ulkoiseen. Rasittavaa, mutta en halua, että tämänkertainen pohjakosketus tulee huomatuksi.

On ollut kylmä, sisällä ja sisältä. Harrisin (2003) laulussa, ‘Can you hear me now’, sanotaan

Mutta painun alas kuin kivi
Yksinäisyyteen jossa olen elänyt elämäni
Kylmimpään paikkaan minkä tiedän
Loppuun asti tässä varron
Laitan matkaan oman SOS-
Viestin merelle pullossa
Jossa lukee yksin "sielu hädässä"
Mutta kukaan ei koskaan vastaa
Voitko kuulla minut nyt

Niinpä.– Teemme oman taivaamme, teemme oman helvettimme.

Isojen jääpuikkojen pientutkielma 2

Isojen jääpuikkojen pientutkielma 1

Kun kevään elementit, kylmä ja lämmin yhtyvät, saattaa tulla jääpuikkoja. Ne kasvavat ja venyvät pituutta, sitten vähenevät ja ovat poissa.

Muistatko?

Muistatko lapsuutesi keväiden ensimmäiset paljastuneet pälvet. Ne olivat riemastuksen aihe, kesän enteitä. Pälvissä oli myös jotain salaperäistä, vapautuihan maa pitkän vankeuden jälkeen oudoksi muuttuneena, se ei vielä ollut kuin kesällä.

Maa tuoksuikin erilaiselta, muistan. Siinä oli kostean mullan ja kuolleen ehdoton haju, jota ei osannut yhdistää mihinkään tuttuun. En enää aisti näitä tuntemuksia, mutta muisti kantaa ne vuosien takaa.

Aamulla klo 6.30

Miten rauhallinen, raikas ja asettunut onkaan varhaisaamun maisema. Se on valmis, mitään ei puutu. Ja sinulla on etuoikeus nähdä kaikki.

Metsän horisontaalit

Oletko huomannut, miten tiheästi kasvavien kuusien oksat luovat vaakasuoria linjoja vastapainoksi metsän ylöspäin kurkottavalle pyrinnölle.

Rannat valkoisen hiekan

Tässä minä taas joudun
Takaisin siihen tunteeseen
Ettei ole kunnon syytä
Joka kantaisi minua

Koska sydämeni on hypellyt
Kuin kivi litteä vedessä
Ja jokaisella veden värähdyksellä
Olen kulkenut vain kauemmaksi

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Tunnen sateen
Ja sivutuulet muuttuvat
Vieden mahdollisuuteni
Selviytyä yksin

Mutta miksi olisin yksin
Kun lapsi kaipaa äitiään
Huomaa vain jälkeni
Rannoilla valkoisen hiekan

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Emmylou Harris (2008) – Shores of white sand

P.s. Tässä laulussa kerrotaan hyvästä ja huonosta mahdollisuudesta. Laulaja kallistuu edellisen kannalle. Mutta näkevätkö ulkopuoliset tilanteen tarkemmin, että vene kulkee jo syvällä ja aivan epävarmasti, että ehtisi turvaan rannalle?

Laulun esitti Karen Brooks 1980-luvun alussa, ja Harris sanoo sitä aina vähän kadehtineensa.

(Kuin) raivo härkä

Nykyinen lääkkeeni kuuluu ns. aktivoiviin masennuslääkkeisiin. Sen yksilöllisenä ilmenemismuotona minulle syntyy kaksi-kolme kertaa päivässä liki hallitsemattomia raivokohtaista. Tavaroita rikkoutuu, sanoja sanotaan, tilanne ei ole omassa hallinnassa, ja jälkeen päin kaikki kaduttaa.

Myönteisen (lääketieteellisen) tulkinnan mukaan raivonpuuskat ovat merkki lääkkeen terapeuttisesta vaikutuksesta, joka nyt alkuvaiheessaan näkyy ikävällä tavalla. Kohtauksia voi yrittää tasata ja ehkäistä Opamoxilla. Synkemmän (maallikko) tulkinnan mukaan hermoni ovat menossa riekaleille.

Kaikesta huolimatta olen avoin lopputulokselle: vielä kaksi viikkoa, ennen kuin tilanteesta voidaan sanoa varmaa. Raivotilat eivät suinkaan ole sattumanvaraisia, vaan liittyvät aina johonkin oikeaan harminaiheeseen. Oikeastaan lievässä muodossaan ärsyyntyminen antaa kummallista uhmakasta rohkeutta. – Olen varma että voisin sanoa jollekin paskamaiselle tyypille että on paskamainen tyyppi. Sitä paitsi olisi sille aivan oikein.

Lapsuuden iltarukous

Miten se menikään? Levolle laske Luojani, ole aina suojani. Aamulla jos en sijaltani nousisi, taivaaseen ota luoksesi.

En varmaan aivan noin mennyt, mutta ajatuksen muistin varmasti oikein.

+0.3

Tuon verran on kameraan mennyt enemmän valoa kuin normaaliasetuksella. Kun edetään kesään, voi vähentää valon määrää laittamalla aukko – 0.3 mitattua arvoa vähäisemmäksi. Pikkuteoria on, että kun pikkusen poikkeaa, tulee pikkuisen erilaista.

Valojana

iltataivaalla osoittautuu lentokoneeksi. Sen matkustajat ovat pakenemassa ilmastonmuutosta löytämästään otsoniaukosta.

Milnasipraanin ja valon interaktio

Aamuun ja iltaan tuli Valo aina yllättävänä kevään ennuksena. Maiseman olomuoto vaihtui, kun siihen tuli eri ryhti ja tuoksu.

Pitäisikö muutoksesta olla hyvillään. Sentään pimeys suojeli, ja olin itsekin muuttunut varjoksi.

Milnasipraanihydrokloridi värisee hermosoluissa, ja luonnon oman kirkasvalolamppu yrittää ujuttaa valon silmän pohjaan saakka. Viilentävä ulkoilma tulee hengityksessä sisälle kuin eliksiroiva rohto.

Iltataivas

kokoaa yhteen aamun ja päivän värit ja paahtaa ne taivaanrannan keltaisella liekillä. Ja kuin kynttilälyhty ojentaa illan aurinko hangelle lämmön häivähdyksen.