tiistai 11. marraskuuta 2008

Proaktiivisuus on alamaisuutta


Sanoilla huijaamisen päättymättömässä ketjussa on vuorossa sokeri pohjalla, nimittäin proaktiivisuus. Sana opastaa suhtautumaan “haasteisiin” – kuten ikäviin ja tavallisesti järjettömiin organisaatiomuutoksiin – tyynen rakentavasti: etsimään mahdollisuuksia sen sijasta, että asennoidutaan yksioikoisen torjuvasti, siis reaktiivisesti. Jupisemisen ja ei-huutojen sijasta yritetään kääntää tilanne omien etujen mukaiseksi. Ja mikäs sen oivallisempaa.

Mutta. Proaktiivinen asenne johdattaa hyväksymään kaikki muutokset annettuina, sellaisina, joihin vain on sopeuduttava fiksusti. On hyödytöntä vastustaa, torjua ja kapinoida. Sehän olisi pään lyömistä seinään. Lähtökohtana on “realistinen” arvio: muutokset tulevat aina ulkoapäin annettuina pakkoina, siis sanellaan, eikä niihin siksi voi vaikuttaa.

Asenteena proaktiivisuus vie henkiseen orjuuteen ja alamaisuuteen. Se kehittää viekkautta, ei rohkeutta. Se terävöittää pelisilmää ja lobbaustaitoja, mutta ei rakenna sellaista päätöksenteon kulttuuria, jossa uskotaan ihmisten omaan harkintaan ja ongelmanratkaisuun.

Proaktiivisuus on “uudistajien” – kehittämispäälliköiden, (muutos)johtajien ja muiden isojen poikien ja tyttöjen – filosofia, niiden, jotka toimivat yhteiskunnallisen vallankäytön hyväpalkkaisina juoksupoikina. Heidän proaktiivisissa silmissään me muut olemme mahdollisia häiriköitä. Me emme tajua “uudistusten välttämättömyyttä” ja “innovatiivisuutta”, emme myöskään kokonaisuuden etua ja saati omaa parastamme. Tätä he kutsuvat “muutosvastarinnaksi”.

Alussa pomot kokivat proaktiivisuuden kunnialliseksi keinoksi puolustaa oman laitoksensa etuja. Nyt he ovat tästä ajattelutavasta luopumassa samaistuessaan ilman tunnonvaivoja yläpuolellaan olevaan. Tämä näkyy siirtymisenä “kuulemiseen” ja käskyttämiseen, jota arvostetaan “johtajuuden osoittamisena”. Siitä saa sulan hattuun, prenikan rintaan ja parhaassa tapauksessa kutsun linnan juhliin.


P.s. Tämä oli proaktiivinen kannanotto, eikös ollutkin?


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tästä olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Minun mielestäni proaktiivisuudessa ei ole kyse siitä, että pitäisi suhtautua ”positiivisesti haasteisiin tai järjettömiin organisaatiomuutoksiin.” Päin vastoin, sen mukaan, jos ei ole tyytyväinen, pitää tehdä asioille jotakin. Minusta proaktiivisuudessa ei ole ollenkaan kyse pelkästä positiivisesta ajattelusta, vaan siitä, että tekee asioille jotakin. Minusta proaktiivisuuden merkitys on ihan päinvastainen kuin mitä esität toisessa kappaleessa. Sen mukaan nimenomaan pitää toimia, eikä vain passiivisena hyväksyä. Sen mukaan pitää osata erottaa ne asiat, joille voi tehdä jotain ja joille ei voi, ja toimia, jos voi.

Hyväksyä pitää silloin, jos ei itse oikeasti voi tehdä mitään, silloin valittaminen on vain äärettömän kuluttavaa eikä johda mihinkään muuhun kuin omaan pahaan oloon. Samoin se, että napisee ja jurnuttaa, mutta ei esitä vaihtoehtoa, ei kerro, miten asiat sitten pitäisi paremmin hoitaa, vaan keskittyy vain valittamiseen.

Proaktiivisuus sanana tarkoittaa ainakin minun ymmärtääkseni sitä, että itse voi päättää, miten reagoi johonkin ärsykkeeseen. Reaktiivisuus tarkoittaa sitä, että reagoit automaattisesti suoraan ärsykkeeseen, proaktiivisuus on sitä, että ärsykkeen ja reaktion välissä on oma valintasi. Jos siis joku kiilaa autolla eteesi, reaktiivisuutta on painaa torvea, vilkuttaa pitkiä valoja ja ajaa toisen puskuriin kiinni, proaktiivisuutta on esimerkiksi vetää syvään henkeä, jättää turvaväli ja jatkaa rauhallisesti ajamista. Tai sitten sen harkinnan jälkeen painaa torvea, jos se tuntuu hedelmällisemmältä vaihtoehdolta…

On sitten toinen juttu, jos työpaikkapalavereissa käytetään proaktiivisuus-sanaa jossain muussa merkityksessä.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkinpa sanaa vähän lisää, niin tuo proaktiivisuuden määritelmä, jonka kirjoitin, on vain pieni osa sitä. Varsinainen määritelmä on, että osallistuu tapahtumien kulkuun eikä vain odota, että asiat tapahtuvat, ja sitten vasta reagoi. Proaktiivisuus on sitä, että ottaa ohjat omiin käsiinsä, eikä tyydy vain reagoimaan jo tapahtuneeseen.

AAMU kirjoitti...

Niinpä. Proaktiivisuuden ajatus on kaunis ja kannatettava -- juuri siihen sen huijaava potentiaali perustuukin. Sen käyttö vain on kaukana siitä, eli sitä soveltavat valtaapitävät omien hankkeittensa läpiviemiseksi, niiden kuorrutuksena. Tätä todistaa käytännön kokemus että kuorrutusten viimeistenkin rippeiden karsiutuminen viime vuosina suoraksi käskyttämiseksi.

Käytännössä "proaktiivisuuden" vastakohtana ei ole itsepäinen vastaanhangoittelu, vaan se, että sekä muutosten tarpeellisuudesta että niiden toteuttamisesta saadaan 'ruotsalaiseen tapaan loputtomasti keskustellen' viimein kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Sehän olisi tietysti nykyilmastossa kauhea! Päästää ihmiset päättämään omista asioistaan!

Toki on muutoksia ja asioita, jotka kuuluvat kategoriaan -annettava mitä keisarille kuuluu.

Kiitos paneutuneesta kommentista!

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on kuitenkin väärin haukkua proaktiivisuus alimpaan maanrakoon siksi, että joku käyttää sanaa väärin. Suora käskyttäminen ei ole proaktiivisuutta. Eikä proaktiivisuuden vastakohta ole mainitsemasi keskustellen löydetty ratkaisu.

Löysin tällaisen määritelmän proaktiivisuudelle: "Proaktiivinen ihminen on oivaltanut, että hän voi vapaasti valita reaktionsa kaikissa tilanteissa, mutta tehdessään valintoja hän tulee automaattisesti valinneeksi samalla niiden seuraukset. Se, miten reagoimme esimerkiksi virheeseen, vaikuttaa väistämättä siihen, minkälaisena virheen seuraamukset esiintyvät. Proaktiivisuus edellyttää aktiivisuutta, aloitteellisuutta ja vastuunottoa omista valinnoista."

Minusta vain on väärin mustamaalata hyvä asia sen takia, että joku käyttää sanaa väärin. Minun mielestäni proaktiivisuus on jotain, mitä meistä jokaisen pitäisi tavoitella. Minusta kirjoituksesi ammukset on singottu väärään osoitteeseen, ihan otsikosta lähtien.

AAMU kirjoitti...

Taidamme puhua toistemme ohi. Puolustusvoimat on kannatettava asia itsenäisessä valtiossa, kuitenkin niitä käytetään kerta toisensa jälkeen hyökkäämiseen ja tappamiseen. Rauhanomainen Suomikin hyökkäsi aikoinaan Saksan rinnalla.

Proaktiivisuutta ei vain joku käytä hyväkseen, vaan se ollut laajassa väärinkäytössä. Se tosiasiallinen käyttö ilmaisee sattuvasti juuri johtajien alamaisuuden suhteessa ylempiinsä, ja samalla täydellisen epäuskon ja -luottamuksen alaisiinsa.

Ehkä voidaan sanoa, että hyvä termi on pilattu, pitkäksi aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Noh, minun sanavarastossani proaktiivisuus on edelleen hyvä asia, pelkästään hyvä asia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen, että sillä kuvataan toimintaa, joka on lähes vastakohta sille, mitä proaktiivisuus oikeasti on. Enkä ole tuttavapiirissäni enkä muutenkaan törmännyt kaltaiseesi negatiiviseen käsitykseen asiasta. Tiedän monia, jotka eivät tiedä siitä mitään, ja joista useimpia asia ei edes kiinnosta. Olen tavannut joitakin, jotka vaahtoavat proaktiivisuudesta tietämättä, mitä se tarkoittaa, mutta mainitsemaasi "laajaa väärinkäyttöä" en ole kohdannut, enkä ainakaan vielä ole valmis allekirjoittamaan sitä, että termi olisi pilaantunut. Ja edelleen mielestäni on väärin väittää, että proaktiivisuus on alamaisuutta ja välittää eteenpäin väärää tietoa hyvästä asiasta.

AAMU kirjoitti...

Lyyti, taisin tällä kertaa 'voittaa' kyynisyyskilpailun. Kun takani on 4-5 isoa organisaatiomuutosta, en enää kerta kaikkiaan uskoa yhteenkään konsultin fläppitaululle kirjoittamaan termiin. Sitä vastoin en ole kyyninen oman pienen työyhteisöni suhteen, jossa yritämme parhaamme mukaan keskittyä "ydintehtäviimme". Valitettavasti vain tämä työ ja siinä tekemämme muutokset kerta toisensa jälkeen uhataan mitätöidä uusilla isoilla muutoksilla, joissa "pitää unohtaa entinen ja katsoa uuteen". Kaunis kiitos, olette tehneet kaiken väärin!

Anonyymi kirjoitti...

Olen pahoillani ikävistä kokemuksistasi. Ja olen pahoillani siitä, että proaktiivisuudesta on kokemustesi perusteella tullut oikein kirosana. En tarkoita, että epäilisin huonoja kokemuksiasi, minä vain vastustan sitä, että suuntaat syyttävän sormen kyseistä termiä vastaan.

Konsulteista minullakin on pelkkiä huonoja kokemuksia, ihan kuin työntekijöitä pidettäisiin aivottomana massana, jolle voidaan syöttää mitä vain, kunhan se on konsultti, joka sen kertoo. Lisäksi konsultti ei yleensä osaa vastata yhteenkään hänelle esitettyyn tarkentavaan kysymykseen, koska konsultti on palkattu kertomaan se, mitä yritysjohto haluaa hänen kertovan, eikä hän ole oikeasti perillä asioista. Minulla on ollut kellokalleja niskan takana sekuntikellon kanssa ottamassa aikaa, paljonko mihinkin pikkuhommaan menee aikaa, ja sitten on esitetty hienoja taulukoita siitä, kuinka paljon säästäisin vuositasolla aikaa, jos kävelisin kopiokoneelle vähän ripeämmin. Miehen työpaikalla maksettiin vuosikausia konsultille, jonka piti karsia kuluja, mutta jonka palkkioihin kului enemmän rahaa kuin hänen aikaansaamansa säästöt.

En minäkään konsultin kirjoittamana tai esimiehen hokemana mistään termistä innostuisi enkä ole koskaan innostunut, mutta en liioin tyrmäisi termiä sen takia, että se heidän suustaan tulisi. Ottaisin selvää, jos se minua kiinnostaisi, olisin hiljaa, jos se ei kiinnostaisi. Jos teillä kirjoituksesi kuvaama toiminta määritellään proaktiivisuudeksi, teille valehdellaan. Vika ei ole termissä vaan sen väärinkäyttäjissä. Mutta kirjoituksesi mukaan sana proaktiivisuus on kaiken pahan alku ja juuri. Eihän se niin ole.