aika

Aika käyttäytyi väärin. Sekunti ei seurannut sekuntia. Minuutti ei tullut toisen perään. Tunnit menivät sekaisin. Ne olivat iäisyyksien pituisia ja sitten yhtäkkiä lyhyitä. Ne tulivat takaisin sen jälkeen kun ne oli jätetty taakse, hän tunsi ne entuudestaan, ne olivat kuin vanhoja vihamiehiä, jotka eivät suostuneet jättämään häntä rauhaan.

Anne Holt (2010) Minkä taakseen jättää

1222

Olen joskus ollut ahkera kirjojen lukija, kunnes kadotin kokonaisen kirjan lukemiseen vaadittavan keskittymiskyvyn ja kiinnostuksenkin. Sairaslomani aikana taisin lukea tuskin viisi tai kuusi kirjaa. Yllättäen pääsiäisenä huomasin lukeneeni käsiini sattuneen norjalaisen Anne Holtin uusimman yli 300 sivuisen dekkarin nimeltään “1222".

Tarinan pääosassa on virkatehtävässään halvaantunut ja pyörätuolillaan liikkuva poliisi, “eläköitynyt ja katkeroitunut” (takakannen laittamatonta selostusta) oslolaispoliisi Hanne Wilhelmsen. Hän joutuu yllättäen, kuten entiset poliisit romaaneissa ja elokuvissa usein, ratkomaan murhatapauksia. Tapahtumat käynnistyvät, kun Bergeniin tunturitunneleiden läpi porhaltava juna kaatuu ja sen lähes 200 matkustajaa joutuu lumimyrskyn eristämäksi tunturihotelliin. Pari murhaa ja yksi itsemurhakin tuollaisessa tilanteessa on aika luonnollinen asiantila.

Kirja imaisee äkkiä mukaansa. Vaikka se “ovela ja särmikäs kunnianosoitus klassiselle rikosromaanille á la Agatha Christie”, on siinä sopivan kevyesti mukana pohjoismaiselle rikosromaanille ominaisia yhteiskunnallisia sävyjä ja heittoja.

Neljä tähteä (joista puolikas tähti itselleni kun jaksoin urakkaan ryhtyä).