Rannat valkoisen hiekan

Tässä minä taas joudun
Takaisin siihen tunteeseen
Ettei ole kunnon syytä
Joka kantaisi minua

Koska sydämeni on hypellyt
Kuin kivi litteä vedessä
Ja jokaisella veden värähdyksellä
Olen kulkenut vain kauemmaksi

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Tunnen sateen
Ja sivutuulet muuttuvat
Vieden mahdollisuuteni
Selviytyä yksin

Mutta miksi olisin yksin
Kun lapsi kaipaa äitiään
Huomaa vain jälkeni
Rannoilla valkoisen hiekan

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Joku sanoo että vajoan
Pohjaan mutaiseen
Mutta jollain tapaa purjehdin
Rannoille valkoisen hiekan

Emmylou Harris (2008) – Shores of white sand

P.s. Tässä laulussa kerrotaan hyvästä ja huonosta mahdollisuudesta. Laulaja kallistuu edellisen kannalle. Mutta näkevätkö ulkopuoliset tilanteen tarkemmin, että vene kulkee jo syvällä ja aivan epävarmasti, että ehtisi turvaan rannalle?

Laulun esitti Karen Brooks 1980-luvun alussa, ja Harris sanoo sitä aina vähän kadehtineensa.

(Kuin) raivo härkä

Nykyinen lääkkeeni kuuluu ns. aktivoiviin masennuslääkkeisiin. Sen yksilöllisenä ilmenemismuotona minulle syntyy kaksi-kolme kertaa päivässä liki hallitsemattomia raivokohtaista. Tavaroita rikkoutuu, sanoja sanotaan, tilanne ei ole omassa hallinnassa, ja jälkeen päin kaikki kaduttaa.

Myönteisen (lääketieteellisen) tulkinnan mukaan raivonpuuskat ovat merkki lääkkeen terapeuttisesta vaikutuksesta, joka nyt alkuvaiheessaan näkyy ikävällä tavalla. Kohtauksia voi yrittää tasata ja ehkäistä Opamoxilla. Synkemmän (maallikko) tulkinnan mukaan hermoni ovat menossa riekaleille.

Kaikesta huolimatta olen avoin lopputulokselle: vielä kaksi viikkoa, ennen kuin tilanteesta voidaan sanoa varmaa. Raivotilat eivät suinkaan ole sattumanvaraisia, vaan liittyvät aina johonkin oikeaan harminaiheeseen. Oikeastaan lievässä muodossaan ärsyyntyminen antaa kummallista uhmakasta rohkeutta. – Olen varma että voisin sanoa jollekin paskamaiselle tyypille että on paskamainen tyyppi. Sitä paitsi olisi sille aivan oikein.

Lapsuuden iltarukous

Miten se menikään? Levolle laske Luojani, ole aina suojani. Aamulla jos en sijaltani nousisi, taivaaseen ota luoksesi.

En varmaan aivan noin mennyt, mutta ajatuksen muistin varmasti oikein.

+0.3

Tuon verran on kameraan mennyt enemmän valoa kuin normaaliasetuksella. Kun edetään kesään, voi vähentää valon määrää laittamalla aukko – 0.3 mitattua arvoa vähäisemmäksi. Pikkuteoria on, että kun pikkusen poikkeaa, tulee pikkuisen erilaista.

Valojana

iltataivaalla osoittautuu lentokoneeksi. Sen matkustajat ovat pakenemassa ilmastonmuutosta löytämästään otsoniaukosta.

Milnasipraanin ja valon interaktio

Aamuun ja iltaan tuli Valo aina yllättävänä kevään ennuksena. Maiseman olomuoto vaihtui, kun siihen tuli eri ryhti ja tuoksu.

Pitäisikö muutoksesta olla hyvillään. Sentään pimeys suojeli, ja olin itsekin muuttunut varjoksi.

Milnasipraanihydrokloridi värisee hermosoluissa, ja luonnon oman kirkasvalolamppu yrittää ujuttaa valon silmän pohjaan saakka. Viilentävä ulkoilma tulee hengityksessä sisälle kuin eliksiroiva rohto.

Iltataivas

kokoaa yhteen aamun ja päivän värit ja paahtaa ne taivaanrannan keltaisella liekillä. Ja kuin kynttilälyhty ojentaa illan aurinko hangelle lämmön häivähdyksen.